Rota: La Strada -balettisarja; Waterloo ym. elokuvamusiikkia

Milanolaissyntyinen Nino Rota (1911–1979) sävelsi musiikkia yli 150:een elokuvaan noin 45 vuoden aikana kuolemaansa saakka. Federico Fellinille ja Luchino Viscontille hän oli suoranainen luottosäveltäjä, jonka musiikki rakentaa tunnelmaa ja kerrontaa molempien mestarien elokuvissa. Rota on muuntautumiskykyinen muusikko, joka ilmiselvästi nauttii päästessään leikittelemään erilaisilla tyylilajeilla ja -kausilla, ja joskus hänen sävellyksensä ovat alkaneet elää omaa elämäänsä muodostuen klassikoiksi jopa ihmisille, jotka eivät ole välttämättä koskaan nähneet elokuvaa, jossa se esiintyy. Parhaita esimerkkejä tästä on varmasti kaikille tuttu ns. Kummisetä-teema, jonka voi halutessaan kuulla myös Fredi Siitosen laulamana, jos sellaisesta tykkää. Samanlaisen hitti-itsenäisyyden on saavuttanut Rotan teema Franco Zeffirellin Romeoon ja Juliaan, jota on suomeksi laulettu nimellä Kun aika on.

Tämänkertainen albumi ei sisällä Rotan kaikkein kuuluisimpia sävelmiä. Käsittelyajankohtaan vaikuttaa se, että 18.6.2015 on kulunut tasan 200 vuotta Waterloon taistelusta, johon päättyi eräs Euroopan historian myrskyisimmistä ja äärimmäisimmistä aikakausista. Napoleonin lopullinen tappio brittiläis-preussilais-hollantilais-paneurooppalaisen liittokunnan yhdistetyn voiman edessä 1815 on toki saanut kuuluisimman (ja historiallisesti äärimmäisen epätarkan) musiikillisen ilmaisunsa ABBAn käsissä. 

"This should totally become a song about relationship issues!" "Comment?" "Aïeeeee!"

Rota liittyy Waterloon taisteluun siten, että hän sävelsi musiikin ukrainalaissyntyisen Sergei Bondartšukin ohjaamaan epookkielokuvaan Waterloo (1970), joka nimensä mukaisesti käsittelee Napoleonin viimeistä taistelua itsessään melko epäkiinnostavalla belgialaisella pellolla. Tämä Dino De Laurentiisin tuottama elokuva, joka kuvattiin suurelta osin Ukrainan neuvostotasavallassa Puna-armeijan suosiollisella avustuksella (yli 15 000 sotilasstatistia!), oli omana aikanaan eurooppalaistuotannoksi todella kallis. Elokuvahistoriallisesti se on merkittävä epätavallisen tarkan historiallisen totuudenmukaisuutensa, loisteliaan lavastuksensa ja Orson Wellesin miniroolin (Ludvig XVIII) ansiosta – sekä myös siksi, että sen kyvyttömyys tuottaa kulujaan takaisin sai Stanley Kubrickin luopumaan kaavailemastaan Napoleon-aiheisesta elokuvasta, mikä on niin karvas menetys, että mieluummin olen ajattelematta sitä. Vuoden 1970 Waterloossa on hyvin vähän muuta sisältöä kuin taistelu, mikä tekee siitä hieman puuduttavaa katsottavaa. Se ei onnistu sanomaan Napoleonista (roolissa Rod Steiger) jonka vallasta ja kunnianhimosta koko taistelussa on pohjimmiltaan kyse, mitään kovin mielenkiintoista tai tuoretta. Tiettävästi tuntikaupalla materiaalia jäi leikkauspöydälle, jotta elokuvasta saataisiin kestonsa puolesta inhimillinen ja levityskelpoinen. Samalla uhrattiin myös paljon Rotan suureellisesta musiikista, josta tarjoillaan tällä albumilla lyhyt, mutta edustava sarja.

Albumilla on toinenkin Napoleoniin liittyvä elokuvamusiikkisarja: valikoima King Vidorin ohjaamasta Tolstoi-filmatisoinnista Sota ja rauha (1956). En ole nähnyt tätä elokuvaa, joka ei tunnu mainetta juuri saavuttaneen, mutta mainitsen detaljina, että Ranskan keisaria siinä näyttelee Herbert Lom, joka on suurelle yleisölle tunnetuin roolistaan Vaaleanpunainen pantteri -elokuvien ylikomisario Dreyfusina.

Muu ohjelma on vailla napoleonisia yhteyksiä, mutta ne ovat ainakin kriitikoiden keskuudessa kahta edellä mainittua menestyneempiä. Viscontin Tiikerikissa (Il Gattopardo, 1963) perustuu Giovanni Tomasi di Lampedusan suurenmoiseen historialliseen romaaniin. Tämän julkaisun pisin valikoima liittyy Fellinin kuuluisaan sirkustragediaan (1954), joka tunnetaan hölmöjen suomalaisten nimikäytäntöjen vuoksi meillä nimellä La Strada – Tie. Rota intoutui säveltämään Strada-elokuvamusiikkinsa pohjalta baletin, ja tällä levylle on valikoitunut sarja tuosta baletista. Kyseessä ei siis ole tiukassa mielessä elokuvamusiikki, vaan elokuvamusiikista johdetusta baletista muokattu orkesterisarja.

Nino Rota:

Elokuvamusiikkia:

Sota ja rauha (Guerra e pace) (7:25):

I & II Johdanto – Valssi; III Novgorodin ruusu – IV: Finaali

 Tiikerikissa (Il Gattopardo) (12:00):

I Allegro maestoso – II Allegro impetuoso – III Sostenuto appassionato – Finale

La Strada – Tie (28:04):

I Maalaishäät – "Zampano on saapunut" 
II Kolme muusikkoa ja "Hullu" nuorallatanssija
Rhumba
IV Sirkus (Zampanon ohjelmanumero) – Jonglöörit – ("Hullun" viulu)

Waterloo (11:37):

I Andante eroica – Tempo di valse
II Andante alla marcia – Mosso, non troppo
III Andante con moto – Alla marcia.

Monte Carlon filharmoninen orkesteri, Gianluigi Gelmetti.

EMI, äänitetty Monte Carlossa 1991. 59:32.

Tämä monacolainen kokoelma Rotan musiikkipaloista on melko epäyhtenäinen ja fragmentaarinen. Valikoimat voisivat olla pidempiäkin, kun sisältöä nykyisellään kertyy vain tunnin edestä. Onneksi kaikki mukaan mahtunut on kitsastelusta huolimatta laadukasta ja mielenkiintoista. Parhaiten toimiva osuus on myös laajin: La Strada -balettisarja tarjoaa mukavasti emotionaalista tarttumapintaa ja tuntuu todella kertovan tarinaa siinä missä muu tarjonta on enemmänkin pääteemoja ja yksittäisiä tunnelmapaloja. Muutamat sirkusmusiikkivaikutteet ja rumbaosiot tuovat musiikkiin virkistävää eläväisyyttä vajoamatta pelkiksi tehokeinoiksi.

Vähiten persoonallinen esitys tällä levyllä on Sota ja rauha, mutta tähän voi vaikuttaa se seikka, että se on tarjotuista sarjoista lyhin eikä pääse juuri esittelemään kehitystä teemoissaan. Kyseessä on selvästi oman aikansa musiikki: pääteema voisi olla melkein mistä tahansa 1950-luvun suuresta epookkiproduktiosta. Yleisluontoisuudestaan huolimatta nämä harvoin kuullut sävelet tekevät silti hyvän vaikutuksen: pääteema on iskevä, ja leikkisän lyyrinen valssi viehättävä. Niistä on vaikea päästä eroon.

Il Gattopardo on nautinto: mehevä, ylellinen ja oopperamainen pieni sarja, jota kuuntelisi mielellään pidempäänkin. Tämä musiikki liikkuu Sodan ja rauhan tapaan varsin perinteisen elokuvamusiikin maailmassa. Sen sijaan Waterloo (jota myös kuulisi mieluusti lisää) on musiikillisesti erikoisempi. Sen äänimaailma on edeltäjiään raaempi ja voimallisempi hyödyntäen merkkisoittojen ja rumpusignaalien kaltaisia elementtejä. Siitä ei ole yhtä helppo nauttia musiikkina kuin muista albumin tarjoomuksista, mutta yhtä kaikki se on kiehtova aina siihen hetkeen, jolloin se tuntuu loppuvan kesken.

Gianluigi Gelmetti (s. 1945) johtaa Monte Carlon filharmonikkoja tyylikkäästi ja sopivasti paisutellen. Elokuvamusiikki saa mielellään kuulostaa loisteliaalta, ja äänitys onkin miellyttävän kirkas suoden äänimassalle sekä painoa että komeutta. Gelmetti osaa myös olla välitön ja intiimi, kuten albumin kohokohdaksi nouseva vivahteikas ja menevä balettisarja todistaa. 

Tämä levy kiinnostanee lähinnä vuosikertafilmimusiikin ystäviä, joskin varsinaisen elokuvamusiikkitarjonnan suppeus onkin tällä albumilla hienoinen pettymys, joka jättää janoiseksi. On tosin huomattava, että esim. Sota ja rauha sekä Waterloo ovat melkoisia harvinaisuuksia, ja tämän vuoksi EMI:n budjettijulkaisu (jossa on asiaankuuluvan yliolkainen suhde siihen, mitä lehtisessä vaivaudutaan teoksista kirjoittamaan) voi olla absoluuttista kestoaan arvokkaampi. Olen johdonmukaisesti viihtynyt tämän levyn seurassa.