sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Silvestri johtaa, osa III

Constantin Silvestrin (1913–1969) kapellimestarityötä kartoittavan 15-levyisen paketin kolmiosainen käsittely saa tällä kertaa päätöksensä ohjelmalla, joka koostuu enimmäkseen yksittäisistä alkusoitoista ja sävelrunoista. Aiemmat osat täällä ja täällä.


Constantin Silvestri johtaa (CD:t 13–15 / 15):

Carl Maria von Weber (17861826):
Alkusoitto oopperasta Der Freischütz (Taika-ampuja / Paholaisen palkka-ampuja);

Felix Mendelssohn (180947):
Kesäyön unelma Alkusoitto op. 21;

Franz Liszt (181186):
Les Préludes;
Tasso: Lamento e trionfo;
Unkarilainen rapsodia nro 4 D-molli S359;

Engelbert Humperdinck (18541921):
Alkusoitto oopperasta Hannu ja Kerttu (Hänsel und Gretel);

George Enescu (18811955):
Romanialainen rapsodia nro 1, op. 11 nro 1;

Jean Sibelius (18651957):
Finlandia op. 26;

Sir Edward Elgar (18571934):
In the South -alkusoitto (Alassio);

Ralph Vaughan Williams (18721958):
Fantasia Thomas Tallisin teemasta;
Alkusoitto
näytelmään Ampiaiset (The Wasps);


Antonín Dvořák (18411904):
Sinfonia nro 9 E-molli op. 95 ("Uudesta maailmasta")

Camille Saint-Saëns (18351921):
Danse macabre op. 40;

Paul Dukas (18651935):
L'Apprenti sorcier (Noidan oppipoika).

Orchestre de la Sociéte des Concerts du Conservatoire (Dvořák, Dukas, Saint-Saëns);
Bournemouth Symphony Orchestra (Elgar, Sibelius, Vaughan Williams);
Philharmonia Orchestra (Weber, Mendelssohn, Humperdinck, Les Préludes, Tasso);
Wiener Philharmoniker (Unkarilainen rapsodia, Enescu);

Constantin Silvestri.

EMI, äänitetty Bournmouthissa, Lontoossa, Pariisissa ja Wienissä 195768.

Kokoelman kolme viimeistä levyä ovat kaikkein hajanaisimmat. Mukana on vain yksi täysimittainen sinfonia, Dvořákin Yhdeksäs, josta on jo kokoelmassa kuultu yksi tulkinta. Sinfonia on taltioitu Pariisissa 1957, ja se on tulkinnallisesti hyvin samantyyppinen kuin aiemmin paketissa kuultu Ranskan radio-orkesterin esitys vuodelta 1959, sillä pääasiallisella erotuksella, että kuuluisa Largo on tällä kertaa ripeämpi. Esitys on erittäin hyvä, mutta pidän enemmän siitä aiemmin kuulemastani.
 On hieman kyseenalaista valita samaan kokoelmaan kaksi levytystä samasta teoksesta. Eikö Silvestrin äänitetuotannosta todellakaan löytynyt riittävästi variaatiota siihen, ettei tarvitsisi toistaa sinfonioita saati sitten pienempiä teoksia, kuten Saint-Saënsin Danse macabrea tai Dukas'n Noidan oppipoikaa? Nekin on kuultu jo tässä samassa boksissa kertaalleen hieman ripeämpinä, mutta muuten varsin samantyyppisinä, hyvinä tulkintoina.

Yleisesti ottaen irtopalat ovat hyvää tasoa. Lisztin sinfoniset runot eivät ole ongelmattomia esitettäviä, mutta Silvestri ei onneksi lankea liikaan pedanttiseen vakavuuteen näiden ekstrovertin romanttisten teosten parissa. Les Préludes päättyy ilahduttavan energisesti ilman tyhjää juhlantuntua, ja musiikillisen materiaalinsa varianssiin ja laatuun nähden ehkä hieman ylipitkä Tasso (tarkoittaa mäyrää, mutta viittaa tässä Vapautetun Jerusalemin runoilijaan) etenee ripeästi ja kontrastoivan dramaattisesti, ja trionfo-osaan pumpataan onnistuneesti majesteettista paatosta hieman tavallista eloisampien tempojen puitteissa. Unkarilainen rapsodia nro 4 on myös mainio. Silvestri tuntuu suosivan rivakkaa Lisztiä, mikä ei säveltäjän orkesteriteoksissa tunnu olevan lainkaan huono idea, kunhan mukaan kanavoidaan myös tarmoa, mikä ainakin näissä taltioinneissa on onnistunut hienosti.

Mendelssohnin ja Weberin alkusoitot ovat perusrepertuaaria ja sellaisina erittäin tuttuja. Silvestri suoriutuu niistä tyylillä ja taidolla. Mitenkään erityisen loisteliaina ne eivät kilpailijoistaan eroa, mutta tasokasta musisointia yhtä kaikki. Humperdinck on nykyään käynyt harvinaiseksi, mutta ainakin alkusoitto oopperasta Hannu ja Kerttu olisi tervetullut lisä konserttiohjelmistoihin. Silvestrin esitys tästä teoksesta on suussa sulava ja herättää todellisen makeannälän. 

Kotimaansa musiikkia Silvestri pääsee esittämään Enescun Romanialaisen rapsodian muodossa. Terävä ja särmikäs tulkinta korostaa hiomattomia maalaiselementtejä. Wienin filharmonikoit soittavat taidokkaasti, omistautuneesti ja paikoitellen säkenöivästi, mutta jään kaipaamaan tiettyä sulavuutta. Myös puupuhaltimet tuntuvat välillä typistävän nuottejaan liikaakin. Energiaa esityksestä ei ainakaan puutu.

Suomea edustaa tuttuun tapaan Sibeliuksen Finlandia, joka on asiaankuuluvan komeata kuultavaa, jossa kaikki sujuu juuri niin kuin pitääkin. Elgarin laaja In the South -alkusoitto ei ole kovin hyvin edustettuna levytyksissä eikä varsinkaan täkäläisissä konserttiohjelmistoissa. Lähes 20-minuuttiseksi kasvava sinfoninen kappale on kokoelman huippuhetkiä: tunnelmat ovat jatkuvasti katossa, ja Bournemouthin sinfoniaorkesteri soittaa antaumuksellisesti. Alkusoitto pysyy ihailtavan hyvin koossa, ja tyydyttävämpää tulkintaa tästä hyljeksitystäkin teoksesta saa hakea.

Manner-Euroopassa harvinaisuudeksi luettava Vaughan Williams on niinikään Silvestrin ja Bournemouthin sinfoniaorkesterin yhteistyön satoa. Aristofaneen komedian produktioon sävelletty Ampiaiset-alkusoitto on saarivaltakunnassa suosittu. Itse olen aina pitänyt sitä hieman ärsyttävänä ja toisteisena lukuun ottamatta yhtä unohtumatonta melodiaa. Silvestri onnistuu tuomaan kappaleeseen tavallista enemmän moni-ilmeisyyttä ja varianssia, mitä voi pitää erittäin tervetulleena. Säveltäjän parhaisiin teoksiin kuuluva Fantasia Thomas Tallisin teemasta on pysäyttävä, koskettava sinfonisten mittojen kappale, joka saa osakseen loisteliaan käsittelyn. Meditatiivisen surumielinen sävellys kasvaa kunnioitusta herättäväksi, hurskastelemattoman hartaaksi jousiorkesterin juhlaksi.

Silvestriin tutustuminen on ollut minulle erittäin ilahduttava kokemus. Hänen tulkintansa  Dvořákin, Berlioz'n, Rimski-Korsakovin ja Tšaikovskin sinfonisista teoksista kuuluvat alan parhaimmistoon, ja myös Silvestrin Hindemith, Elgar ja Vaughan Williams kelpaavat esimerkeiksi oivallisesta musisoinnista. 15 levyn paketti on kovatasoinen katsaus erittäin kyvykkään ja monipuolisen kapellimestarin ansiokkaaseen levytystuotantoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti