tiistai 26. maaliskuuta 2013

Palestrina: Missa Papae Marcelli, Missa Aeterna Christi Munera, Stabat mater; Allegri: Miserere

Meillä on nyt sitten uusi paavi. Itse olisin pärjännyt ilmankin, mutta otetaan kuitenkin Franciscuksen valtakauden alun kunniaksi käsittelyyn jotain oikein paavillista musiikkia.


Giovanni Pierluigi da Palestrina: Missa Papae Marcelli (Paavi Marcelluksen messu); Missa Aeterna Christi Munera; Stabat mater.

Gregorio Allegri: Miserere.

Oxford Camerata; Schola Cantorum of Oxford
Jeremy Summerly.

Naxos, äänitetty Dorchester Abbeyssä Oxonissa 1991 (messut) ja Hertford Collegen kappelissa Oxfordin yliopistossa 1993.

Giovanni Pierluigi da Palestrina (1525?–1594) vietti koko elämänsä kirkkomusiikin parissa sekä esittäjänä että säveltäjänä. Kotikaupungissaan Palestrinassa (tuolloisessa Kirkkovaltiossa, n. 35 km Roomasta itään) hän lauloi lapsena kuorossa ja pääsi jo nuorena kaupungin suurimman kirkon urkuriksi. Ura urkeni toden teolla, kun Palestrina sai pestin kuoronjohtajana Roomassa. Hän sävelsi joukon messuja ja omisti ne paavi Julius III:lle (joka oli aiemmin Palestrinan piispa).
Paavit rakastavat omistuksia.
Kiitoksena paavi päästi Palestrinan ilman pääsykoetta Juliaanisen kappelin kuoronjohtajaksi, virkaan, jonka prestiisi oli melkoinen. 
Hän on oikeassa. Rakastamme omistuksia. (Ja teini-ikäisiä poikia. Eikä ole edes mikään väljähtynyt vitsi tämän nimenomaisen paavin kohdalla!)
Palestrinan tunnetuin teos, Missa Papae Marcelli eli Paavi Marcelluksen messu, syntyi Julius III:n seuraajan, Marcellus II:n kunniaksi, tosin vasta kirkkoruhtinaan kuoleman jälkeen. Teos on huomattavasti merkittävämpi kuin kyseinen paavi, joka valittiin virkaan 9.4.1555 ja kuoli saman vuoden vappuna.
Ja silläkin hän on vasta kuudenneksi lyhytaikaisin paavi.
Palestrina vietti loppuikänsä Roomassa johtaen lukuisia kaupungin kappelien ja kirkkojen kuoroja, säveltäen yli sata messua ja lukemattomia muita hengellisiä teoksia, ja saaden kaikesta työstään melko heikosti rahaa. Hänen perheensä kuoli ruttoon 1570–80-luvuilla, ja tätä Palestrina piti merkkinä hakeutua papiksi. Musiikin historian kannalta hän päätyi kuitenkin onnekkaampaan ratkaisuun, joka jätti hänelle enemmän aikaa säveltää: hän nai rikkaan turkiskauppiaan lesken.

Jos Palestrinan musiikista pitää, niin sitä onneksi riittää: hänen tuotantonsa käsittää yli sata messua, päälle 300 motettia ja sadoittain muita teoksia. Suuri osa tästä on a cappella  esitettävää kuoromusiikkia. 

Tämän levyn kaksi messua olivat ensimmäiset Palestrinalta kuulemani teokset, ja ne tekivät minuun välittömästi syvän vaikutuksen. Olen harvoin kuullut mitään yhtä levollisen, raukean ja meditatiivisen kaunista. Teosten liturginen sanoma ei vetoa minuun, mutta ihmisäänten yhdessä tuottama polyfoninen efekti on pysäyttävä ja ajaton. Kirkkomusiikkina teokset ovat erityisen onnistuneita, sillä ne välittävät paratiisimaista auvoa ja kiireetöntä hartautta. Musiikki etenee saumatta yksinkertaisesta ihmisäänestä kompleksiseen polyfoniaan säilyttäen pyhyyden tunnetta henkivän kuulauden ja arvokkuuden. Tomuiseksi tai tylsäksi näitä levollisen sopusointuisia teoksia ei voi moittia, ja uskonnollisten teosten sarjassa pidän enemmän tästä vastauskonpuhdistuksen renessanssipolyfoniasta kuin vaikkapa Bachin protestanttisesta kontrapunktista, joka on minusta lähinnä unettavan uuvuttavaa. Nämä Palestrinan messut kuuluvat kauneimpiin koskaan kuulemiini teoksiin. Myös Stabat mater, hymni Jeesuksen äidin surusta 1200-lukulaisen runon mukaan, on upea tyynessä murheellisuudessaan.


Gregorio Allegri (1582–1652) oli Palestrinan tapaan Roomassa vaikuttanut kirkkomuusikko, joka hänkin sävelsi joukon uskonnollisia kuoroteoksia, jotka kiinnittivät paavin huomion häneen. Teosten oli oltava hyviä, sillä Urbanus VIII:lla oli paljon kiireitä valloitussotien, poliittisen vehkeilyn, sukulaistensa liiketoimien edistämisen ja muun tärkeämmän ohella.
Kun Kirkkovaltion valloitussotiin ja linnoittamiseen tarvittiin tykkejä, Urbanus ryöväsi Rooman keskustassa 1500 vuotta seisseen Pantheonin portiikin katon, se kun oli sopivasti pronssia ja ulottuvilla. Quod non fecerunt barbari fecerunt Barberini, kuten latinantaitoiset kaupunkilaiset asian ilmaisivat. ("Mitä eivät barbaarit tehneet, sen tekivät Barberinit." Urbanus oli vaikutusvaltaista Barberinin aatelissukua.)

Urbanuksen mielisuosion kautta Allegri pääsi Sikstuksen kappelin kuoroon, ja tuohon maineikkaaseen kappeliin liittyy läheisesti se teos, jonka varassa säveltäjän maine on sittemmin levännyt. 1630-luvulla Allegri sävelsi sovituksen siitä tekstistä, joka suomalaisessa raamatussa on Psalmi 51. Miserere mei, Deus (Jumala, ole minulle armollinen) eli lyhyesti vain Miserere tajuttiin heti erittäin tasokkaaksi teokseksi, ja sitä alettiin esittää erityisesti pääsiäisen aikaan, varsinkin pitkänäperjantaina. Aikana, jolloin tekijänoikeuslainsäädäntöä ei juuri ollut, Vatikaani varjeli teosta hyvin mustasukkaisesti pitäen sitä yksinoikeutenaan. Noin 140 vuoteen teosta ei esitetty muualla kuin Sikstuksen kappelissa Roomassa, koska nuotteja ei suostuttu julkaisemaan. Teoksen kopioiminen ja levittäminen kiellettiin kirkonkirouksen uhalla.

Vatikaanin yksinoikeus teokseen murtui vasta vuonna 1770, kun eräs matkailija kuuli teoksen kertaalleen Sikstiiniläiskappelissa ja kirjoitti sen sitten muistinvaraisesti nuoteiksi. Hän oli 14-vuotias. Hän oli Wolfgang Amadeus Mozart
Hän keksi musiikin teorian omalla hedelmöityshetkellään.
Teos julkaistiin ensimmäistä kertaa seuraavana vuonna Lontoossa. Kun tieto asiasta levisi Roomaan, paavi Klemens XIV kutsui Mozartin pakeilleen. Eikä paavi suinkaan julistanut nuorukaista kirkonkiroukseen, vaan löi tämän ritariksi.

Allegrin Miserere kestää runsaat kymmenen minuuttia, mutta tuntuu huomattavasti laajemmalta. Siinä on samoja ylimaallisen kauniita piirteitä kuin Palestrinan messuissa, ja varsinkin taukoja hyödynnetään vaikuttavasti. Silti minulle Palestrina on tämän albumin päätarjonta ja Allegri lähinnä jälkiruoka.

Summerlyn johtamat kuorot laulavat upeasti, ja äänityksissä on kiitettävä ja luonteva tilan tuntu, joka on tällaisten teosten kohdalla välttämätön vaatimus. Nämä kappaleet kuuluvat kivikirkkojen kupoleihin kohoamaan kohti taivasta, ja sen vaikutelman tämä erinomainen ja hyvin kohtuuhintainen levytys saa aikaiseksi. Levyn hinta-laatusuhde on mainio ottaen huomioon, että tällainen ns. varhaisempi musiikki voi olla varsin hintavaa. Lehtinen ei sisällä teosten sanoja, mutta nämä perusliturgiat ja raamatunkohdat löytää äärimmäisen helposti Internetistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti