Alfvén: Ruotsalainen rapsodia nro 1; Nielsen: Pieni sarja; Svendsen: Karnevaali Pariisissa & Lumbye: tansseja

Keskikesän juhla ei ole klassisessa musiikissa hyvin edustettuna, jos verrataan merkittävämpiin kirkollisiin juhlapyhiin, kuten pääsiäiseen tai jouluun. Tähän epäilemättä vaikuttaa se, että juhannusta tavataan isommin observoida lähinnä Pohjoismaissa. Ainoat kiinteästi juhannukseen liittyvät melko tunnetut ja vakiintuneet sävellykset ovat Mendelssohnin näyttämömusiikki Shakespearen Kesäyön unelmaan ja (yllättävästi) Musorgskin Yö autiolla vuorella, jonka alkuperäisversio (1867) on nimeltään Pyhän Johanneksen aatto (juhannusaatto) autiolla vuorella. Näistä vain Mendelssohn on leimallisesti kesäistä musiikkia. Pohjoismaisittain Mendelssohnkin jää keskikesän kuvauksessa toiseksi ruotsalaisen Hugo Alfvénin (1872–1960) Ruotsalaiselle rapsodialle nro 1 (1903), lisänimeltään Midsommarvaka (Juhannusvalvojaiset).

Hugo Alfvén 1900-luvun alussa

Alfvénin tunnetuin rapsodia on paljon hilpeämpi kuin säveltäjä itse tuossa muotokuvassa. Paranneltujen kansansävelmien sikermä alkaa iloisesti keikkuen niin läpikotaisin ruotsalaisella teemalla, että vaikutelma on lähes koominen. Juhannuskarkeloiden lisäksi kuullaan rauhaisampia ja mietteliäämpiä vaiheita Tukholman saariston kirkkaasta kesäyöstä, ja mukana on vähintään sensuaalisen erotiikankin vihjaus. Verraten lyhyt sävellys käsittää taitavasti yhteen punottuja, tunnelmaltaan vaihtelevia episodeja, ja se tuntuu (hyvässä mielessä) paljon n. 12-minuuttista kestoaan pidemmältä. Orkesteriteoksista ruotsalaisin ei ole mikään Finlandia, mutta pohjoismaisen keskikesän kuvaukset eivät tästä parane.

Juhannusviikoksi halusin ohjelmaan Alfvénin Ruotsalaisen rapsodian nro 1 lisäksi jotain muuta mielellään kevyttä musiikkia. Tähän tarpeeseen vastasi EMI:n vuonna 2009 julkaiseman pohjoismaista (virallisesti "skandinaavista", mutta edustettuina ovat myös Sibelius ja Järnefelt) musiikkia esittelevän kuuden levyn kokoelman CD nro 2:

Johan Svendsen (1840–1911):

Karnevaali Pariisissa – Episodi op. 9 (Karnaval i Paris) (12:30)

Trondheimin sinfoniaorkesteri, Ole Kristian Ruud.
Äänitetty 1994 Trondheimissa.

Hans Christian Lumbye (1810–1874):

Drømmebilleder (Fantasie) (8:37);

Dronning Louise (Vals) (4:29);

Københavns Jernbanedamp (Galop) (3:43);

Salut for August Bournonville (Galop) (1:49);

Columbine (Polka Mazurka) (3:36);

Amelie (Vals) (8:09);

Britta (Polka) (2:09);

Shamppanjagaloppi (2:07).

Kööpenhaminan Tivolin orkesteri, Lavard Friisholm.
Äänitetty 1960 Kööpenhaminassa.

Carl Nielsen (1865–1931):

Pieni sarja jousiorkesterille op. 1:

I Präludium (3:35)
II Intermezzo (5:26)
III Finale (6:35)

Norjan kamariorkesteri, Iona Brown.
Äänitetty 1995 Eidsvollin kirkossa Norjassa.

Hugo Alfvén (1872–1960):

Ruotsalainen rapsodia nro 1 "Midsommarvaka" op. 19 (12:35)

Bournemouth Symphony Orchestra, Paavo Berglund.
Äänitetty Southamptonissa 1973.

EMI, osa 6CD:n "The Sound of Scandinavia" -pakettia, 2009. Levy 2/6: 76 min.

Tämä iloinen ohjelma alkaa norjalaisen Johan Svendsenin (1840–1911) Karnevaalilla Pariisissa (1872). Svendsenin ilmeinen esikuva on Berlioz'n Rooman karnevaali -alkusoitto (1844). Vaikka se ei vedäkään esikuvalleen vertoja mieleenpainuvuuden tai persoonallisuuden saralla, Svendsen on jo aiemmin havaittu taitavaksi orkesterinkäyttäjäksi, ja kipale on erittäin hauska sekä sopivan riehakas. Esitys on energinen ja äänitys kuulostaa todella hyvältä. Tuskin kellään olisi valittamista, jos kuulisi tämän joskus ihan oikeassa konsertissakin.

Hans Christian Lumbye n. 1800-luvun puolivälissä

Tällä levyllä on edustava valikoima Pohjolan [vanhemmaksi Johann] Straussiksi kutsutun Hans Christian Lumbyen (1810–1874) orkestraalista viihdemusiikkia, jota esittää asiaankuuluvalla juuttihilpeydellä sille täydellisen omistautunut tanskalaisorkesteri (jota Lumbye itse aikanaan johti) klassikon aseman ansaitsevissa taltioinneissa vuodelta 1960. Lumbyen äänimaailma on hyvin itävaltalainen, kuin suoraan Strauss Vaterilta jäljennetty. Kappaleet ovat miellyttäviä, rytmikkäitä ja kauniisti orkestroituja, mutta toki myös melko tyhjänpäiväisiä ja ohisoljuvia. Tunnetuimpia ovat humoristinen Kööpenhaminan höyryrautatie, joka jäljittelee höyryveturin matkantekoa, ja korkkien poksauttelusta sekä ksylofonista rytmiinsä vahvistusta saava Samppanjagaloppi. Hyväntuulista musiikkia on mukava kuunnella, ja nämä esitykset ovat klassisen riemukkaita, joskin äänityksen ikä kuuluu heikon suhinan ja paikoin vähän jäsentymättömän äänimassan muodossa.

Tanskan suurimpana säveltäjänä pidetty Carl Nielsen (1865–1931) jakaa tänä vuonna vietettävän 150-vuotisjuhlansa Sibeliuksen kanssa, ja häneen tullaan vuoden mittaan täällä palaamaan. Nielsenin varhaisimpiin sävellyksiin kuuluva Pieni sarja jousiorkesterille esitettiin ensimmäisen kerran Kööpenhaminan Tivolissa 1888. Tiivis, mutta väljän tuntuinen sarja alkaa melankolisella johdannolla, josta kuuluu Griegin läpitunkeva vaikutus. Herkän tanssillinen, paikoin balettimainen Intermezzo on keveine otteineen, rahtusen erikoisine rytmeineen ja epävarmoine tunnelmineen ehkä sarjan mielenkiintoisin ja persoonallisin osa, jossa voi kuulla Griegin ohella myös jotain, joka muistuttaa hieman Sibeliuksen kamari- ja näyttämömusiikkia (jota Nielsen ei ollut tuolloin voinut kuulla, eikä muuten Sibeliuskaan). Finaali palaa johdannon elegiseen maisemaan kehittyen paljon sitä eloisammaksi. Kyseessä on ansiokas, viehättävä ja melko harmiton nuoruudentyö, joka ehkä sopii myös niille, joille Nielsenin sinfoniat ovat vaikeasti lähestyttäviä. Iona Brownin johtama esitys on kaunista ja sulavaa tulkintaa, jossa jousiorkesterin kaikki sävyt piirtyvät täyteläisesti.
 
Albumin päättää Paavo Berglundin tulkinta Alfvénin Ruotsalaisesta rapsodiasta nro 1 1970-luvun alusta. Berglund kiskoo esiin paikoitellen suorastaan hekumallisen esityksen, joka herkuttelee sävellyksen monipuolisilla tunnelmilla ja sointiväreillä. Bournemouthin sinfoniaorkesteri soittaa täydellä teholla ja vivahteikkaasti. Erityistä kiitosta ansaitsevat puhaltimet, niin vasket kuin muutkin. Berglundin esitys on erinomainen ja kelpaa suositukseksi suurin piirtein minkä tahansa kilpailijan rinnalle. (Erikoista muuten, että suosikkiversioni tästä lähtemättömän ruotsalaisesta sävellyksestä ovat kaikki suomalaisten tekosia: muita suositeltavan hyviä levytyksiä teoksesta ovat tehneet Petri Sakari ja Esa-Pekka Salonen.)

Palaan tuonnempana tämän kuuden levyn kokoelman muuhun tarjontaan, mutta lyhyesti on todettava, että se sisältää hyvin vähän mitään huonoa. Suhtaudun hieman varauksellisesti osaan paketin Sibelius-tarjonnasta, ja laulua sisältävien teosten sanoja ei mukana tulevasta vihkosesta tällaisessa budjettijulkaisusta löydy, mutta muutoin tarjolla on yleisarvosanaltaan hyvä kokoelma pohjoismaisten säveltäjien ei-sinfonista tuotantoa, ja useita näistä esityksistä on vaikeata löytää muualta kuin juuri tästä uudelleenjulkaisusta.