Rimski-Korsakov: Kultainen kukko ym. venäläistä orkesterimusiikkia

Nikolai Rimski-Korsakovin (1844–1908)syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 170 vuotta ja tuntemattomamman Anatoli Ljadovin (1855–1914) kuolemasta tasan sata vuotta. Heitä juhlitaan nyt, ja kaupan päälle kuullaan muitakin venäläisen orkesterimusiikin suosikkeja.

Olen käynyt jo aiemmin läpi Rimski-Korsakovin elämäkertaa ja tunnetuinta sävellystä. Muistettakoon nyt kuitenkin yhä, että hän oli ns. venäläisen viisikon, kansallismielistä tyyliä edustaneen venäläisten säveltäjien joukon, tuotteliain ja lahjakkain jäsen.

Ilja Repinin muotokuva Rimski-Korsakovista

Rimski-Korsakov ei ollut musiikillisesta kansallismielisyydestään huolimatta koskaan erityisen ihastunut Venäjän johtajiin, pikemminkin päinvastoin. Hän ei pitänyt autoritaarisesta hallinnosta eikä ortodoksisen kirkon poliittisesta vaikutusvallasta (Rimski-Korsakov ei myöskään uskonut Jumalaan). Venäjän sotaseikkailuja hän, "siviiliammatiltaan" laivastoupseeri, vastusti ankarasti, ja asettui Pietarin konservatorion johdossa opiskelijoiden puolelle uudistushalutonta ja sensuuritahtoista esivaltaa vastaan. Muistettakoon tämä nyt muuten vain vuonna 2014. (Jos etsii säveltäjää, joka oli fanaattinen isovenäläinen, ortodoksinen antimodernisti ja antisemiittinen "rappiokulttuurin" vastustaja, niin Mili Balakirev, jota kollegat pitivät vanhemmiten äärimmäisen rasittavana ihmisenä, käy tällaisen russofasismin esitaistelijasta.)

Kultainen kukko (Золотой петушок) liittyy Rimski-Korsakovin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin näkemyksiin hyvin läheisesti. Tämä ooppera on säveltäjän viimeisiä teoksia, joka sai ensiesityksensä vasta tekijänsä kuoleman jälkeen. Oopperan aihe on Aleksandr Puškinin runomuotoisesta kertomuksesta; Puškin puolestaan sai innoituksensa Washington Irvingin tarinoista. 

Ivan Bilibinin kuvakirjamainen taustalavaste Kultaisen kukon ensi-iltaproduktioon 1909.

Juoni on lyhyesti se, että hölmö kuningas Dodon kuvittelee valtakuntansa olevan vihamielisten valtioiden piirittämä; erityisesti Dodonia epäilyttää Šemakan valtakunta, jota johtaa kaunis kuningatar. Hoviastrologi antaa Dodonille taikakalun, kultaisen kukon, jonka on määrä ratkaista hallitsijan ongelmia ja neuvoa tätä. Vastineeksi kuningas lupaa antaa astrologille mitä tahansa, mikä on kuninkaan vallassa antaa.
Kukko väittää, että Šemakan valtakunta valmistelee hyökkäystä, ja Dodon lähettää omat joukkonsa ennaltaehkäisevälle sotaretkelle. Johtajiksi valitut hallitsijan pojat ovat kuitenkin surkeita kenraaleita ja onnistuvat vain saamaan toisensa hengiltä. Dodon joutuu lähtemään itse taistelukentälle kantaen kultaista kukkoa mukanaan. Kohdatessaan Šemakan kuningattaren Dodon hämmästyy tämän kauneudesta, ja kamppailu laantuu. Kuningatar havaitsee Dodonin hölmöksi, ja järjestää tämän kosimaan itseään. Dodon pyytääkin kuningattaren kättä, ja tämä suostuu.
Dodonin ja kuningattaren häissä syntyy kiusallinen tilanne, kun kuninkaallinen hoviastrologi saapuu paikalle ja vaatii korvausta kuninkaan ongelmien ratkomisesta. Kuningas sanoo pitävänsä lupauksensa ja käskee astrologia nimeämään sen, mitä haluaa. Astrologi ilmoittaa haluavansa Šemakan kuningattaren. Dodon raivostuu tästä röyhkeydestä, ja lyö astrologin maahan, jolloin kultainen kukko hyökkää kuninkaan kimppuun ja repii tämän kurkun riekaleiksi. Kuninkaan kuollessa aurinko pimenee. Kun valot palaavat, ovat kukko ja kuningatar kadonneet.

Kultainen kukko on samanaikaisesti kaikissa absurditeeteissaan yllättävänkin moderni satuooppera ja Venäjän hallitsijoiden sekä venäläisen imperialismin satiiri. Välittömänä tapahtumahistoriallisena viitteenä oli Venäjän kannalta surkeasti sujunut Venäjän-Japanin sota (1904–05) sekä vuoden 1905 vallankumousintensiteettiä lähestyneet Venäjän levottomuudet, jotka johdivat duuman (ja Suomen eduskunnan) perustamiseen. Kuningas Dodonissa ei ole vaikeata nähdä peiteltyjä viittauksia keisari Nikolai II:een, päättämättömään ja mahtailevaan monarkkiin, joka antoi vaikutusvaltaa Rasputinin kaltaisille hyypiöille ja kuvitteli ilmeisesti ihan oikeasti hallitsevansa jumalallisella valtuutuksella. 

Ei kuitenkaan kannata sitoa oopperan merkitystä aivan liiaksi välittömään sävellyshistoriaansa. Se pyrkii mitä ilmeisimmin olemaan ajaton kertomus intohimojen ja harkitsemattomuuden turmiollisesta vaikutuksesta, ja se jättää tietoisesti avoimeksi koko joukon mysteerejä, juonen kannalta merkityksellisimmin sen, mikä tosiasiassa on hoviastrologin asema kaikessa, mitä on tapahtunut. 
Kultainen kukko joutui pian ensiesityksensä jälkeen sensuurin hampaisiin, ja se on pysynyt tästä alkaen vain oopperaohjelmiston laitamilla. Neuvostoaikana sitä esitettiin Venäjällä toisinaan, mutta tällöin tehtiin yleensä produktioissa mahdollisimman selväksi, että satiiri kohdistuu nimenomaan keisarillisen Venäjän hallitsijoihin. Lännessä Rimski-Korsakovin näyttämöteokset eivät ole koskaan saavuttaneet ansaitsemaansa asemaa oopperarepertuaarissa, eikä levytyksiä ole saatavilla kovin paljoa. 

Onneksi Aleksandr Glazunov ja Maksimilian Steinberg kokosivat oopperasta neliosaisen orkesterisarjan, jota esitetään sentään kohtuullisella frekvenssillä. Tämä oopperan välisoitoista ja muusta kohtausmusiikista koottu sarja on tälläkin levyllä, eikä länsimaalainen juuri muussa muodossa Kultaista kukkoa tunnekaan. Hyvä tämäkin vähä on, sillä musiikki on sensaatiomaisen, suorastaan riemunkirjavan, värikästä. Orkestraalinen paletti on kaikkea ryöppyävän ja pirskahtelevan väliltä.

Kultaista kukkoakin huonommin lännessä tunnetaan Toukokuun yö, Rimski-Korsakovin varhaisempi ooppera, joka sai ensiesityksensä 1880. Sen tapahtumat liittyvät näkkimäisiin ukrainalaisiin vedenhengettäriin. Ooppera pitää sisällään sadunomaisia, kansankomediallisia ja kauhutemaattisia aineksia, mutta koko teos tunnetaan nykyisin enää alkusoitostaan, joka on taattua koloristista Rimski-Korsakovia parhaimmillaan. Alkusoitossa voi halutessaan kuulla lempeän kevätyön tunnelmia, mutta se viittaa myös kauhuksi kiihtyvään dramatiikkaan.

Anatoli Ljadov

Anatoli Ljadov opiskeli Rimski-Korsakovin alaisuudessa hieman epäsäännöllisesti, mutta pääsi kuitenkin opetustehtäviin Pietarin konservatorioon opettajansa kollegaksi. Kun Rimski-Korsakov erotettiin konservatorion johdosta tämän tuettua uudistusmielisiä opiskelijoita, erosi Ljadov tuen osoituksena. Ljadov oli säveltäjänä pikkutarkka ja itsekriittinen, ja epäilemättä tästä syystä hänen tuotantonsa on jäänyt varsin suppeaksi. Lyhyet sävelrunot Baba-Jaga, Lumottu järvi ja Kikimoara sekä muutamat pienimuotoiset pianoteokset ovat joten kuten pysytelleet kiinni venäläisessä romanttisessa repertuaarissa, mutta suurten mittojen sinfonisten teosten ja konserttojen puute on pitänyt hänet varsinkin länsimaisten yleisöjen keskuudessa varsin tuntemattomana. Ljadov oli merkittävä opettajana: hänen oppilaitaan olivat Sergei Prokofjev ja Nikolai Mjaskovski.

Fragmentti apokalypsista syntyi Ljadovin uran lopulla, vuosien 1910 ja 1912 välillä. Se on arvoituksellinen ja soveliaan karmaiseva sinfoninen runo, joka osoittaa säveltäjän kykenevän tekemään orkesterilla suurin piirtein mitä haluaa. Runsaat kuusi minuuttia kestävä kappale käsittää valtavan ja kohtalokkaan musiikillisten tapahtumien kirjon, ja Rimski-Korsakovin oppilas vetää orkestraation loistokkuudessa häpeilemättä vertoja opettajalleen niin, että lopputulosta on pidettävä sekä orkestraalisen tulivoiman että kolorismin mestarinäytteenä. Tätä kappaletta ovat tiettävästi jotkut venäläiset orkesterit käyttäneet kiertueillaan encorena, ja valinta on sikäli oivallinen, että kappale on nimensä mukaisesti varsin tyhjentävä voimannäyte.

Rimski-Korsakovin ja Ljadovin teokset muodostavat tämän klassikkokokoelman kohokohdat, mutta ohjelma on muutoinkin huomattavan laadukas:

Nikolai Rimski-Korsakov (1844–1908):

Kultainen kukko -sarja:
1. Johdanto ja Dodonin uni (8 min 46 sek)
2. Kuningas Dodon taistelukentällä (4:13)
3. Šemahan kuningattaren tanssi - Kuningas Dodonin tanssi (6:43)
4. Hääkulkue - Kuningas Dodonin kuolema - Finaali (6:10)

Alkusoitto oopperasta Toukokuun yö  (8:39)

Pjotr Tšaikovski (1840–1893):

Francesca da Rimini op. 32 (23:08)

Aleksandr Borodin (1833–1887):

Keski-Aasian aroilla (8:24)

Mihail Glinka (1804–1857):

Alkusoitto oopp. Ruslan ja Ljudmila (5:27)

Anatoli Ljadov (1855–1914):

Fragmentti Apokalypsista op. 66 (6:25).

Orchestre Lamoureux Paris,
Igor Markevitš

Deutsche Grammophon, äänitetty Pariisissa 1958 (Rimski-Korsakov), 1959, 1960 (Ljadov). 78 min 19 sek.


Ukrainalaissyntyinen säveltäjä ja kapellimestari Igor Markevitš (Ihor Markevytš, kv. tunnettu nimellä Markevitch, 1912–1983) teki liudan arvostettuja levytyksiä uudeksi kotimaakseen valitsemassaan Ranskassa. Hän on tunnettu räiskyvistä tulkinnoistaan erityisesti ranskalaisessa ja venäläisessä romanttisessa repertuaarissa, ja tämä kolmelta LP:ltä koottu albumi esittelee häntä parhaassa vedossa venäläisten romantikkojen tulkitsijana.

Rimski-Korsakovin parissa aika kuluu kuin siivillä, ja musisointi on kaikin puolin ensiluokkaista. Kapellimestarilla on erinomainen, jämäkkä rytmitaju, ja pariisilaisorkesteri saavuttaa aidon venäläisen tunnelman niin, että Kultaisen kukon viimeinen osa on ratketa innostuksesta kuin ripaskaa pitopöydällä tanssivan kasakan pussihousut. Rimski-Korsakovin orkestraalinen paletti suorastaan leiskuu kaikissa musiikillisen spektrin väreissä. Sävy vaihtelee kipakan kirpeästä sulavan melodiseen, kuten kuuluukin. Ainoa kuulemani tulkinta, joka vetää vertoja tälle vastustamattomalle remakalle, on Arthur Fiedlerin Bostonissa 1956 tekemä taltiointi, joka on ehkä pari piirua vähemmän äärimmäinen, mutta äänitykseltään parempi. Toukokuun yö ei jää laadussa eikä toteutuksessa jälkeen, vaan on ehdottomasti paras kuulemani esitys tästä alkusoitosta.
 

Paolo ja Francesca kohtaavat Danten ja Vergiliuksen Helvetin toisessa piirissä. Ary Schefferin maalaus (1854).

Paukut eivät kuitenkaan lopu tähän. Ohjelma jatkuu Pjotr Tšaikovskin laajalla sinfonisella runolla Francesca da Rimini (1876). Sävellyksen innoitti Danten Jumalaisen näytelmän viides laulu, jossa kuvataan Ravennan valtiaan tyttären Francescan (k. n. 1285) ja tämän langon kärsimyksiä Helvetin toisessa piirissä. Francesca rakastui julman aviomiehensä hellään ja komeaan veljeen Paoloon. Kun suhde tuli ilmi, surmasi Francescan aviomies molemmat, ja nyt pari kärsii rangaistusta himokkuudestaan ja aviorikoksestaan toisiinsa kietoutuneina keskellä pyörteistä puhuria, joka ei salli heidän milloinkaan koskettaa maata.
Näin Francesca kuvaa kohtaloaan Dantelle ja Vergiliukselle: 

Rakkaus, mi vaatii rakastamaan vastaan,
hänehen liitti mun niin lujaan, että
mua vieläkään ei jätä hän, kuin näet.

Rakkaus vei meidät samaan kuolemahan:
ken meidät murhas, hän on Kainan oma.

 (Jumalainen näytelmä, V laulu. Suom. Eino Leino.)

Tšaikovski innoittui aina traagisen ja kielletyn rakkauden sekä kohtalon teemoista, ja tämä keskiaikainen legendaarinen lemmenpari sai hänet puristamaan paperille erään kiihkeimmistä ja kiivaimmin romanttisista orkesteriteoksistaan. Se on raivokas kuvaus kaiken voittavasta intohimosta, ja tällä levyllä on siitä pysäyttävin, räjähtävin ja vimmaisin kuunaan kuulemani tulkinta. Teoksen puhureissa on Markevitšin käsissä todellista helvetinviiman tuntua, ja on ihme, jos instrumentteja ei tämän urheilusuoritusmaisen esityksen jäljiltä rikkoutunut. Jos pitää tästä teoksesta, on tämä tulkinta ns. must-listen.

Aleksandr Borodinin sävelruno-alkusoitto Keski-Aasian aroilla liikkuu karavaanitunnelmissa lievän venäläisen eksotiikan maailmoissa. Tässä teoksessa on tärkeätä tavoittaa oikea rytmi ja tempo, sillä teos alkaa hämäristä ja sinne se myös hieman syklisesti päättyy. Lisäksi musiikillisten valaistusefektien on syytä olla kohdillaan, sillä kappaleen tehokkain osa muistuttaa hämärästä valkenevaa auringonnousua. Markevitš onneksi hallitsee molemmat erinomaisesti, ja kun teoksen suuri melodia pääsee valloilleen, on vaikutelma tosiaankin kuin hetkessä kirkastuva, yön pakkasen jäljiltä vielä kolea aro, joka leiskuu aamuauringon paljastamana.

Mihail Glinka (joka viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlaansa) osallistuu levyn ohjelmaan äärimmäisen suositulla alkusoitolla oopperastaan Ruslan ja Ljudmila. Tämä on klassisen musiikin ystäville tuttuakin tutumpi teos, josta on lukemattomien kuuntelukertojen ja lopultakin tietyn yksinkertaisuuden vuoksi vaikea puristaa esiin enää mitään uutta. Markevitšia sopii silti kehua hyvin energisestä ja napakasta esityksestä, jossa kontrastit ovat isoja ilman, että kappaleesta tulisi junnaava tai päällekäyvä.

Levy päättyy Ljadovin apokalyptiseen mestariteokseen. Se on repäisevän loistelias, arvoituksellinen, pelottava ja mukaansatempaava esitys, jonka keston ajan on pysyy täydellisesti tämän oudon musiikin oudossa ja lumoavassa maailmassa. Se, että kappale loppuu äkisti, vain lisää sen omituista tenhoa ja tekee vaikutelmasta entistäkin väkevämmän.

Tämä ranskalainen levy on varmasti parhaita saatavilla olevia venäläisen romanttisen orkesterimusiikin yhden CD:n valikoimia. Se sisältää neljä vastaansanomattoman loistavaa tulkintaa (Rimski-Korsakovin molemmat teokset, Francesca, Apokalypsi) ja kaksi erittäin hyvää. Äänitys on varsin hyvä, joskaan ei aina ihan niin täyteläinen kuin ehkä voisi toivoa. Soitossa on kuitenkin kiitettävästi massan tuntua sekä niin kirpeyttä kuin suloisuutta ja pehmeyttä tarvittaessa.