Tällä viikolla, 11.11.2018, täyttyy vuosisata siitä kellonlyömästä, jolla ensimmäinen maailmansota taukosi. Vuonna 1918 marraskuun 11. päivänä klo 11 aselepo astui voimaan Saksan ja ympärysvaltojen välillä. Sotaa oli käyty neljä vuotta, kolme kuukautta ja kaksi viikkoa. Kymmenet miljoonat olivat kuolleet ja haavoittuneet. Monet vainajista olivat kohdanneet kuolemansa itselleen tyystin vieraissa paikoissa: uusiseelantilaiset Jooniassa; beniniläiset ja madagaskarilaiset Flanderissa; newfoundlandilaiset Brabantissa; kiinalaiset siirtotyöläiset Ranskassa; unkarilaiset Italiassa; böömiläiset Valko-Venäjällä; brasilialaiset Senegalissa. Neljä historian suurimpiin kuuluvaa imperiumia oli romahtanut. 20. vuosisata oli saanut kehnon alun. Jos haluaa yhden pienen vastauksen siihen, oliko touhu sitten sen arvoista, voi tutustua tämänkertaiseen äänitteeseen ja pohtia, mitä kaikkea sen säveltäjältä mahtoi jäädä tekemättä.
Cecil Coles |
Muiden töidensä ohessa Coles ehti myös säveltää – ei niin paljon kuin olisi halunnut. Toisaalta hän sai teoksiaan myös konserttiohjelmistoon Stuttgartissa, mikä oli nuorelta ja melko tuntemattomalta britiltä suuri saavutus. Sujuvasta saksan kielen taidosta oli varmasti tässä apua. Monien myöhäisromantikkojen tapaan Coles sai runsaasti vaikutteita Wagnerilta, mutta oli viehättynyt myös Debussyn edustaman uuden ranskalaisen musiikin suunnasta. Colesin musiikki-ilmaisun perustana oli ajan tavan mukaisesti Mendelssohnin ja Schumannin saksalainen romantiikka. Hän osoitti kiinnostusta myös brittiläiseen kansanmusiikkiin ja kävi vilkasta kirjeenvaihtoa Gustav Holstin kanssa. (Holst mainitsee käyneensä Colesin kanssa patikkalomalla Sveitsissä ja nauttineensa matkasta suuresti, mutta valittelee, ettei tahtonut aivan pysyä neljätoista vuotta nuoremman Colesin tahdissa.)
Vuonna 1913 Coles muutti Stuttgartista Britanniaan. Hän kertoi ystävilleen tehneensä päätöksen mm. siksi, että voimistuva saksalainen nationalismi ja Saksan kansalliseksi ylpeydenaiheeksi ottama laivasto- ja siirtomaakilpailu Britannian kanssa tekivät hänen olonsa epämukavaksi. Colesiin itseensä ei tiettävästi kohdistunut mitään vihamielisyyttä, ja hän korosti tunteneensa itsensä ainakin muusikkopiireissä tervetulleeksi Saksassa. Paluu Britanniaan oli hyvin ajoitettu. Jos Coles olisi ollut Saksassa vielä elokuussa 1914, olisi hänet mitä todennäköisimmin internoitu vihollismaan kansalaisena.
Tiiviit siteet Saksaan ja rakkaus saksalaista kulttuuria kohtaan eivät pidätelleet Colesia sotapalveluksesta. Hän liittyi vapaaehtoisena armeijaan 1915 ja vietti seuraavat vuodet rintaman tuntumassa Ranskassa. Soittokunnan kapellimestarina hänen palveluksensa sujui enimmäkseen seremoniallisissa merkeissä, mutta hän osallistui toistuvasti myös taistelutehtäviin. Coles oli vapaaehtoisena kantamassa haavoittuneita turvaan metsiköstä, kun tarkka-ampuja haavoitti häntä vakavasti. Coles pysyi tajuissaan loppuun asti. Saatuaan morfiinia hän hyräili Beethovenia ja pohti, estäisikö hänen vammansa pianonsoiton. Coles kuoli samana päivänä, 26.4.1918, jättäen jälkeensä vaimon ja kaksi lasta. Hän oli 29-vuotias. Sotatoimet päättyivät puoli vuotta myöhemmin. Gustav Holst omisti sittemmin vuonna 1919 pysäyttävän upean sävellyksensä Ode to Death seuraavin sanoin: "To Cecil Coles and the fallen".
Coles pysyi tämän jälkeen lähinnä musiikintutkijoiden alaviitteenä kahdeksankymmentä vuotta, kunnes yksi levytys kokosi yhteen hänen lähes koko orkestraalisen tuotantonsa:
Cecil Coles (1888–1918):
"Music from Behind the Lines":
Hairahduksia-alkusoitto (Der Komödie der Irrungen/The Comedy of Errors) (11:04)
Fra Giacomo (Scena baritonille ja suurelle orkesterille) (13:22)
Scherzo a-molli (8:14)
Neljä laulua Verlainen runoihin sopraanolle ja orkesterille (Verlaine Lieder) (8:29):
I Fantastic in appearance (Ô la rivière / Fantastiquement apparue)(1:29)
II A slumber vast and black (Un grand sommeil noir) (2:55)
III Pastoral 'The sky is up above the roof' (Le ciel) (1:14)
IV Let's dance the jig (Dansons la gigue) (2:49)
From the Scottish Highlands (Skotlannin Ylämailta) (12:33):
I Prelude: Presto scherzoso Allegro maestoso (3:10)
II Idyll 'Love scene': Larghetto (3:11)
III Lament: Adagio non troppo e bien marcato (6:11)
Behind the Lines (8:57):
I Estaminet de Carrefour (Tienristeyksen kapakka) (3:20)
II Cortège (ork. Martyn Brabbins) (5:37)
Paul Whelan, baritoni (Fra Giacomo);
Sarah Fox, sopraano (Verlaine-laulut);
BBC Scottish Symphony Orchestra, Martyn Brabbins.
Helios (Hyperion), äänitetty Glasgow'ssa 2001. 64:42.
Levy nostatti pienen sensaation Britanniassa 2000-luvun alussa, ja vaikka Colesin suppeaksi jääneestä tuotannosta ei olekaan säännölliseksi konserttiohjelmien sisällöksi, voimistui samalla kiinnostus 1900-luvun alun brittiläisiin säveltäjiin yleisemminkin. Ei ihme: musisointi on huippuluokkaa, ja teokset vaihtelevat miellyttävistä loistavan vaikuttaviin.
Avausnumerona säväyttää Shakespearen varhaisen komedian eloisa ja wagneriaaninen alkusoitto. Comedy of Errors (suom. Hairahduksia, uusin suomennos Erehdysten komedia) on kliseisine väärinkäsityksineen ehkä spedemäisin kaikista mestarin komedioista, jotka eivät muutenkaan minuun juuri vetoa, mutta Colesin touhukas ja dramaattinen alkusoitto hieman Nürnbergin mestarilaulajien tyyliin tarjoaisi pulppuilevan ensinumeron mihin tahansa sinfoniakonserttiin.
Seuraavaksi kuultava Fra Giacomo lienee julkaisun vaikuttavin osa. Tämä "kohtaus" käyttää melko lailla unohdetun Robert W. Buchananin (1841–1901) melodramaattista tekstiä, jonka aiheena on renessanssin Italiaan sijoittuva kostodraama. Teksti ei ole kovinkaan kummoinen, mutta Colesin musiikki on lähes sensaatiomaisen hyvää. Mehevä dramatiikka, vakuuttava musiikillinen kekseliäisyys ja yltäkylläinen orkestraatio yhdistyvät sinfoniseksi narratiiviksi, joka yhdistää Wagnerin saumattoman kehittelyn Verdin mehukkuuteen. Kokonaisuus kuulostaa osalta jostain valmiista oopperasta, ja on sydäntäsärkevää kuvitella, millainen oopperasäveltäjä Colesista olisi voinut sukeutua. Lyhyiden myöhäisromanttisten kuriositeettien sarjassa tämä on nautittavimmasta päästä.
Neljän lyhyen laulun sarja käyttää teksteinä Paul Verlainen (1844–1896) runojen englanninkielisiä käännöksiä. Verlaine oli dekadentin fin de sièclen tunnetuimpia ranskalaisia kulttuurihahmoja. Hänet muistetaan nykyään ehkä parhaiten myrskyisästä (murhayritys ja vankeustuomio oikeuttanee käyttämään kliseistä adjektiivia) suhteestaan Arthur Rimbaudiin, mutta 1890-luvulla hän nousi vielä hetkeksi suunnattomaan suosioon. Debussy ja Fauré sävelsivät hänen laulujaan, ja Debussyn esimerkki kuuluu hyvin selvästi myös Colesin lauluissa. Tyyli on asianmukaisen ranskalainen rehevine orkestraalisine loiskeineen. Tätä on todellinen nautinto kuunnella, vaikka englanninkieliset sanat ovatkin outo ratkaisu.
Skottilaisteemainen pieni orkesterisarja on viehättävä, joskin tunneskaalassaan aiempia hillitympi ja pienimuotoisempi. Mendelssohnin ja Griegin vaikutteita on havaittavissa, ja kiinnostavimmaksi muodostuu viimeinen osa, joka on alkupuolella harmonisesti uskalias ja kutkuttavan synkkäsävyinen.
Päätösnumerona kuullaan Colesin viimeiseksi jäänyt sävellys, orkesterisarja Behind the Lines, jonka hän sävelsi sodan aikana omien kokemustensa ja vaikutelmiensa pohjalta. Neliosaisen sarjan sävellystyö alkoi marraskuussa 1917, ja saman vuoden jouluksi Coles lähetti ensimmäisen osan Holstille. Muut kolme osaa tuhoutuivat Saksan tykistötulessa maaliskuussa 1918 – tai niin Coles ainakin luuli. Kuin ihmeen kaupalla Cortège-osan vaurioitunut käsikirjoitus löydettiin ja kytettiin rekonstruoimaan. Sarjan ensimmäinen osa kuvaa ilmeisesti sotilastanssiaisia ranskalaisessa ravitsemusliikkeessä, ja hilpeyteen sekoittuu asianmukaista muodollisuutta ja muutamia synkempiä varjoja. Cortège taas tuo synkkyyden pääosaan: raskas hautajaismarssi saa tässä edustaa niin yksilöllistä kuin kollektiivista tragediaa. On vaikea pidätellä ajatusta, että Coles sävelsi oman hautajaismarssinsa, joka melkein tuhoutui samassa sodassa kuin hän itse.
On hieman kiusallista jatkuvasti verrata Colesia muihin säveltäjiin, mutta hänen tuotantonsa on mielenkiintoisuudestaan huolimatta liian suppea oikeuttaakseen minkään autenttisen "colesilaisen" tyylin määrittleyä. Ja jos tuotanto onkin suppea, on se myös kiistattoman laadukas. Levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen myöhäisromanttisten harvinaisuuksien ystäville. Muistuttakoon se myös siitä, miten miljoonia mielekkäitä ja arvokkaita elämiä survottiin hyödyttömästi kuraan, koska Euroopan turhamaiset valtiolliset suvereniteetit sitä vaativat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti