Musiikkia Yhdysvaltain sisällissodasta

Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) päättymisestä on vuonna 2015 vierähtänyt jo 150 vuotta, eikä määkiminen asiasta eräiden hävinneen puolen ihailijoiden joukossa ota laantuakseen. Täällä asiaa lähestytään kuitenkin tietyllä arvokkuudella, ja tähän henkeen sopii mainiosti 50 vuoden takainen puolidokumentaarinen taltiointi sodan aikaisesta sotilasmusiikista historiallisilla instrumenteilla. Lisäksi 150-vuotispäivän jälkeen on enää vaikeata keksiä sopivaa ajankohtaa käsitellä tätä tupla-albumia, jonka sain hankkiessani 51 CD:tä käsittävän Mercury Living Presence: The Collector's Edition -paketin. Muuten tuskin olisinkaan tullut juuri näitä levyjä kokoelmaani haalineeksi.

"The Civil War: Its Music and Its Sounds". Osat I & II

I: "Fort Sumter to Gettysburg":

Unionin musiikkia:

Hail to the Chief (1:18)
Listen to the Mocking Bird (2:32)
Palmyra Schottische (3:19)
Hail Columbia (2:13)
Freischütz Quickstep (3:13)
Parade (3:35)
Port Royal Galop (2:48)
Nightingale Waltz (5:14)
La Marseillaise (1:21)

Konfederaation musiikkia:

Dixie & Bonnie Blue Flag (1:59)
Cheer Boys Cheer (1:13)
Luto Quickstep (2:42)
Old North State (1:36)
Easter Galop (1:43)
Come, Dearest, the Daylight Is Gone (1:38)
Maryland, My Maryland (1:33)
Waltz No. 19 (1:38)
Old Hundreth (0:40)

Kenttämusiikkia (6:14)

Ratsuväen merkkisoittoja (13:38)

"The Sounds of Conflict: Fort Sumter to Gettysburg" (Dramatisoitu luento, 16:53)

II: "Gettysburg to Appomattox":

Puhuttu johdanto (2:05)

Unionin musiikkia:

Twinkling Stars Quickstep (2:39)
O Kentucky, Kentucky (1:37)
Come Where My Love Lies Dreaming (4:00)
Un Ballo in maschera Quickstep (4:08)
St. Patrick's Day in the Morning (0:40)
Grafulla's Quickstep (1:56)
Gary Owen (0:33)
Cavalry Quickstep (1:56)
Storm Galop (2:23)

Konfederaation musiikkia:

26th Regiment Quickstep (1:22)
Lulu's Gone (3:20)
Tramp, Tramp (0:54)
Juanita (0:29)
Carry Me Back (to Old Virginny's Shore) (1:47)

Kenttämusiikkia (3:25)

Rumpumerkkejä (2:07)

Leiri- ja kenttämerkkejä (5:58)

The Appomattox Bugle (0:55)

Unionin ja Konfederaation lauluja:

We Are Coming, Father Abra'am (1:04)
Tenting Tonight on the Old Camp Ground (1:23)
Goober Peas (1:03)
Tramp, Tramp, Tramp (2:05)
When Johnny Comes Marching Home (1:12)
The Battle Hymn of the Republic (0:46)

 Yhdysvaltain sisällissodan tuliaseet (Dramatisoitu luento, 7:36)

"The Sounds of Conflict: Gettysburg to Appomattox" (Dramatisoitu luento, 10:29).


Martin Gabel, juontaja;

The Reactivated Civil War Unit, Battery B, 2nd New Jersey Light Artillery (tehosteet);

Eastman Wind Ensemble, Frederick Fennell.

Mercury (2CD), äänitetty 1960. Yht. 2h 20 min.

Ohiolaissyntyinen kapellimestari Frederick Fennell (1914–2004) sai klassisen koulutuksen New Yorkin Eastman School of Musicissa ja Salzburgin Universität Mozarteumissa. Hän kokosi 1950-luvulla taidokkaan puhallinorkesterin, Eastman Wind Ensemblen, jonka kanssa alkoi esittää ja levyttää monipuolista, sotilaallisesta ja populaarista sinfoniseen vaihtelevaa musiikkia. Fennellin monipuolisuus ja taiteellinen kunnianhimo tekivät hänen johtamistaan kokoonpanoista Yhdysvaltain mielenkiintoisimpia ja tasokkaimpia puhallinorkestereita. Fennell myös etsi aktiivisesti uutta ohjelmistoa ja tilasi soittokuntakokoonpanoille sopivia sävellyksiä esim. Ralph Vaughan Williamsilta ja Percy Graingeriltä.

Fennellin levytykset ovat kokemukseni mukaan johdonmukaisen tasokkaita ja sulavasointisia, mutta tämä tupla-albumi on niiden joukossa erikoistapaus. Historialliseen autenttisuuteen ja kokemukselliseen opettamiseen tähtäävä levytys on tehty mahdollisuuksien mukaan sisällissodan aikaisilla instrumenteilla ja kappaleiden alkuperäisillä sovituksilla. Ei ole syytä epäillä niiden autenttisuutta, mutta ne eivät myöskään ole niin täyteläisiä ja vaikuttavia kuin itse toivoisin. Ottaen huomioon albumin tavoitteet on tuloksena kuitenkin varsin viihdyttävää ja laadukasta musisointia. Ohjelma ei ole kovin runsas, mutta hyvin valikoitu. Se ilmentää sotilasmusiikin tarpeita ja skaalaa juhlallisesta ja surullisesta lohdulliseen ja hilpeään. Ilmeisten klassikoiden (Hail to the Chief l. Amerikan Porilaisten marssi, Dixie, Battle Hymn of the Republic) lisäksi mukana on kiinnostavia harvinaisuuksia. Klassisen musiikin harrastajille hauskimpia ovat varmasti Carl Maria von Weberin (1786–1826) teemoille rakentuva Freischütz Quickstep ja Giuseppe Verdin (1813–1901) oopperasta melodioita lainaileva Un Ballo in maschera Quickstep. Ne muistuttavat, että Yhdysvaltain sisällissota sijoittuu kulttuurihistoriallisesti romantiikan vahvaan valtakauteen ja valottavat myös aikakauden musiikkikulttuuria, jossa oli tavallista, että soittokunnat lainasivat melko uusia menestysteoksia oopperalavoilta ja muokkasivat niistä omia pikku esityksiään. Verdin Naamiohuvit (Un Ballo in maschera) sai ensi-iltansa vasta 1859 Roomassa, ja jo 1860-luvun alussa siitä siis tehtiin sovituksia sotilassoittokunnille Yhdysvalloissa. Kulttuurihistoriallisesti on kiinnostavaa, että albumi dokumentoi Marseljeesin Unionin puolella nauttimaa suosiota. Marseljeesi on vapautuslaulu, joka muistuttaa myös Yhdysvaltain ja Ranskan historiallisesta suhteesta (vaikka Yhdysvaltain itsenäisyyssodassa tukea tietysti antoi Ranskan kuningaskunta, ei suinkaan tasavalta) ja siitä, että molemmilla mailla on vankka näkemys omasta historiallisesta kutsumuksestaan. (Marseljeesi ei ollut Ranskan kansallislaulu 1860-luvulla, joka kuuluu toisen keisarikunnan aikaan; laulu sai tämän aseman vasta vuonna 1879.) Muista kuriositeeteista mainittakoon Marylandin osavaltion hymni Maryland, My Maryland, jonka en ennen tiennyt kulkevan O Tannenbaumin sävelellä.

Ohjelmiston jaottelu Unionin ja Konfederaation puolille on ohjelmallisesti perusteltua, mutta musiikin suhteen rajalinjat eivät olleet niin ehdottomia kuin tästä albumista saattaisi kuvitella. Esimerkiksi leimallisesti etelävaltiolainen Dixie oli hyvin suosittu myös Unionin puolella. Sovitukset ovat varsin suppeita ja kestoltaan tiiviitä, mikä käy järkeen, mutta muutamia kuuntelisi mielellään hiukan pidempäänkin. Merkkisoitot ja fanfaarit soivat hienosti ja rytmikkäästi heille, jotka sellaisesta ovat kiinnostuneita. Levyillä on myös puhuttua luentoa, jota säestetään musiikinpätkillä ja sodan aikaisten tykkien ja kiväärien laukauksilla. Näyttelijä Martin Gabel (1912–1986) puhuu selkeästi ja sopivalla, ylenmääräistä dramatiikkaa onneksi välttelevällä painokkuudella. Näissä osuuksissa on populaarin dokumentin tuntua, ja itse en hirveästi tällaisista välittäisi. Lukisin mieluummin. Nämä puheet vievät albumin kokonaiskestosta yli puoli tuntia, eikä niitä ainakaan minun tule kuunneltua uusiksi. Onneksi ne on sentään eristetty omiksi raidoikseen – lukuun ottamatta lauluja käsittelevää osiota, jossa jokaista laulua edeltää Gabelin alustus. On sietämätöntä, ettei näitä ole katkottu erillisiksi ääniraidoiksi.

Tupla-albumi on kaikin tavoin laadukas ja kulttuurihistoriallisesti kohtalaisen kiintoisa kuriositeetti, johon olisi saanut mahduttaa enemmänkin musiikkia ja vähemmänkin puhetta. Tämä kokoelma tuskin kiinnostaa kovin monia varsinkaan Suomessa. Esityksissä on autenttista tuntua, ja kaikki tykinlaukauksista alkaen on äänitetty erinomaisesti.