Beethoven: Der glorreiche Augenblick & Kuorofantasia

Nimi Der glorreiche Augenblick ei välttämättä sano edes kohtalaisen tarkasti Beethovenin tuotantoa tunteville mitään. Minulle ainakin se oli täysin tuntematon ennen tänään käsiteltävään albumiin törmäämistä melko hiljattain. Kantaatti, jonka nimen voi kääntää esimerkiksi Suurenmoiseksi silmänräpäykseksi, sai ensiesityksensä Wienissä lähes tarkalleen 200 vuotta sitten (29.11.1814) sangen erikoisissa olosuhteissa.

Vuonna 1814 Napoleon karkotettiin Elballe, ja Euroopan valtioiden edustajat, joukossa useita merkittävien valtioiden päämiehiä, kokoontuivat Wieniin keisari Frans I:n isännöimään kongressiin, jossa luotiin Euroopalle uusi diplomaattinen systeemi vallankumousaatteita ja bonapartismia patoamaan. Kuukausitolkulla jatkunut huippukokous tunnetaan tanssivana kongressina kaiken oheisviihteen (ja Itävallan veronmaksajien viulunmaksun) ansiosta, jota Euroopan kerma tietysti neuvottelujen kevennykseksi tarvitsi. Wienin kongressin kestävimmäksi musiikilliseksi saavutukseksi jäi valssin vakiinnuttaminen eliittitanssin asemaan, mutta Beethovenin kantaatti on sekin kiinnostavaa ajanvietemusiikkia.

Satiirinen grafiikantyö Wienin kongressista. Preussin ja Habsburgin kotkien välissä lukuisten muiden eurooppalaisten valtioiden heraldisia tunnuksia, karikatyyrejä valtionpäämiehistä ja kiusallisen antisemiittisiä rahanlainaajahahmoja.

Beethovenin Glorreiche Augenblick on sävelletty osaksi tätä paremman väen viihdetarjontaa. Sillä on kongressin luonteen vuoksi myös poliittinen sisältö. Välskärinä Itävallan armeijassa työskennelleen Aloys Weissenbachin sanat juhlistavat Napoleonin kukistumista, kahdeksannen koalition jäsenvaltioiden ponnistuksia ja ennen kaikkea Itävallan keisaria ja tämän suurvaltapyrkimyksiä. Poliittista ja voitonjuhlamaista sisältöä alleviivasi ensiesityksessä se, että Redoutensaalin konsertin ohjelmassa oli myös Beethovenin aiempi Wellingtonin voitto eli ns. Voitonsinfonia, joka oli sävelletty brittien ranskalaisista Vitoriassa 1813 saavuttamaa voittoa juhlistamaan. Parhaiten aikaa kestänyt ohjelmanumero konsertissa oli tunnelmaan sopivan voitonriemuinen Sinfonia nro 7. 

Konsertissa Beethovenin kantaatin ensiesitystä kuunteli arvovaltainen yleisö. Joukossa istuivat mm. Itävallan keisarinnapuoliso Maria Ludovika, Venäjän keisarinnapuoliso Elisabet Aleksejevna ja Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III. Teos sai kelpo vastaanoton, ja se esitettiin Wienissä vielä tämän jälkeen useamman kerran, mutta sen koommin on kantaattia kuultu konserteissa äärimmäisen harvoin ja levyillä vielä harvemmin. Syyt ovat ehkä yhdistelmä sitä, että teokselle on vaikeata löytää sopivaa esitysteemaa, ja sitä, että musiikki on ihan miellyttävää ja paikoin vaikuttavaa, mutta silti aika keskinkertaista Beethovenia, ja sitä, että teksti on myötähävettävää nuoleskelua vailla kirjallisia ansioita.

Yhtä kaikki tämä sentään on Beethovenia, joten teknisesti musiikki on taidokasta. Joukossa on jopa muutamia erittäin kauniita sello- ja viulusooloja, eivätkä typerät sanatkaan kiusaannuta tolkuttomasti, kun käsittely on aiheeseen sopivan melodramaattista. Musiikissa on suuren draaman ja juhlan tuntua. Der glorreiche Augenblick on ison mitan kuriositeetti, juhlakantaatti, joka kiinnostaa varmasti Beethovenin innokkaimpia ihailijoita ja myös Napoleonin sotien aikakauden kulttuurihistoriasta kiinnostuneita. En panisi pahakseni suurempaakaan näkyvyyttä tälle harvinaiselle kantaatille, sillä se erottuu saksalaisten kantaattien joukossa harvinaisella tavalla edukseen.

Kuorofantasiana yleisesti tunnettu Fantasia pianolle, kuorolle ja orkesterille, op. 80 on hieman varhaisempi sävellys. Se sai epäonnisen ensi-iltansa 22.12.1808 pidetyssä konsertissa, jossa maailmalle esiteltiin ensi kertaa myös Beethovenin 5. ja 6. sinfonia sekä 4. pianokonsertto. Kuorofantasia oli tarkoitettu illan loppuhuipennukseksi, mutta ylipitkä ohjelma huonosti lämmitetyssä Theater an der Wienissä vaati veronsa, ja Fantasian ensiyritys epäonnistui niin pahasti, että se oli aloitettava kokonaan alusta ja saatiin lopulta päätökseen, joka ei tyydyttänyt kuulemma juuri ketään, ei ainakaan säveltäjää. Tätäkään sävellystä ei sen vaatimien hieman epätavallisten voimavarojen vuoksi kovin usein esitetä. Se on tehokas ja dramaattinen parikymmenminuuttinen, jonka parissa viihtyy hyvin ja joka jättää jälkeensä monumentaalisen kokemuksen tunteen, muttei juurikaan mielessä pysytteleviä yksityiskohtia. Kiintoisinta Kuorofantasiassa on tapa, jolla kuoron ja melodian käsittely tuntuu katsovan tulevaisuuteen, kohti Yhdeksännen sinfonian finaalia.

Näistä teoksista ei ole kovin monia levytyksiä valittavina, ja tämän viimeisimmän (äänitetty 2011) jälkeen on tuskin ihan heti tulossa uusia.

Ludwig van Beethoven:

Der glorreiche Augenblick (37:52):

I Kuoro: Europa steht!
II Resitatiivi: O steht sie nah' und näher träten!
III Aaria & kuoro: O Himmel, welch' Entzücken!
IV Resitatiivi: Das Auge schaut
V Resitatiivi & kvartetto: Der den Bund in Sturme fast gehalten
VI Kuoro: Es treten hervor

Wien (sopraano): Claire Rutter
Näkijätär (mezzosopraano): Matilde Wallevik
Genius (tenori): Peter Hoare
Kansanjohtaja (baritoni): Stephen Gadd

Westminster Boy's Choir.

Fantasia pianolle, kuorolle ja orkesterille C-molli, op. 80 (19:49).

Leon McCawley, piano;
Claire Rutter, sopraano; Matilde Wallevik, mezzosopraano; 
Marta Fontanals-Simmons, mezzosopraano; Peter Hoare, tenori;
Julian Davies, tenori; Stephen Gadd, baritoni;

City of London Choir;

Royal Philharmonic Orchestra, Hilary Davan Wetton.

Naxos, äänitetty Cadogan Hallissa Lontoossa 2011. 57 min 41 sek.

Brittiläinen kapellimestari Hilary Davan Wetton (s. 1943) lataa kantaattiin kosolti energiaa, ja panee painoa myös kauniille muotoilulle hitaammissa kohdissa. Sama pätee Kuorofantasiaan. Royal Philharmonic Orchestra soittaa moitteettomasti, ja solistit Ben Hughes (sello) sekä Clio Gould (viulu) tekevät omissa sooloissaan niin hyvää työtä, että niitä erehtyisi luulemaan varsinaisten konserttojen katkelmiksi. Tulkinnassa on voimaa, mutta ehkä siihen sopisi vielä ripaus uskaliaisuutta. Nyt syntyy välillä hienoisen omahyväinen vaikutelma, jossa vain ikään kuin paistatellaan omassa loistossa. Beethoveniin ja tähän teokseen sopisi suurempikin seikkailullisuus. Kehuttava on kautta linjan äänityksen selkeyttä, puhtautta ja yksityiskohtaisuutta.

Laulusolisteistakaan ei tarvitse pahaa sanaa lausua. Kantaattia hallitsee sulavaääninen ja ryhdikäs Claire Rutter Wienin kaupungin feminiinisen personifikaation roolissa. Muutkin suoriutuvat osistaan hyvin. Kantaatissa Kansanjohtajan (Führer des Volkes) roolissa laulava baritoni Stephen Gadd ja "Geniuksen" (sen voi kääntää mm. hengeksi, neroudeksi, luovuudeksi ja moneksi muuksikin, joten jätän suosiolla kääntämättä) roolissa oleva tenori Peter Hoare voisivat tuoda ehkä osuuksiinsa vielä hiukan lisää sankaruuden tuntua. He ovat nyt hyvin hienostuneita, mikä on toki miellyttävää. Kuorotkin miellyttävät korvaa, ja taltiointi on saatu hyvin tasapainoon solistien, orkesterin ja kuoron kesken selkeyden kärsimättä.

Minulla ei ole tässä repertuaarissa kovin paljon vertailukohtia, sillä äänitteitä on näistä teoksista vähänlaisesti saatavilla, eikä niitä konserttisaleissakaan kuule. Molemmat tämän albumin teokset ovat minulle uusia tuttavuuksia. Rajallisen valistunut näkemykseni on myönteinen: nautin johdonmukaisesti tämän hienosti äänitetyn levyn esityksistä.