Haydn: Sinfoniat nro 82, 96 & 100

Franz Joseph Haydn (1732–1809)  olisi kaiken oikeuden ja kohtuuden nojalla pitänyt esitellä täällä jo paljon aiemmin. Hän on klassisen kauden (n. 1700-l. jälkipuolisko) tuotteliain ja merkittävin itävaltalainen orkesterisäveltäjä. Jep, isompi kuin hyvä ystävänsä Mozart, joka tosin rehellisyyden nimissä kuoli vuosikymmeniä turhan aikaisin. Haydnin valtava tuotanto käsittää 104 sinfoniaa, n. 80 jousikvartettoa, kymmeniä konserttoja, viisitoista oopperaa, neljätoista messua, kaksi suurta oratoriota ja päälle lauluja sekä kosketinsoitinkappaleita.

Siksi hän ehti poseerata muotokuvaa varten vasta kypsällä iällä.

Haydn on klassisen musiikin historian keskeisiä hahmoja. Hän syntyi, kun J. S. Bach yhä sävelsi aktiivisesti, ja hänen kuollessaan hänen oppilaansa Beethoven oli jo tehnyt läpimurtonsa romanttiseen tyyliin dramaattisilla keskikauden sinfonioillaan. On pitkälti Haydnin ansiota, että sellaiset sävellysmuodot kuin sinfonia, jousikvartetto ja pianotrio ovat vakiintuneet yhä tunnustettuun muotoonsa. Erikoista on se, että Haydnin dominoiva ja keskeinen vaikutus rakentui hänen ollessaan lähes eristyksissä Unkarin maaseudulla.

Rohraun alaitävaltalaisessa pikkukylässä rattaantekijän perheeseen syntynyt Haydn työskenteli huonosti ansaitsevana freelancer-muusikkona, kunnes hän pääsi varakkaiden aatelisten mesenaattien suosioon. Vuodet 1766–90 hän vietti lähes kaiken aikansa käsittämättömän varakkaan ja erittäin musikaalisen Esterházyn ruhtinaan valtavassa palatsissa Fertődin pitäjän liepeillä. Ruhtinas halusi kuulla uutta musiikkia joka viikko, ja Haydn oli vastuussa käytännössä kaikista palatsin huvituksista. Työtahti oli huima, mutta keskittymistä auttoi se, että tuonaikaisilla liikennevälineillä palatsi oli kaukana kaikesta. Vuonna 1779 Haydn sai työnantajaltaan luvan ottaa vastaan toimeksiantoja myös muilta, mikä teki hänen hiotuneen tekniikkansa tunnetuksi ensin Itävallassa ja sitten kaikkialla Euroopassa. Esimerkiksi Turun soitannollinen seura perustettiin 1790, ja se esitti melko tuoreeltaan Haydnin uusia sinfonioita, ja säveltäjän Englannin-matkat olivat suuria menestyksiä.

Viimeiset sairaalloiset vuotensa Haydn vietti Wienissä, missä hän oli aktiivisesti yhteydessä muiden säveltäjien kanssa. Hän oli huonoista kirkollisista kokemuksistaan ja syvästi onnettomasta, molempien osapuolten pettämisen sävyttämästä avioliitostaan huolimatta harras ja nöyrä katolinen, joka tunnettiin hyväntuulisena keskustelukumppanina, hauskana seuramiehenä ja leikkisänä keppostelijana. Liikeasioissa hän muuttui edellisen kuvauksen vastakohdaksi: häntä moitittiin yleisesti ahneeksi ja kieroksi, eikä hän epäröinyt rikkoa julkaisusopimuksia, jos sai moisesta edes kohtalaisesti rahaa. Haydnilla ei ollut lapsia; hänen nuorempi veljensä Michael (1737–1806) oli tuottelias säveltäjä. Haydn kuoli 77 vuoden iässä 31.5.1809 Ranskan joukkojen piirittäessä Wieniä. Kun kaupunki murtui ja miehitettiin, asetti Napoleon kunniavartion säveltäjävainaan talolle. Haydnin muistotilaisuus vietettiin Wienin Schottenkirchessä 15.6.1809 Mozartin Requiemin soidessa. Jos et ole varma, oletko koskaan kuullut Haydnia, mieti, oletko koskaan kuullut Saksan kansallislaulua. Haydn oppi Englannin-matkoillaan pitämään God Save the Kingistä, ja vuonna 1797 hän laati sävelen Lorenz Leopold Haschan runoon Gott erhalte Franz den Kaiser (Jumala keisari Fransin pelastakoon). Siitä tuli sittemmin Itävallan keisari- ja kansallishymni, ja melodia lainattiin Saksaan vuonna 1841. Se on toiminut Saksan kansallislauluna vuodesta 1922.

Musiikinharrastaja tulee todennäköisimmin kohdanneeksi Haydnia hänen sinfonioidensa kautta, ihan jo frekvenssipohjalta. Haydn sävelsi sinfonioita kaikkiaan 104, ja useat kymmenet ovat säilyneet vakituisohjelmistossa. Haydn aloitti sinfoniasäveltämisen aikana, jolloin sinfonia tarkoitti yleensä kolmeen jaksoon jäsenneltyä alkusoittoa, joka harvoin kesti varttia pidempään. Ajan myötä sinfoniaan lisättiin neljäskin osa, yleensä toisen osan perään. Se oli yleensä luonteeltaan tanssillinen, menuetti. Haydnin uran loppupuolella sinfoniat alkoivat käydä yhä laajemmiksi ja pidemmiksi, ja pitkälti Haydnin vaikutuksesta niiden ilmaisu kävi kunnianhimoisemmaksi ja kontrasteja viljeleväksi. Säveltäjällä oli romantiikkaan viittaava Sturm und Drang -kausi, mutta yleensä nykykuulijaa Haydnin sinfonioissa viehättää niiden kepeys ja humoristisuus.

Haydn oli huumorimiehiä myös musiikissa, ja vaikka hän itse ei antanut sinfonioilleen lempinimiä, ovat useat niistä sellaisen yleisön käytössä ansainneet. Haydnin "nimisinfonioita" ovat mm. Aamu, Keskipäivä ja Ilta (nrot 6, 7, 8), Filosofi (22), Kaiku (38), Palindromi (47), Tuli (58), Kana (83), Yllätys (94) ja Kello (101). Seuraavaksi käsittelen taltiointia, joka sisältää kolme tällaista sangen tunnettua ja usein esitettyä nimisinfoniaa.

Haydn: 
Sinfonia nro 82 C-duuri, "Karhu"; 
Sinfonia nro 96 D-duuri, "Ihme";
Sinfonia nro 100 G-duuri "Sotilassinfonia".

Capella Istropolitana, Barry Wordsworth.

Naxos, äänitetty Bratislavassa 1988.

Ei ole mitään erityistä syytä, miksi juuri nämä kolme sinfoniaa tulisivat valituksi samalle albumille. Ne eivät liity juuri toisiinsa, ja kaikki edustavat samaa vaivatonta täysklassista tyylisuuntaa. Muiden Haydnin sinfonioiden tapaan ne ovat miellyttävää ja helppoa kuunneltavaa, joka silti palkitsee myös sen kuulijan, joka haluaa paneutua musiikkiin tarkastikin. Rakenteellisesti teoksissa on paljon yhtäläisyyksiä. Kaikki alkavat hitaanpuoleisella johdannolla, jonka jälkeen avausosa toden teolla puhkeaa kukkaan. Tyypillisesti avaus- ja päätösosa ovat näiden sinfonioiden melodisesti rikkainta ja monipuolisinta ainesta. Sinfonioiden toinen osa on yleensä lyyrinen ja rauhaisa, ja kolmantena osana kuullaan aina menuetti, tuohon aikaan suosittu hovitanssi. Finaalit pidetään ripeinä ja tiiviinä. Haydnin sinfoniat sopivat hyvin niille, jotka haluavat kuultavansa tiiviisti pakatussa ja venyttelemättömässä muodossa. Tavallisesti mikään hänen sinfoniansa osa ei kestä kahdeksaa minuuttia pidempään.

Sinfonia nro 82 kuuluu Haydnin 1785 saamaan kuuden sinfonian tilaussarjaan. Kreivi d'Ogny teki tilauksen esittääkseen teokset Pariisissa, ja siksi niitä kutsutaan pariisilaisiksi sinfonioiksi. 82. sinfonia on Haydnin nopeasti säveltämän sinfoniasarjan (kaikki valmistuivat vuonna 1786) ensimmäinen, ja se sai innostuneen vastaanoton ensiesityksessään Pariisissa vuonna 1787. Pariisilaisyleisö oli innokas antamaan teoksille lempinimiä. Kuningatar Marie Antoinetten suosikkiteos sai nimen Kuningatar (La Reine, nro 85), ja klassistisen mittapuun mukaan rempseästi alkava 82. sinfonia sai lempinimen Karhu (L'Ours). Jonkun yleisön jäsenen mielestä hilpeänremakka päätösosa toi mieleen tanssivan karhun.

Sinfonia on kiistatta hauska, mutta itselläni tulisi mieleen ehkä pikemminkin talonpoikaistanssi kuin Euroopassa tuolloin suosiossa ollut eläinrääkkäysmuoto. Sinfonia nro 82 on riemukas yhdistelmä rehevää materiaalia ja tyylikkään kevyttä otetta.

Sinfonia nro 96 saa kiittää nimestään musiikkiin mitenkään liittymätöntä onnekasta sattumaa. Kun teos esitettiin Lontoossa 1791, nousi innostunut yleisö esityksen jälkeen paikoiltaan ja siirtyi lähemmäksi lavaa, kun itse säveltäjä tuli esiin ottamaan vastaan suosionosoituksia. Hyvä että siirtyi, sillä pian yksi tilaa valaisseista raskaista kattokruunuista putosi murskaten alleen muutaman onnekkaasti tyhjentyneen penkkirivin. Tämä ihme ei heijastele musiikkia, joka tosin on yleisesti juhlavampaa kuin edellisessä sinfoniassa.

Sinfonia nro 100 sai ensiesityksensä Haydnin toisella Lontoon-matkalla vuonna 1794. Se esiteltiin yleisölle nimellä Grand Military Overture, mikä paljastaa, että vielä tuolloinkin sinfonian ja alkusoiton raja oli hämärä. Sotilaallista teoksessa on alun perin ollut lähinnä se, että toisessa osassa hyödynnetään aikakaudella epätavallisen runsasta ja tuolloin sotilasmusiikkiin yhdistettyä lyömä- ja rytmisoitinvalikoimaa (patarummut, bassorumpu, triangeli, symbaalit), ja että merkittävää osaa musiikista dominoivat puhallininstrumentit. Sinfonian finaaliosasta on syytä lausua pieni varoitus: 100. sinfonian rondomuotoisen finaalin pääteema jää soimaan päähän, eikä sitä saa pois. Millään. Sen käsittely on Haydnilla nerokasta, mutta valitettavasti omassa pääkopassasi se on kaikkea muuta.

Naxoksen varhaisempaa tuotantoa edustava edullinen slovakkiäänitys on kelpo valinta etenkin tähän musiikkiin ja Haydnin tyyliin tutustuville. Brittiläinen kapellimestari Barry Wordsworth (s. 1948) rytmittää teokset eloisasti, ja niiden kuuntelu on sekä sujuvaa että antoisaa. Erityisen hauskasti toimii terävä Sotilassinfonia, joka on silti kaikessa eloisuudessaan kaukana militäärisestä äkseerauksesta. Nämä ovat hyviä peruslevytyksiä, joissa on tyyli kohdallaan.