torstai 16. toukokuuta 2013

Wagner: Alkusoittoja

Richard Wagnerin (1813–1883) 200-vuotisjuhlavuosi etenee, ja säveltäjän syntymäpäivä (22.5.) on ovella. Merkiksi siitä, että tätä ei ole unohdettu, pieni Wagner-välipala.


Richard Wagner: Alkusoittoja:

Rienzi;
Lentävä hollantilainen (Der fliegende Holländer);
Tannhäuser;
Lohengrin: I ja III näytöksen alkusoitot;
Nürnbergin mestarilaulajat (Die Meistersinger von Nürnberg);
Parsifal: I ja III näytöksen alkusoitot.

Tanskan yleisradion sinfoniaorkesteri, Gerd Albrecht.

Chandos, äänitetty Kööpenhaminassa 1999–2000.

Gobeliinihenkisellä kansikuvalla varustettu albumi on ajallisesti kattava pitäen sisällään musiikkia säveltäjän ammattilaisuran joka vaiheesta. Kiintoisasti Nibelungin sormus -tetralogia, jonka välisoitot ovat sangen suosittuja, on jätetty kokonaan levyltä pois, mikä tarjoaa hyvän mahdollisuuden sellaiseen Wagner-ohjelmaan, jossa kaikki kappaleet tosiaan ovat erillisiä alkusoittoja eikä draaman keskeltä pätkittyjä paloja. Äänitys on erinomainen, puhdas ja todentuntuinen.

Ikävä kyllä tulokset eivät vakuuta. Saksalaista Gerd Albrechtia (s.1935) mainostetaan lehtisessä saksalaisen romantiikan auktoriteetiksi, mutta hänen tanskalainen Wagner-ohjelmansa on toteutukseltaan varsin aneeminen ja vailla painokkuutta. Orkesterisoinnista puuttuu massa ja mehu. Siinä on paikoitellen vastineena läpikuultavuutta, mikä tosin toimii vain Lohengrinin I näytöksen preludissa, joka on levyn paras esitys. Ohennettujen orkesteritekstuurien lisäksi kapellimestari suosii makuuni liian nopeita ja kepeitä tempoja, jotka tehokkaasti ehkäisevät dramaattisia vaikutelmia. Sekä kapellimestari että orkesteri lienevät vastuussa heiveröisenpuoleisesti soivista vaskista, jotka eivät paranna yleisilmettä laisinkaan. 

Esimerkiksi ilotulitusmainen Rienzi kuulostaa lähinnä velvollisuudentuntoiselta, ja siinä tärkeät vasket soivat hyvin alamittaisesti. Samoin Lentävän hollantilaisen myrkyisä pauhu on laimennettu hätäisillä tempovalinnoilla ja  ylivarovaisilla vaskilla. Nürnbergin mestarilaulajissa ei ole majesteettisuuden häivääkään, vaan kapellimestarin päällimmäinen huoli tuntuu olevan saada partituuri nopeasti käsiteltyä. Tannhäuserissa ei ole sen paremmin hartautta kuin erotiikkaa, ja vailla puhtia sekä omistautumista se kuulostaa vain yhdeltä pakolliselta ohjelmanumerolta. Parsifalista mukaan on valittu harvinaisesti kaksi numeroa – ikävä kyllä, sillä nämä esitykset ovat surkeita ja häpeällisiä riivinrautoja, joista on riistetty kaikki mystiikka ja hengityksen tuntu.

Kokonaisvaikutelma on kuin laadukkaan ja täyteläisen kermajuuston vaihtaminen kauniisti pakattuun mutta kumisen oloiseen kevytvaihtoehtoon. Sillä erotuksella, ettei tästä seuraa positiivisia terveysvaikutuksia kenellekään. Jos haluaa kuulla kehnosti tulkittua ja heikosti esitettyä, arkailevaa ja mitätöntä Wagneria hyvin äänitettynä, on tämä kalliinpuoleinen levy kelpo valinta. Muutoin kehotan välttämään tätä surkuteltavaa räpellystä, jossa on kaikki yhtiön vaatiman pakollisen katalogilevytyksen räikeimmät tunnusmerkit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti