tiistai 29. heinäkuuta 2014

Strauss: Aus Italien & Macbeth

2014 vietetään Richard Straussin (1864–1949) 150-vuotisjuhlaa. Teemavuonna on aiheellista nostaa esiin myös säveltäjän vähemmän tunnettuja teoksia, ja lisäksi juuri tähän aikaan vuodesta ovat Etelä-Euroopan rannat täynnä saksalaisia, joten saksalaisen matkamuistoteoksen käsittelyä voi pitää erittäin sopivana.
Strauss oli 22-vuotias säveltäessään ensimmäisen sinfonisen runonsa. Sen aihe on nuoren säveltäjän suuri Italian-matka, jota Johannes Brahms oli tälle suositellut. Strauss ei ollut koskaan vaatimaton tai arka haasteiden suhteen, ja kasvatti postikorttimaisen tuokiokuvasarjan täysimittaisen sinfonian kokoluokkaan. Aus Italien eli Italiasta kestää kolme varttia ja vaatii suuren, rehevän sinfoniaorkesterin käydäkseen läpi nuoren säveltäjän lomamuistot. Ja minä pidin serkkujen lomakuvamaratonia uuvuttavana.


Strauss suunnilleen Aus Italienin säveltämisen aikaan.
Todellisuudessa Straussin sävelruno on paljon huonosti rajattuja matkakuvia parempaa ajanvietettä, vaikka siinäkin on ajoittain ongelmia "rajauksen" kanssa. Muutamissa kappaleissa olisi tiivistämisen varaa, mutta toisaalta viipyilevä ja hieman haahuilevakin rakenne sopii lomamatkan vaikutelmien välittämiseen. Teoksesta välittyy lisäksi aito nautinto: on selvää, että Strauss on pitänyt matkastaan erittäin paljon. Italialainen musiikki ei saanut häntä pauloihinsa (kirje kotiin Müncheniin kuvaa italialaista musiikkia ytimekkäästi ja epäreilusti "roskaksi"), mutta arkkitehtuuri, taideaarteet ja maisemat tekivät säveltäjään syvän vaikutuksen, jota Aus Italien heijastelee. Ilmeisin pari tälle teokselle olisi aiemman Italian lumoihin matkalla jääneen saksalaisen matkamuisto, Felix Mendelssohnin Italialainen sinfonia, mutta en ihme kyllä ole koskaan nähnyt näitä kahta sävellystä samalla albumilla (jolle ne vaivatta mahtuisivat). Straussin teos ei vain kuulosta erityisesti juuri italialaiselta lukuun ottamatta päätösosaa, johon liittyykin nolo ja huvittava tarina, josta lisää tuonnempana. Strauss ilmoittaa pyrkineensä kuvaamaan mielentiloja eikä niinkään tiettyjä tietyssä maassa sijaitsevia lokaatioita, jotka nämä mielentilat laukaisevat. (Jos näin tekee, ei ehkä kannata antaa kappaleelle sellaisia nimiä kuin Paikassa X.) Joka tapauksessa italialaisia tanssirytmejä hän ei mukaan kelpuuttanut.


Näkymää Lazion campagnasta Tivolissa, missä Strauss ihastui Italian maaseutuun. Thomas Colen maalaus (1846).
Aus Italien alkaa Italian miellyttävän maaseudun kuvauksella. Auf der Campagna on lämmin, valon ja varjojen efekteillä leikittelevä kuvaus Rooman ympäristön maaseutualueista huviloineen, lehtoineen, peltoineen ja pinjoineen. Kymmenminuuttinen kappale asettaa koko teokselle rentoutuneen, vapautuneen yleistunnelman, ja jos se ei juuri jätäkään kovin pysyviä muistijälkiä melodioiden muodossa, on siinä kuultavissa säveltäjän jo taidokasta orkestraatiota, joka tulisi vielä kehittymään alan huipuksi. Lisäksi se on miellyttävä ja harmiton kappale, johon voi halutessaan vain upota kuin miellyttävän viileään patjaan.

Toinen osa, In Roms Ruinen, on musiikillinen kuvaus ajatuksista, näkymistä ja vaikutelmista Forum Romanumin murentuvilla jäänteillä. Se on avausosaa dynaamisempi ja intensiivisempi. Lyhyistä aiheista tuntuu kasvavan kadonneen suuruuden näkymiä, ja mahtipontisen alun jälkeen jousille ja puupuhaltimille tarjotaan erittäin hienoja haikeita melodioita, jotka kontrastoidaan aurinkoisen turistivaeltelun ja muinaisen kunnian muistelun lomaan. Kaiken kaikkiaan perin miellyttävä ja kohtalaisen taidokas kappale, jossa rytmitys on kohdillaan.

Kolmas osa on hidas ja raukea Am Strande von Sorrent, ihastuttava luonnonääniä jäljittelevä kappale, joka tavoittaa välimerellisen tunnelman merenäänineen, kuuman tuulen kahistamine lehtineen ja heleine linnunlauluineen. Kaskaat tosin puuttuvat. Kyseessä on mielestäni koko teoksen paras yksittäinen osa, jossa monipuolisten aiheiden toimiva yhdistely antaa osviittaa Straussin tulevalle orkestraaliselle mestaruudelle.

Viimeinen osa Neapolitanisches Volksleben on tämän matkasinfonian selvimmin italialainen: se on myös ainoa, jota ensi-iltayleisö Münchenissä (1887) buuasi. Straussille kävi tämän tanssillisen osan kanssa nolosti: hän luuli löytäneensä Napolista autenttisen, järjettömän tarttuvan kansansävelmän, jonka sisällytti finaalinsa kaikkein prominenteimmaksi osaseksi. Nuoren säveltäjän arvio petti pahemman kerran, sillä kyseinen sävelmä on Luigi Denzan (18461922) Funiculì, Funiculà, joka sävellettiin Vesuviuksen uuden funikulaarin kunniaksi vain kuusi vuotta ennen Straussin matkaa. Denza haastoi sittemmin Straussin oikeuteen ja voitti jutun, vaikka Strauss ei toiminutkaan asiassa tahallisesti, vaan vain huolimattomasti. Finaali ei kuitenkaan ole kovin vahva, vaikka eloa siinä kyllä on. Kokonaisuudelle ei saada kokoavaa tai aidosti tyydyttävää päätöstä, ja lopetus on hajanainen.

Aus Italien on viihdyttävä ja kiehtova ennemmin kuin kypsä tai hallittu. Siinä on kiistatonta viehätysvoimaa, ja epätasaisuudesta (ja epätasaisesta vastaanotosta) huolimatta juuri tämän sinfonian säveltäminen oli Straussista niin antosaa, että hän päätti jatkaa suurten orkesteriteosten myöhäisromanttisella mammuttipolulla. Aus Italienin myötä hän jätti taakseen klassillisten ihanteiden mukaiset nuoruudenharjoitelmansa ja lähti kehittymään siihen suuntaan, joka toi hänelle menestyksen.

Macbeth kohtaa noidat. Eugène Delacroix'n grafiikkaa.
Strauss lähti samoihin aikoihin, vuonna 1886, työstämään toista, tällä kertaa kirjallista, aihetta sävelrunoksi. Meillehän tämä käy loistavasti, sillä käynnissä on parhaillaan William Shakespearen 450-vuotisjuhlavuosi. Macbethin säveltäminen ja hiominen vei paljon pidempään kuin Aus Italien -sinfonian, ja se selvästi kannatti. Strauss oli Aus Italienin aikana tullut vakuuttuneeksi siitä, että musiikillisia ja draamallisia ideoita ei voi etukäteen pakottaa aiemmin tuttuihin muodollisiin ratkaisuihin, vaan että muodon on seurattava aihetta ja käsittelyä. Uuden muodon löytäminen osoittautui työlääksi, ja Macbethiä hiottiin pidempään ja useampaan otteeseen kuin mitään toista Straussin sävelrunoa.

Straussin Macbeth on erittäin onnistunut kuvaus Shakespearen tragedian kärsivästä, kunnianhimon riivaamasta ja julmasta päähenkilöstä, mutta suosittua siitä ei ole koskaan tullut. Samoihin aikoihin sävellettyjä Don Juania sekä Kuolemaa ja kirkastusta (Tod und Verklärung) esitetään ja levytetään usein, mutta Macbeth on todellinen harvinaisuus. Tämä on sääli, sillä luonnekuvauksena sävellys on hyvin toimiva ja atmosfääriltään paksu, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että ilmavammin orkestroidut ja säkenöivämmillä melodisilla aiheilla täytetyt sävelrunot ovat saaneet suuremman suosion kuin erittäin tummasäveyinen sekä kiivaita kontrasteja sekä dissonanssia viljelevä Macbeth. Otaksun 1880-luvulla Lisztin sinfonisiin runoihin tutustuneen Straussin saaneen innoitusta Lisztin Hamletista, joka on henkilötutkielmana hyvin samantyyppinen ja psykologisesta tarkkanäköisyydestään huolimatta huonosti tunnettu ja aliesitetty, mitä ilmeisimmin hyräilykelvottomuutensa vuoksi. 

Jos etsii klassisen musiikin parista Macbethiä, on Straussin 20-minuuttinen versio vapaamuotoisuudestaan ja sanattomuudestaan huolimatta hieman uskollisempi Shakespearelle kuin Verdin sinänsä erinomainen ooppera (jonka todennäköisesti kohtaamme myöhemmin Shakespeare-juhlavuoden kuluessa).


Richard Strauss:

Aus Italien (Italiasta): Sinfoninen fantasia, op. 16 (1886, 45:25):
I Auf der Campagna: Andante (Campagnassa)
II In Roms Ruinen: Allegro con brio (Rooman raunioilla)
III Am Strande von Sorrent: Andantino (Sorrenton rannoilla)
IV Neapolitanisches Volksleben: Allegro molto (Napolilaista kansanelämää)
Macbeth: Sävelruno Shakespearen draaman mukaan, op. 23 (1888, 19:51).

Tonhalle-Orchester Zürich, David Zinman.

Arte Nova, äänitetty Zürichin Tonhallessa 2000. 65:27

David Zinmanin (s. 1936) olemme aiemmin tässä blogissa kohdanneet Beethovenin parissa, ja tuolloin hänen sveitsiläiset tulkintansa saivat minulta kaksijakoisen vastauksen. Niin käy tälläkin kertaa. 

Aus Italien on Zinmanin käsissä ammattitaitoinen ja kunnioittava, muttei juuri muuta. Zürichin orkesteri soittaa hyvin, mutta sekä tulkinnasta että soitosta puuttuu uskaliaisuus, säkenöinti, briljanssi ja soinnilla herkuttelu. Tuloksena on hieman alavireinen ja eleginen muistelo lomamatkalta, jossa on enemmän proosaa kuin lyriikkaa. Tämä ei kuulosta voimiaan ja kykyjään koettelevan nuoren miehen musiikilta, vaan kohtalaisen hyvän, mutta auttamattoman keskinkertaisen keski-ikäisen säveltäjän maisemamaalaukselta. Parhaiten onnistuu Sorrenton rantojen andantino, missä Zinmanin horjumaton kontrolli palkitaan yksityiskohtien runsauden välittymisessä. Minä vaadin tältä teokselta enemmän energiaa, heittäytymistä ja luottamusta musiikin lumoon viihtyäkseni sen parissa hyvin. Äänitys jättää sekä lämmön että kirkkauden suhteen toivomisen varaa, eikä Zinman saa yhdistettyä hallinnan hyveeseensä vapautunutta tuntua. Hillitty esitysfilosofia ei yleisesti ottaen ole paras valinta Straussin kohdalla, eikä ainakaan tässä kokeilevassa nuoruudentyössä.

Aus Italien on levytetty vain harvoin, ja näin ollen kuluttajalla on vain vähän valinnanvaraa. Harvalla Suomessa on levytystä tästä teoksesta, ja vielä harvemmalla kaksi. Minä kuulun noihin kummajaisiin, ja preferoin voimakkaasti Naxoksen teoksesta tekemää slovakialaista taltiointia Zdenék Košlerin johdolla. Se lyö Zinmanin varautuneen esityksen laudalta jokaisella osa-alueella.

Sen sijaan Macbeth tuntuu innostavan sekä Zinmania että orkesteria (ja kumma kyllä myös äänittäjiä) paremmin kuin Italian-kortti. Tällä kertaa zürichiläisorkesteri lietsotaan vakuuttavaan vimmaan, ja kaikki kimakat fanfaarit, kirpeät purkaukset, epätoivoiset riitasoinnut ja romahdukset toteutetaan vastustamattomalla huolellisuudella sekä käsinkosketeltavan myrskyisällä energialla. Aina alun vääristyneestä fanfaarista lopun hiljaisuuden päättäviin irvokkaisiin korahduksiin saakka pitää tämä upea tulkinta otteessaan; parempaa en ole kuullut, enkä todennäköisesti hevillä kuulekaan ottaen huomioon, miten harvoin tätä teosta esitetään. Sääli, että tämä mausteinen jälkiruoka seuraa jokseenkin jäähtynyttä pizzaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti