keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Delius: Pariisi, Brigg Fair ym. orkesterimusiikkia

Viime vuonna esittelin suuresti arvostamani ja aivan liian harvoin orkesteriohjelmistoissa huomioidun, omaperäisen ja lumoavan Frederick Deliusin (1862–1934).

Kuvattuna tässä... nauttimassa olostaan... jotenkin. Eteenpäin tekstissä nyt!

Delius loi hyvin yksilöllisen sävelkielen ja tyylin, jota ei voi normaalisti ymmärrettyihin musiikillisiin koulukuntiin lokeroida. Hänen musiikissaan keskittynyt tunnelma ja vivahteikas äänimaailma ovat ensisijaisia, määrääviä piirteitä. Muotoseikat ovat vähemmän tärkeitä ja alisteisia suggestiiviselle tehokeinoille. Täten Delius on lähellä ranskalaisten ns. impressionistien suuntausta, mutta tämä tarkoittaa vain sitä, että Delius on sui generis sillä tavalla, että hänen muodostamansa kategoria sijaitsee jossain impressionistien kategorian läheisyydessä.


Frederick Delius: Orkesterimusiikkia:

Pariisi: suurkaupungin laulu (Paris: The Song of a Great City);
Kesäpuutarhassa (In a Summer Garden);
Brigg Fair: englantilainen rapsodia;
The Walk to the Paradise Garden oopperasta A Village Romeo and Juliet;
Kaksi kappaletta pienelle orkesterille: Kevään ensi käkeä kuulemassa (On Hearing the First Cuckoo in Spring) & Kesäyö joella (Summer Night on the River).

BBC Symphony Orchestra, Sir Andrew Davis.

Warner Apex (Teldec), äänitetty Lontoon St. Augustine's -kirkossa 1992.

Ohjelma alkaa säveltäjän mittavimpiin kuuluvalla yksiosaisella orkesteriteoksella, 22-minuuttisella orkesterirunoelmalla Pariisi. Ranskan pääkaupungissa vietetty 12-vuotinen ajanjakso aikakauden merkittävimpien taiteilijoiden seurassa (mm. Paul Gauguin ja August Strindberg olivat säveltäjän hyviä Pariisin-ystäviä) oli Deliusille käänteentekevä ja huumaava kokemus, vaikka hänen musiikillisessa tuotannossaan tapaavatkin korostua luonnonhelmaisat ja pastoraaliset piirteet. 
Pariisikaan ei kuvaa kaupunkia pahimpaan ruuhka-aikaan. Delius itse luonnehtii vuonna 1910 valmistunutta teosta orkestraaliseksi nokturniksi. Yöllinen kaupunkikuva on deliaaniseen tapaan viipyilevä. Mitään riemukaarimahtailua tai kliseistä cancan-rapsodisointia teokselta on turha odottaa, mutta suurkaupungin mittasuhteet ja siinä uinuvan elämän mahti pääsevät musiikissa hyvin esiin.

Tällainen pitkä orkesterikappale voisi vähemmän innostuneessa ja omistautuneessa johdossa hajaantua päämäärättömäksi haahuilusarjaksi (mikä on Deliusissa usein vaarana), mutta Andrew Davis (s. 1944) on onneksi kuin syntynyt tulkitsemaan tätä haastavaa ja intensiivistä musiikkia. Hänellä tuntuu olevan hyvin luonteva ja välitön yhteys Deliusin musiikkiin, ja lopputulos on loistava. Pariisi on Davisin käsissä mahtava ja arvaamaton, ja erinomainen äänitys tuo esiin kapellimesterin ja orkesterin huolellisuuden. Teoksen sävyt ja värit kiertyvät kiehtovaksi sävelrunoelmaksi, joka tuntuu paljon todellista kestoaan lyhyemmältä.

Davis tuo jännitystä ja dynamiikkaa levyn tutuimpaan teokseen, englantilaiseen kansanlauluun pohjaavaan muunnelmasarjaan Brigg Fair. Muunnelmasarjan lisäksi teoksessa on kerronnallinen elementti, kiihkeä maalaisromanssi, ja se kuuluu. Huolellisesti harjoitetussa teoksessa on improvisaation välitöntä tuntua, ja kapellimestari kontrolloi tempolla ja rytmillä sävellykselle niin tärkeää musiikin virtaa mestarillisesti. Brigg Fair on Deliusin tunnetuin, suosituin ja esitetyin kappale, ja Davis kannustaa BBC:n sinfonikot mahtavaan esitykseen, joka kestää vertailun Delius-tulkintastandardina pidettyyn Beechamiin.

In a Summer Garden on rentouttava mutta eloisa sävellys, jossa on alkukesän pirteää tuntua. Se on hyvin rakastettava kappale, joka ei silti löydä tietään kaikkein yleisimpiin Delius-ohjelmiin. Davis saa aikaiseksi erittäin vapautuneen tulkinnan, jonka huolettomuus on tarttuvaa. 
Myöhäiskesäisemmän tuntuista puutarhatunnelmaa tarjoaa Walk to the Paradise Garden äärimmäisen harvoin esitetystä oopperasta. Varsinkin johdanto-osassa orkesteri loihtii upean, helteisen raukean tunnelman. Kyse on oopperasta, joten musiikissa on myös draamaa. Puutarhakohtaus johtaa tunteikkaaseen kliimaksiin, ja tämän kaiken Davis hoitaa ylistettävän hienosti, minkä ei tässä vaiheessa pitäisi enää tulla yllätyksenä. Kun vielä vivahteikkaan välisoiton koodakin on toteutettu loisteliaan kauniisti, uskaltaa tätä kappaletta pitää kovatasoisen kokoelman huippukohtana.

Kaksi lyhyempää kevätkesäistä orkesterikappaletta kuuntelevat käkeä ja viettävät kesäyötä tyynen joen rannalla. Ne toteutetaan jo tutuksi käyneellä varmuudella ja tyylillä. Varsinkin jälkimmäisessä kappaleessa Davis tekee nokturnaalisesta vesitunnelmasta niin rauhallisen todentuntuisen, että kuulija voi vaistomaisesti yrittää hätistellä parittelevia sudenkorentoja ympäriltään, jos erehtyy sulkemaan silmänsä hetkeksi.

Delius ei ole aivan yksinkertaista tulkittavaa ja johdettavaa. Hänen musiikissaan melodiset linjat eivät aina ole kaikkein ilmeisimpiä, eivätkä hänen teoksensa ole helposti hyräiltävää lajia. Ne ovat jatkuvasti vaarassa vajota epämääräisten vaikutelmien päämärättömään ja mekanistiseen vuorotteluun. Siksi ne vaativatkin omistautunutta ja näkemyksellistä kapellimestaria tehdäkseen suotuisan vaikutuksen. Andrew Davisin Delius-albumi vuodelta 1992 on erinomainen valinta, jos haluaa tutustua arvovaltaisiin ja upeasti toimiviin Delius-tulkintoihin mainiolla äänenlaadulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti