Ibert: Le Chevalier errant & Les Amours de Jupiter

Miguel de Cervantesin juhlavuoden kunniaksi ohjelmassa on jälleen Don Quijoten inspiroimaa musiikkia, tällä kertaa todella harvinaista sellaista. Kovin suuri osa ihmisistä ei varmasti tunne Straussin Don Quijotea, mutta nyt tutustutaan teokseen, jota ei tunne käytännössä kukaan. Unohdettu 1930-luvun balettisarja sai ensilevytyksensä vasta vuonna 2014. Miten tällainen kummallisuus sitten päätyi tietooni? Löysin albumin sattumalta etsiessäni musiikkia kiinnostavalta ja nykyään liki tuntemattomalta ranskalaiselta mestarilta. Sellaisia näyttääkin olevan aika tavalla.

Jacques Ibert

 Jacques Ibert (1890–1962) on jäänyt musiikkihistoriassa leikkisyytensä ja itsenäisyytensä uhriksi. Tämä vaikeasti kategorisoitava kosmopoliittinen modernisti jätti jälkeensä charmantin ja monipuolisen tuotannon, muttei opetuslapsia sitä puolustamaan. Ibertille säveltäminen oli kokonaisvaltainen prosessi, jota ei voinut pakottaa ehdottomaan tyylilliseen kehikkoon ja palauttaa "hyväksyttäviin" tai "objektiivisiin" ratkaisuihin. Tämä ei tarkoita, etteikö hänen teoksissaan olisi muotoa: ne ovat erittäin huolellisesti työstettyjä, mutta niillä ei ole yhtenäistä systeemiä, johon ne tukeutuisivat. Valitettavasti toisen maailmansodan jälkeinen taidemusiikki-intelligentsia oli kiinnostunut ennen kaikkea systeemistä ja oikeasta tavasta säveltää. Ibertin kanta oli, että systeemit ovat taiteessa itseriittoisia ja näin validoivat itsensä, eikä hän epäröinyt poimia vapaasti vaikutteita eri suuntauksista. Juuri tämä tekee hänen musiikistaan niin mielenkiintoista ja elinvoimaista, sillä hän yhdistää ennakkoluulottomuuden ja värikylläisyyden hyvään makuun ja lempeään ironiaan. Ibert olikin parhaiten kotonaan 1920- ja 1930-lukujen kokeilevissa kulttuuriympäristöissä. Hänen ystäviinsä kuuluivat mm. Darius Milhaud ja Arthur Honegger, joita voi mielekkäästi verrata häneen. Samoin Paul Hindemithin ilkikurisessa ja traditiotietoisessa leikittelyssä on Ibertille ominaista eetosta, joskin Ibert tuntuu ottavan miltei kaiken kollegoitaan kevyemmin. 

Monipuolisuutensa, avarakatseisuutensa ja kosmopoliittisen asenteensa vuoksi Ibert oli erinomainen kulttuurihallinnon ohjastaja, ja hän johti Ranskan Rooman-instituuttia Villa Mediciä 1930-luvulta 1960-luvulle (viettäen tosin osan toisesta maailmansodasta Sveitsissä, kun Vichyn nukkehallitus tuomitsi hänen musiikkinsa rappiollisena jne. jne.) saavuttaen pidetyn aseman Rooman kulttuuripiireissä.

Ibertin muuntautumiskykyinen ja siron kameleonttimainen musiikki on vaivattoman oppinutta ja vapautunutta juuri sillä tavalla, joka keräsi syytöksiä "juurettomuudesta" niiden yhteiskuntamallien piiristä, joita voisi kauniisti kutsua kokonaisvaltaisiksi. Kun hänen teoksiaan kuuntelee, ei voi kuin ihmetellä sitä, että jokin hallinto vaivautuisi kieltämään jotain näin harmittoman ja myönteisen oloista. Mutta ehkä Ibertin musiikissa karehtii tietty oppinut iva ja hyvin kasvatettu keveys, josta nauttiessa on vaikeata uskoa koko sydämestään sankaruuteen, taisteluun tai muihin ehdottomiin lapsellisuuksiin. Jos Ibert on tuntematon, kuten hän Suomessa ikävä kyllä on, voin suositella säveltäjän käyntikortteina mehevän välimerellistä Escales-orkesterisarjaa, nokkavan kevytmielistä Divertimentoa (Divertissement) sekä kahta upeaa konserttoa – toinen huilulle, toinen alttosaksofonille – joista kumpi tahansa olisi muuten varmasti hyvä lisä orkesterin kuin orkesterin ohjelmistoon. 

¡Quijotismo prohibido!

Tänään teemana on Cervantesin tunnetuin luomus. Ibert sävelsi Don Quijote -aiheesta kahdesti: hän laati musiikin G.W. Pabstin Don Quijote -filmatisointiin vuonna 1933 ja palasi aiheeseen pari vuotta myöhemmin baletissa Le Chevalier errant (Vaeltava ritari). Jälkimmäinen teos, josta laadittu sarja on tällä kertaa pääteoksena, ei ole lähtökohdiltaan kaikkein tyypillisin tulkinta aiheesta. Siinä missä esimerkiksi Strauss käsittelee episodeja sekä Quijanon korkealentoisten harhojen että arkisen ja tylyn todellisuuden tasolla, kuvaa Chevalier errant romaanin episodeja täysin Don Quijoten psykoositodellisuuden ehdoilla. Tai näin ainakin alkuperäisessä produktiossa. Musiikin tilasi legendaarinen Ida Rubinstein, joka on vastuussa myös Stravinskyn Le Baiser de la féen ja Ravelin Boléron tilauksista. Alkuperäinen baletti oli varsin poikkitaiteellinen tapaus, jossa esiintyi orkesterin ja tanssijoiden lisäksi myös kuoro ja solistilausuja, mutta myöhemmille nojatuolikuuntelijoille varmaankin mieluisampi on säveltäjän koostama sanaton versio laajahkolle orkesterille.

Jacques Ibert:

Le Chevalier errant: épopée choréographique en quatre tableaux d'après Cervantes (Vaeltava ritari: koreografinen eepos neljässä kuvaelmassa Cervantesin mukaan, 1935. 28:21):

I Les Moulins (Myllyt, 4:31)
II Les Galères (Kaleeriorjat, 4:35)
III L'Âge d'or (Kulta-aika, 11:33)
IV Les Comédiens et Final (Näyttelijät & Finaali, 7:42) 

Les Amours de Jupiter (Juppiterin rakkaudet, 1945. 29:02):

Ouverture – Enlèvement de'Europe – Léda – Danaé – Ganymède – Retour à Junon
(Alkusoitto – Europen ryöstö – Leda – Danae – Ganymedes – Paluu Junon luo)

Orchestre National de Lorraine, Jacques Mercier.

Timpani, äänitetty Metzissä 2014. 57:23.

Suomessakin uraa tehnyt ranskalainen Jacques Mercier saa ansioluetteloonsa kulttuuriteon tällä albumilla, joka esittelee uusille yleisöille kaksi tavattoman viehättävää teosta – molemmat ensilevytyksiä – ilahduttavina tulkintoina. Metzin vanhasta arsenaalista muokatussa konserttisalissa tehty taltiointi on kaikin tavoin iloinen taidetapaus.

Le Chevalier errant hahmottelee Don Quijoten ihanteellisia kuvitelmia neljässä osassa saavuttaen viehättävän ja vaivattoman tasapainon innovatiivisen detaljoinnin ja fantasioiden laajojen kaarrosten välillä. Ibert vastustaa ranskalaisille muusikoille niin tyypillistä kiusausta maustaa espanjalaisia aiheita pseudoibeerisillä kastanjettistereotypioilla, joskin laajassa ja upeassa kolmannessa osassa pääsee ääneen hieman flamencohenkinen kitara. 

Les Amours de Jupiter käsittelee varhaisempaa osaa länsmaisen kirjallisuuden kaanonista. Baletin aiheena ovat nimen mukaisesti Zeuksen eli Juppiterin valitut romanttiset ja lihalliset valloitukset, ja niissähän tosiaan on mistä valita. Lyhyistä numeroista koostuva vastustamattoman viehättävä musiikillinen kertomus jakautuu viiteen osaan, joista viimeisessä ylijumala palaa puolisonsa Heran eli Junon luo nautittuaan kiusauksille antautumisesta kylliksi. Muut episodit on valittu maksimaalisen sensaatiomaisuuden mukaan, kuten kuuluukin, ja niille ominaista on Zeuksen metamorfoosikykyjen käyttö. Osat (NSWF) ovat:

Europen ryöstö härän hahmossa (de Troy, 1716)

Ledan viettely joutsenen höyhenissä (Boucher, n. 1740)

Danaen hedelmöitys kultaisena sateena (Chantron, 1891)

Ganymedeen ryöstö kotkana (toskanalainen mestari, 1600-l.)

Baletti on ehtymättömän hauska ja viehättävä. Tämän kekseliään ja paikoin vastustamattoman kauniin musiikin kuunteleminen tarjoaa tyylikästä stimulanttia mielikuvitukselle. 

Albumi on ollut minulle todella onnekas ja iloinen löytö. Ibertin musiikki on puhdasta nautintoa, jota kuuntelee mieluusti aivan itsekseen tai vaikka Cervantesia ja Ovidiusta lukiessa taustan elävöittämiseksi. On jälleen kerran vaikeata käsittää, miksi nämä teokset eivät ole paremmin tunnettuja ja suosittuja. Ainoa miinus albumille, jonka kantta hallitsee Octavio Ocampon erinomaisesti aiheeseen sopiva maalaus, on että sen kokonaiskesto jää vähän alle tuntiin. Mutta se tunti on täyttä tavaraa.