Fibich: Othello, Myrsky ym. sävelrunoja

Bedřich Smetanan viitoittamalle tielle lähtenyt Antonín Dvořák on tšekkiläisistä romantiikan säveltäjistä menestynein ja tunnetuin, ja ihan aiheesta. Muut tšekkiläiset romantikot tekivät sävellystyötään hänen varjossaan, ja jääneet pitkälti esittäytymättä kotimaansa ulkopuolella. Määriläinen Leoš Janáček, joka teki siirtymän romantiikasta modernismiin, on Dvořákin varjossa elävistä tšekkisäveltäjistä huomattavin, ja myös myöhäisromantikko Josef Suk, Dvořákin vävy, saatetaan joskus muistaa. Sen sijaan muut ovat vaipuneet enimmäkseen unholaan ulkomaisissa konserttisaleissa, heidän joukossaan Zdeněk Fibich (1850–1900), jonka nimi ei välttämättä herätä klassisen musiikin innokkaissakaan harrastajissa mitään mielikuvia. 

Tosin jos tietäisin hänet vuosina 1850–1900 eläneeksi tšekkisäveltäjäksi, osaisin kuvitella hänet jokseenkin tällaiseksi.

Fibich oli, yllättävää kyllä, ensimmäinen, joka yhdisti tšekkiläisen nationalismin ja lisztiaanisen sinfonisen runon. Hänen 23-vuotiaana säveltämänsä lähes 20-minuuttinen orkesteriteos Záboj, Slavoj ja Luděk teki ensiesityksessään 1875 suuren vaikutuksen häntä sukupolvea vanhempaan Smetanaan, joka oli samaan aikaan työstämässä Má vlast -sarjaansa. Fibichin sävelruno pohjautuu ns. Dvůr Královén käsikirjoituksen runollisesti kuvaamiin eeppisiin tarinoihin Böömin menneisyydestä. Tämä Václav Hankan vuonna 1817 "löytämä" "muinainen" käsikirjoitus oli merkittävä innoituksen lähde Tšekin kansallisen heräämisen aikaan; se on kuitenkin Hankan itse sepittämä ja rustaama väärennös, jota eräät filologit osasivat epäillä jo hyvän aikaa 1800-luvun puolella. Huijaus on tuottanut epäsuorasti kuitenkin niin paljon taiteellista hyvää, että ehkä voidaan suhtautua anteeksiantavasti Hankan sinänsä hyvin epäeettiseen toimintaan.

Levy-yhtiö Naxos, joka on kiitettävästi panostanut unohdettujen säveltäjien musiikkiin, julkaisee uutta Fibichin orkesteriteosten sarjaa. Nyt katsotaan säveltäjän sinfonisia runoja, ja mukana on kaksi Shakespearen 450-vuotisjuhlateemaan liittyvää sävellystä.

Zdeněk Fibich:

Sävelrunoja:

Othello, op. 6 (16:59);

Záboj, Slavoj ja Luděk, op. 37 (17:52);

Toman a lesní panna, op. 49 (Toman ja metsänhengetär, 12:32);

Bouře, op. 46 (Myrsky, 11:39)

Vesna, op. 13 (Kevät, 13:03).

Tšekin kansallinen sinfoniaorkesteri, Marek Štilec.

Naxos, äänitetty Prahassa 2013. 72:27.

Fibichin musiikki on tämän albumin tarjonnan perusteella laadukasta, melodista ja helposti lähestyttävää. Säveltäjä yhdistelee saksalaiseen romantiikkaan slaavilaisia aineksia hyvin miellyttävällä ja vetoavalla tavalla, jossa ei ehkä ole Dvořákin parhaiden teosten yksilöllisyyttä, mutta jotka yhtä kaikki jättävät sekä suotuisan ensivaikutelman että uudelleenkuunteluun kannustavan selvän muistijäljen. Olen kuullut melko paljon 1800-luvun sävelrunoja, ja tuon epätasaisen lajityypin piirissä Fibichin sävellykset erottuvat edukseen. 

Joukossa ei ole kiistattoman vavahduttavia mestariteoksia, mutta laatu on johdonmukaisesti parempaa ja musiikin keskeliäisyys korkeamalla tasolla kuin useissa romanttisen ohjelmamusiikin teoksissa. Muutamat näistä kelpaisivat aivan hyvin Dvořákin sävelrunojen rinnalle, ja Liszt on tuottanut lajityypissä heikompia esityksiä. Tšekkiläisaiheiset sävelrunot Záboj, Slavoj ja Luděk sekä Toman ja metsänhengetär ovat todella viehättäviä, dramaattisia ja mukaansatempaavia sävellyksiä, jotka viihdyttävät minua kovasti.

Mannermaiset tulkinnat Shakespearen draamoista ovat kiinnostavia jo aiheensa puolesta. Albumin avaava Othello on vahva sävellys ja myös hyvin omaleimainen: sitä ei arvaisi heti tragediaksi. Othellon ja Desdemonan rakkauden (erittäin hieno lemmenteema) vaihtuminen mustasukkaiseen raivoon toteutuu vakuuttavasti ja sinfonisessa mitassa. Myrsky ei ole aivan yhtä onnistunut, vaan pysyy jokseenkin maanläheisenä silloinkin, kun musiikin olisi ehkä parempi tavoitella suurempaa lennokkuutta ja unenomaisuutta. Noista kvaliteeteista saadaan jonkin verran näytteitä, mutta hieman liian vähän ja hieman liian myöhään. Orkestraatio on kuitenkin todella nautittava.

Albumin päättää heleähkö ja valoisa Kevät, joka käyttää puupuhaltimia hyvin miellyttävästi ja syttyy jälkipuoliskolla kansanmusiikkivaikutteiseen riemujuhlaan pitäen silti elkeensä mukavan paisuttelemattomina. Se on iloinen päätös tälle hyväntuuliselle ja puoleensavetävälle levylle.

Marek Štilec (s. 1985) on nuoruudestaan huolimatta musiikkimaailman johtava Fibichin esitaistelija, joka johtaa ilmeikkäästi ja täyteläisesti soittavaa prahalaisorkesteria varmasti, energisesti ja riemukkaasti. Tulkinnoissa ja esityksissä ei ole mitään puolinaista, laimeaa tai innotonta. Tämä albumi oli minulle iloinen ensikosketus Fibichin musiikkiin, jota tulen tämän myönteisen kokemuksen kannustamana tutkailemaan enemmänkin.