tiistai 16. huhtikuuta 2013

Berlioz: Fantastinen sinfonia

Viime aikoina olen kirjoitellut turhankin tiuhaan muistokirjoituksia, mutta mitään ei voi sille, että sen ansaitsevia hahmoja on poistunut keskuudestamme. Viimeisin suru-uutinen saapui maanantaina: brittiläinen kapellimestari Sir Colin Davis kuoli 85 vuoden iässä 14.4.2013.

Vuonna 1927 syntyneen Davisin oma instrumentti oli klarinetti, mutta hän päätti jo varhaisessa iässä tähdätä kapellimestariksi. Davisin läpimurto kapellimestarina tapahtui 30 vuoden iässä vuonna 1957, ja 1960-luvulla hänen uransa lähti rivakkaan nousukiitoon. Davis sittemmin johtanut suurin piirtein kaikkia maailman huippuorkestereita ja esiintynyt lukuisilla nimekkäillä musiikkijuhlilla. Hänellä oli laaja repertuaari, josta todistaa myös hänen mittava levytystuotantonsa, joka ulottuu Mozartista Wagneriin ja Stravinskysta Smetanaan. Muuntautumiskykyinen Davis pystyi puhaltamaan henkeä hyvin erilaisten, eri aika- ja tyylikausia edustavien säveltäjien teoksiin, ja lopputulokset kuulostavat oman kokemukseni perusteella lähes aina erittäin tuoreilta, luontevilta ja välittömiltä.

Erityisesti Davis muistetaan kahden säveltäjän huipputulkitsijana, ja tämä kapellimestaria ilmeisen syvästi musiikillaan puhutellut kaksikko on hyvä esimerkki Davisin monipuolisuudesta. Hector Berlioz ja Jean Sibelius näet poikkeavat toisistaan lähes kaikessa, ja silti Davis muovasi molempien teoksista maailman huipulle kevyesti kelpaavia tulkintoja. Sekä Suomessa että Ranskassa on tunnustettu Davisin näille kahdelle omaperäiselle säveltäjälle tekemä suunnaton palvelus; kapellimestari oli sekä Ranskan kunnialegioonan että Suomen leijonan ritarikunnan jäsen. Suurena Sibeliuksen ja Suomen ystävänä tunnettu Davis piti yllä varsin tiiviitä yhteyksiä Sibelius-akatemiaan.

Davis jatkoi työskentelyä kuolemaansa saakka. Hän oli London Symphony Orchestran ylikapellimestari vuodesta 1995 vuoteen 2006 ja teki tässä ominaisuudessa orkesterin omalle levy-yhtiölle laajahkon sarjan pääsääntöisesti oivallisia konserttitaltiointeja 2000-luvulla. Kapellimestarin terveys alkoi heiketä vuonna 2010, kun hänen toinen vaimonsa (jonka kanssa hän meni naimisiin byrokraatteja tyydyttääkseen kolmasti Iranissa ja Britanniassa) kuoli. Toukokuussa 2012 Davis putosi kapellimestarinkorokkeelta Dresdenissä ja perui tämän jälkeen suurimman osan konserteistaan. Hän johti vielä kuukausi ennen kuolemaansa lontoolaista harrastelijaorkesteria.

Mutta muistelkaamme kapellimestaria täysissä voimissaan. Meidän ei onneksi tarvitse mennä ajassa kovinkaan pitkälti taaksepäin. Syyskuussa 2000 LSO piti Davisin johdolla sarjan konsertteja, joiden pääteoksena oli Hector Berlioz'n (18031869) tunnetuin ja vallankumouksellisin orkesteriteos, Fantastinen sinfonia (Symphonie fantastique, 1830).  


Hector Berlioz: Fantastinen sinfonia (Symphonie fantastique: Épisode de la vie d'un artiste en cinq parties); Alkusoitto oopperasta Béatrice et Bénédict.

London Symphony Orchestra, Sir Colin Davis.

LSO, äänitetty konserteissa Lontoon Barbicanissa syyskuussa 2000.

Vain muutamia vuosia Beethovenin kuoleman jälkeen nuori ranskalainen esitteli maailmalle Fantastisen sinfonian, pysäyttävän omaperäisen, omaelämäkerrallisen ja omapäisen orkesterijärkäleen, ohjelmallisen sinfonian täynnä dramatiikkaa, myrskyä, viehkeyttä, hulluutta ja pakkomiellettä. Teoksen alaotsikko on Episodi taiteilijan elämästä viidessä osassa.

Berlioz sävelsi teoksen ilmeisesti osaksi tehdäkseen vaikutuksen irlantilaiseen näyttelijättäreen, johon oli ihastunut. Lopulta hän saikin himoitsemansa naisen, eivätkä he eläneet elämäänsä onnellisina loppuun asti, mutta se on toinen tarina. Fantastinen sinfonia on valmis kartoitettavaksi monesta näkövinkkelistä. Psykologis-taiteellisesti sitä voi pitää jopa profeetallisena kuvauksena päähänpinttymistä ja pakkomielteistä, jotka tekevät ihmisestä henkisen raunion. 

Sinfonian narratiivi lyhyesti: nuorukaisella on unelmia ja pakkomielteitä, kuten nuorilla taiteilijoilla kuuluukin olla (Rêveries Passions). Nuorukainen kohtaa ihastuksensa tanssiaisissa, ja pakkomielleteemaa kuullaan uudestaan (Un bal). Nuorukainen lepuuttaa hermojaan maaseudulla, vetää opiaatteja ja kuvittelee houreissaan kuristavansa ihastuksensa hengiltä (Scène aux champs). Nuorukainen näkee hourekuvana, miten hänet tuomitaan giljotiiniin. Hän astelee mestauslavalle, ja rumpujen pärinän saattelemana terä putoaa hänen kaulalleen (Marche au supplice). Nuorukainen hourii päätyvänsä saatanallisen noitasapatin keskelle kaikkien viheliäisten perkeleiden piinattavaksi (Songe d'une nuit de sabbat).

Ohjelmallista musiikkia oli sävelletty aiemminkin, mutta Fantastinen sinfonia nivoi ohjelman musiikkiin kiinteämmin kuin vielä koskaan oli oopperan ja näyttämömusiikin ulkopuolella tehty. Berlioz myös luopui 1800-luvun sinfonioille tyypillisesti koheesiota antaneesta sonaattimuodosta (esittely-kehittely-kertaus) ja korvasi sen Fantastisessa sinfoniassa hyvin kekseliäällä ja korostuneella teemojen muuntelulla, jotka pitävät teosta kasassa niin rakenteellisesti kuin narratiivisestikin. Fantastinen sinfonia on historiallisti hyvin merkittävä sävellys ja eräs eurooppalaisen romantiikan keskeisistä teoksista kaikilla taiteenaloilla mitattuna.

Fantastinen sinfonia on teos, joka palkitsee raivokkaat tulkinnat. Tarjolla onkin runsaasti levytyksiä, joissa korostuu musiikin villiys ja hurjuus, kahdessa viimeisessä osassa jopa raakuus. Davis on levyttänyt teoksen nopean tutkimisen perusteella ainakin neljä kertaa, ja 1970-luvulla Amsterdamin Concertgrbouwssa tehty levytys on myös ehdottomasti kuulemisen arvoinen, mutta nyt käsittelyssä oleva vuoden 2000 versio tuo markkinoille kaikessa persoonallisuudessaan ilahduttavan tulkinnan ja arvokkaan lisän.

Davis johtaa nyt näet varsin rauhallisesti ja hienovireisesti. Musiikille annetaan aikaa ja tilaa, mutta narratiivi etenee yhä luontevasti. Energianpurkauksissa on yhä voimaa, kun sitä tarvitaan, mutta sinfonian herkkyys ja jopa emotionaalinen epävarmuus saavat osakseen hyvin vakuuttavan tulkinnan. Sinfonian hiljaiset osat ovat tuskin koskaan soineet herkemmin ja hienovireisemmin, ja lopulta tämä tehostaa teoksen kontrasteja. Erityisesti finaali groteskeine sielunmessumuunnelmineen hyötyy tästä hyvin hallitusta vastakohtaisuudesta. Sinfonian hallitsevimmaksi yleiskuvaksi jää humaani etsiskelevyys, joka sopii romantiikan perusteokseen siinä missä myrskyisä itsevarmuuskin. Kyseessä on varmasti inhimillisin ja herkin kuulemani tulkinta tästä sinfoniasta. En tule luopumaan ekstrovertimmista Fantastisista – joita ovat tehneet mm. Thomas Beecham ja Igor Markevitš – mutta tässä levytyksessä olen kuullut jotakin uutta ja persoonallista, ja sellainen ansaitsee tunnustusta, vaikkei se aina sopisikaan omiin ennakkokuviin siitä, millainen esityksen jostain tietystä teoksesta tulisi olla. On aina hyvä, jos tulkinta auttaa löytämään uuden näkökulman tuttuun kappaleeseen varsinkin sellaiseen, jota toisinaan käytetään myös kyynisenä ohjelmavetonaulana ja kuuntelemaan sitä uusin korvin. Siinä Davis on onnistunut, ja siksi pidän tätä albumia tärkeänä osana kokoelmaani.

Shakespearen komediaan Paljon melua tyhjästä perustuva ooppera Béatrice et Bénédict on nähty vain harvoin maailman oopperalavoilla: sitä ei välttämättä esitetä missään maailmassa edes joka toinen tai kolmas vuosi. Davis on Berlioz-huumassaan mennyt levyttämään teoksen peräti kolme kertaa.Tällä levyllä kuullaan vain alkusoitto, mikä on arvokas lisä, sillä edes avausnumerona se ei kuulu Berlioz'n useimmin kuultuihin. Säveltäjän alkusoitoissa en usko pidättyväisyyden olevan hyve, ja Davis johtaa sinfoniaa suoraviivaisemman ja räiskyvämmän esityksen, joka nostaa levyn kokonaiskeston hyväksyttävään 65 minuuttiin.

Äänityksen laatu on konserttitaltioinniksi hyvä, ja yleisöhälyä on erittäin vähän. Myös aplodit sinfonian lopussa on joko editoitu pois tai sitten finaali on otettu harjoitustaltioinnista. Jotkut pitävät tällä albumilla käytettyä tapaa yhdistellä taltiointeja saman sarjan eri konserteista ja harjoituksista jonkinlaisena huijauksena, mutta itseäni asia ei haittaa tippaakaan, jos editointi on tehty huolellisesti ja lopputulos on hyvä. En ainakaan pysty itse kuulemaan saumakohtia.

Lontoon sinfoniaorkesteri kuuluu Euroopan ja maailman parhaimpiin, ja se soittaa todella hienosti. Davis oli sitä mieltä, että kapellimestarin ei kuulu kiinnittää huomiota itseensä, vaan onnistunut esitys johdattelee kuulijan mukaansa siten, että tämä ei koko ajan tiedosta kuuntelevansa jotakin manieristista tulkintaa jostakin teoksesta. Minun kohdallani hänen tavoitteensa on tämän levyn osalta onnistunut. Olen näet löytänyt siitä arvokkaan lisänäkökulman erääseen suosikkisäveltäjistäni ja -sinfonioistani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti