tiistai 23. huhtikuuta 2013

Elgar: Marsseja ym.

Englannin kansallispäivä, Pyhän Yrjön päivä, on 23.4. Sen kunniaksi albumi isänmaallishenkistä musiikkia suurimmaksi arvostetulta englantilaiselta säveltäjältä. Sir Edward Elgarin (1857–1934)huomattavimmat teokset ovat epäilemättä Enigma-muunnelmat ja kaksi sinfoniaa sekä kaksi konserttoa, mutta omana elinaikanaan hän oli vahvimmin kotimaansa populaarissa tietoisuudessa mainioiden marssiensa ansiosta.
Edward Elgar
Alempaan keskiluokkaan perhetaustaltaan (isä oli worcesteriläinen kauppias ja pianonvirittäjä) kuulunut Elgar ei koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi brittiläisessä establishmentissa, johon hän lahjojensa ansiosta nousi. Luokkaerojen lisäksi Elgar oli myös roomalaiskatolinen, mikä on traditionaalisesti ollut Englannissa enemmän tai vähemmän hankala osa. Paikallisesti mainetta saavuttanut Elgar nousi nopeasti yleiseen tietoisuuteen ja verraten suureen kansansuosioon, kun hovi tilasi häneltä marssin kuningatar Viktorian 60-vuotishallitsijajuhliin 1897.
Viktorian virallinen 60-vuotishallitsijajuhlamuotokuva. Otettu varmuuden vuoksi neljä vuotta etukäteen, 1893.
Tuo Keisarillinen marssi (Imperial March; Viktoria oli Intian keisarinna) toi poiki Elgarille tilaustöitä myös vähemmän arvovaltaisilta tahoilta (eikä se ole mahtunut mukaan tänään käsiteltävälle levylle). Tämä menestys tarjosi Elgarille mahdollisuuksia säveltää laajempia, vakavampia ja kunnianhimoisempia teoksia, mutta se myös osoitti hänen hallitsevan ajan henkeen sopivan seremoniamusiikin. Pitemmittä puheitta itse albumiin:



Edward Elgar
Pomp & Circumstance -marssit 1-5;
Kruunajaismarssi op. 65;
Hautajaismarssi (Grania & Diarmid);
Triumfimarssi (Caractacus);
Mogulikeisarien marssi sarjasta Intian kruunu (The Crown of India);
Imperiumin marssi (Empire March);
Polonia-alkusoitto op. 67

Uuden-Seelannin sinfoniaorkesteri, James Judd.

Naxos, äänitetty Wellingtonissa 2003.

Ohjelman selkärangan muodostaa Pomp and Circumstance -marssien kvintetti vuosilta 19011930. Nimi on Shakespearen Othellosta, jossa päähenkilö lausuu seuraavasti:
"Farewell the neighing steed and the shrill trump,
The spirit-stirring drum, th'ear-piercing fife,
The royal banner, and all quality,
Pride, pomp, and circumstance of glorious war!"
Suomeksi sama kuuluu näin, ainakin Paavo Cajanderin mukaan:
"Hyvästi, orhin hirnu, torven toitto,
Mielt' yllyttävät rummut, räikät pillit,
Kuninkaallinen lippu, kaikki, kaikki
Maineikkaan sodan prameus ja loisto!"
Ehkäpä suomeksi pitäisi siis käyttää nimeä Prameus ja loisto -marssit. Pitäydyn kuitenkin englanninkielisessä alkuperäisessä toistaiseksi. 

Marssisarjan kuuluisin jäsen on Marssi nro 1, jonka mahtavasta, maailman lainatuimpiin kuuluvasta melodiasta Elgar itse lausui tarkoituksellisen epähienosti, että se lyö porukan ällikällä (a tune that will knock 'em flat), ja hän oli oikeassa. Tämä marssi on ollut ensiesityksestään lähtien valtaisan suosittu. Se on nykyisin seremoniamusiikin asemassa valmistujaisjuhlissa Yhdysvalloissa, ja keskusmelodia toimittaa toisinaan Englannin kansallislaulun tehtävää. Siihen tehtiin sanatkin otsikolla Land of Hope and Glory. Muut marssit eivät aivan yllä tälle tasolle, mutta nro 4 on hyvin lähellä. Siinä on myös äärimmäisen kaunis, ponteva ja helposti muistettava keskusmelodia, joka ei kumma kyllä ole saanut sanoja. Muut kolme marssia ovat varmaa työtä, ja kaikissa esiintyy Elgarille tyypillisiä, laajakaarteisia ja yleviä melodioita.

Levyn muut tarjoomukset ovat hieman harvemmin kuultuja. Kymmenminuuttinen kruunajaismarssi valmistui Yrjö V:n kruunajaisiin 1911. Se alkaa yllättävän vakavasti, jopa pahaenteisesti, mutta kehittyy valoisampaan suuntaan. Marssi korostaa mahtavuutta ja mahtailua rempseyden kustannuksella, kuten ehkä Westminster Abbeyyn sopiikin, mutta siinä on jatkuvasti läsnä miellyttävästi etenevä melodisuus.

Yrjö V:n hallituskauden tapahtumiin liittyy myös Mogulikeisarien marssi, joka sai ensiesityksensä vuonna 1912 tilaisuudessa, jossa juhlistettiin monarkin edellisen vuoden Intian-vierailua, jolla hänet oli kruunattu Intian keisariksi Delhin kruunajaispuistossa. Hirmuisesti eksotiikkaa tämä marssi ei nimestään huolimatta tihku lukuun ottamatta lyömä- ja rytmisointinten prominenssia ja hieman tavallista kulmikaampia sävelkulkuja.

Vielä ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin ajatusta imperiumista yritettiin pitää Britanniassa pystyssä, vaikka sen hajoaminen alkoi olla jo näkyvissä. Vuonna 1924 Lontoossa järjestettiin suuri brittiläisen imperiumin näyttely, johon Elgar sävelsi Imperiumin marssin. Se on neliminuuttinen, juhlava ja hauska orkestraalinen ilottelu, joka sopisi varsin hyvin Pomp & Circumstance -sarjaankin.

Paljon harvemmin kuulee marssia sekulaarista Caractacus-kantaatista. Elgar sävelsi sen Harry Acworthin sanoihin 1898. Kantaatti käsittelee muinaisbrittiläistä heimopäällikkö Caractacusta, jonka keisari Claudiuksen joukot vangitsivat, kun roomalaiset valloittivat Britannian vuonna 54. Caractacus vietiin sotavankina Roomaan, missä Claudius vapautti hänet. Kantaatissa myös ennakoidaan Rooman tuhoa ja viktoriaanisen Britannian asemaa "uutena Roomana". Ilmeisesti sitä ei kuitenkaan oteta huomioon, että brittiläiselle imperiumille voisi siten käydä samoin kuin roomalaisten viritelmälle. Joka tapauksessa Caractacuksen Triumfimarssi on voitonriemuinen ja hauskasti pamppaileva, äärimmäisen mahtipontinen ja hyvin eloisa seitsenminuuttinen kappale.

Elgar kokeili silloin tällöin myös näyttämömusiikkia. Vuonna 1901 hän sävelsi musiikin William Butler Yeatsin ja George Mooren näytelmään Grania ja Diarmid. Iiriläisen draaman Hautajaismarssi on albumin parhaita esityksiä, mestarillinen ja empatiaa herättävä. Se on myös varsinkin alkuhetkinään kiintoisan epäelgariaaninen, ja viipyilevä puhallinmelodia tuo mieleen Sibeliuksen tyylin.

Ohjelman päättää todellinen harvinaisuus, Polonia-alkusoitto. Elgar sävelsi sen vuonna 1915 säätiölle, joka pyrki auttamaan ensimmäisen maailmansodan jalkoihin jääneitä puolalaisia. Elgar ei pitänyt tapanaan lainata näkyvästi tunnettuja sävelmiä, mutta tässä alkusoitossa jota säveltäjä itse kuvasi sinfoniseksi preludiksi ja jonka hän omisti puolalaiselle kollegalleen Ignacy Jan Paderewskille hän käyttää useaa puolalaista sävelmää. Elgar lainaa kappaleen aikana Paderewskia ja Chopinin Nokturneja, ja myös kansansävelmiä on päässyt mukaan, niitä huomionarvoisimpana teoksen lopussa arastelun kautta voitolle pääsevä masurkka, joka nykyisin tunnetaan Puolan kansallislauluna. On kiintoisaa, että mukaan mahtui teoksen alkupuolella myös tsaarinvallan vastustukseen yhdistetty protestilaulu vuoden 1863 epäonnistuneen kansannousun ajoilta, sillä vuonna 1915 Britannia ja Venäjä olivat liittolaisia sodassa Saksaa, Itävaltaa ja ottomaaneja vastaan. 

Judd ja hänen uusiseelantilainen orkesterinsa esittävät marssiohjelman terävästi ja innostuneesti lukuun ottamatta sen tunnetuinta osuutta. Pomp & Circumstance -marssit korostavat Juddin johdolla melodian sujuvuutta ja linjakkuutta, mutta samalla kappaleista jää puuttumaan tietty briljanssi ja säteilevä itsevarmuus. Jäljelle jää turhan paljon rytmillistä junnausta. Kelpo esitykset kaipaisivat vielä hieman ylimääräistä innostusta ja iskevyyttä. Sen sijaan harvinaisemmassa repertuaarissa orkesteri soittaa esimerkillisellä omistautumisella ja hienovireisyydellä. Näyttämömusiikin hautajaismarssi on oma suosikkini tästä joukosta, ja se saa osakseen erittäin herkän ja tarkasti hiotun tulkinnan. Myös juhlallinen Kruunajaismarssi on erittäin onnistunut, ja Polonia ei ehkä ole laadullisesti säveltäjän huippuhetkiä, mutta sen ennenkuulumattomuusarvo on melkoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti