Falstaff. Eduard von Grütznerin maalaus, n. 1900. |
Elgarin Falstaff rakentuu sille kuvalle, joka tästä Shakespearen suosimasta hahmosta saadaan Henrik IV:ssä. Falstaff on siis vanha, erittäin lihava, aistillinen ja sammumattoman elämänjanon ajama tyhjäntoimittajaritari, joka tunkee prinssin – tulevan Henrik V:n – pahamaineiseen ja hilpeään seurueeseen. Falstaff kohdataan mainintana myös Henrik V:ssä, jossa kuullaan hänen kuolleen irvokkaan arvokkaalla ja hahmolleen sopivalla tavalla.
Teoksen suhteellinen tuntemattomuus selittynee sillä, että se on orkestraatioltaan varsin tiheä ja rakenteeltaan hieman haasteellisesti seurattava. Siitä ei ole aivan yksinkertaista rakentaa todella mukaansatempaavaa esitystä.
Edward Elgar:
Falstaff: Sinfoninen tutkielma C-molli, op. 68:
I Falstaff and Prince Henry (3:15)Cockaigne (In London Town): Konserttialkusoitto, op. 40. (14:39)
II Eastcheap – Gadshill – The Boar's Head, revelry and sleep (13:02)
Dream Interlude: 'Jack Falstaff, now Sir John, a boy, and page to Thomas Mowbray, Duke of Norfolk' (2:19)
III Falstaff's march – The return through Gloucestershire – (4:24)
Interlude: Gloucestershire. Shallow's orchad (Allegretto) – The new king – The hurried ride to London (2:38)
IV King Henry V's progress – The repudiation of Falstaff, and his death. (8:46)
Froissart: Konserttialkusoitto, op. 19. (14:12)
Hallé Orchestra (Falstaff);
Philharmonia Orchestra (Cockaigne);
New Philharmonia Orchestra (Froissart);
Sir John Barbirolli.
EMI, äänitetty Lontoossa 1964 (op. 68), 1962 (op. 40) ja 1966 (op. 19). 63:30. (Osana viiden levyn kokoelmajulkaisua)
Sir John Barbirolli (1899–1970) on Elgarin tulkitsijana arvovaltainen, sillä nuorena muusikkona hän oli säveltäjän luotettu apulainen. Barbirollin arvostettuja Elgar-levytyksiä hallitsee luonteva ilmaisu, joka antaa säveltäjän musiikille tilaa hengittää ja laajeta. Suurin piirtein kaikki Barbirollin Elgar-taltioinnit ovat tunnustettuja klassikkoja, eikä Falstaff ole poikkeus.
Barbirolli saa tiheään ja tapahtumia sekä yksityiskohtia pursuavaan teokseen ilmavuutta ja jämäkkää rakennetta, joka antaa silti falstaffilaisille rönsyille ja ylettömyyksille kosolti aikaa ja tilaa tehdä viehättävä, riemastuttava ja huvittava vaikutuksensa. Teosta on hankala kuvailla tai eritellä sen tarkemmin, ja itselleni sen avautuminen on vaatinut useita palkitsevia kuuntelukertoja. Näin runsasta sävellystä kelpaa kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen, ja Barbirollin taidokas ja luonnikas tulkinta on yhä vuosienkin jälkeen suosikkini sulavuudessaan, koomisessa tajussaan ja lopussa saavutettavassa, veitsenterällä tasapainoilevassa arvokkuudessaan.
Tässä julkaisussa Falstaff-levylle lisiksi päätyneet vanhaa hilpeää Lontoota ylistävä Cockaigne-alkusoitto ja Jean Froissart'n ritarillisten kronikoiden maailmaan sukeltava varhaistyö (1890) ovat joviaalia, viriiliä ja ekstrovertin maskuliinista Elgaria parhaimmillaan, pilke silmäkulmassa ja tietty menneen maailman arvokkuus elkeissä säilyttäen esitettyinä.
Barbirollin tulkinnoissa ei ole valittamista, mutta äänitykset ovat puolen vuosisadan takaa ja paikoitellen nykymakuun hieman tunkkaisia ja ylitäytetyn oloisia. Hallé-orkesterin tuolloisten äänitysolosuhteiden taso ei pärjää kilpailussa kirkkaamille ja paremmin taltioiduille myöhemmille kokoonpanoille, mutta charmin ja luonteikkuuden puolesta nämä levytykset ovat minulle ohittamattomia.