Iberia on tunnelmallinen ja kunnianhimoinen, reippaasti yli tunnin pituinen kahdentoista pianokappaleen sarja, jota ei tosin alun perin sarjaksi sävelletty. Innoittajina ovat Espanjan paikat ja ilmiöt. Iberia ei sovi aivan harmittomaksi taustamusiikiksi, sillä mm. rytmit, jotka ottavat usein vaikutteita espanjalaisista tansseista, ovat usein monimutkaisia ja yllätyksellisiäkin. Tämä ei missään nimessä vähennä teoksen nautintoa. Päätösosa Eritañan flamencomaiset vaikutteet ovat esimerkiksi todella herkullisia.
1800-luvulla varsinkin ranskalaiset säveltäjät innostuivat Pyreneiden eteläpuolisesta "eksotiikasta" ja ottivat tavaksi lisätä sävellyksiin joitakin trumpetteja ja kastanjetteja kutsuen lopputulosta espanjalaiseksi. Albénizin Iberia on aivan toisella tavalla läsnä pysyvää ja syvemmän oloista musiikkia. Siinä sävyjen kirjo on laajempi, eikä siitä tule vaikutelmaa turistin katseesta.
Albénizin Navarra ei päässyt osaksi Iberia-sarjaa, sillä säveltäjä ei pitänyt sitä kyllin tasokkaana. Itsekritiikki saattoi olla hieman kovanpuoleista, sillä hyvin viehättävähän tämäkin kuusiminuuttinen, rytmikäs kappale on.
Granadosin Goyescas-sarja saa innoituksensa Francisco de Goyan (1746-1828) kuvataiteesta espanjalaisen elämän ilmentäjänä. Goyan synkimpien painajaisnäkymien musikalisointia ei kannata odottaa, mutta on tämä sarja tällaisenakin niin värikäs ja monipuolinen ja soolopianoesitykseksi häikäisevän runsas, että eipä siihen oikein osaa karmaisevuutta kaivatakaan.Varsinkin toisen sarjan avausosa El amor y la muerte (Rakkaus ja kuolema) on kunniakas ja pysäyttävän surumielinen teos. Vielä sitäkin muistettavampi on ensimmäisen osan päätös Quejas, o La maja y el ruiseñor (Valitus eli Kaunotar ja satakieli). Tämä kauneudessaan hämäävän vaivaton, mutta hyvin tutkiskeleva teos vetää vaivatta vertoja Lisztin parhaille pianistisille saavutuksille. Se tuntuu ylittävän kaikki soittimen rajoitukset ja liikkuvan täydellisen vapaasti.
Itse esityksiä minun onkin vaikeampi arvioida, kun en ole näistä ainakin meillä valitettavan tuntemattomista ja harvoin vastaan tulevista teoksista juuri muita tulkintoja kuullutkaan. Mutta ainakaan en mitään tyhjää teatraalisuutta tai suurentelua tämän kaksoislevyn esityksissä kykene tunnistamaan.
Lyhyesti: monipuolinen ja tunnelmallinen kokoelma mitä tasokkainta espanjalaista klassista pianomusiikkia. Soveltuu niin romanttisen pianomusiikin kuin Espanjankin ystäville ja niille, joita kiehtovat pianon ilmaisuvoiman rajat. Parhaimmillaan myöhäisillassa täyteläisen lasillisen äärellä kuultuna. Ei vaadi kuuntelemista järjestyksessä, vaan kaikki osat toimivat myös aivan itsellisinä sävelrunoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti