Fučík: Alkusoittoja, marsseja ym. orkesterimusiikkia

Vuosi 2016 alkoi musiikin maailmassa perinteisesti Wienin filharmonikkojen uuden vuoden konsertilla. Hienoltahan se taas kuulosti, mutta itselleni lähemmäs kolme tuntia Straussin dynastiaa ja liitännäisjäseniä putkeen on hieman liikaa. (Lisäksi on Yleltä anteeksiantamatonta katkaista lähetys kesken Radetzky-marssin. Muun ohjelmiston lähetysajoista löytyy nipistettävää suorien urheilulähetysten kohdalla, joten miksi ei parin minuutin konserttihuipennukselle suoda samaa?) Wienin uudenvuodenkonsertin levyt myyvät joka vuosi hyvin. Itselläni on yhä vain yksi (Willi Boskovsky vuodelta 1979) , joka on tähän mennessä riittänyt itselleni. Viime vuosina uudenvuoden konsertteihin on päätynyt tosin ilahduttavasti harvinaisuuksia, joiden etsijöille vuotuiset levytykset voivat olla antoisia, jos hinta ei ole este. Esim. tänä vuonna juhlittiin YK:ta, ja Musikvereinissa kunniavieraaksi kutsutun Ban Ki-moonin kunniaksi esitettiin avausnumerona Robert Stoltzin (1880–1975) harvinainen YK-marssi (UNO-Marsch), joka kuulosti tosin aivan yhtä wieniläiseltä kuin ohjelman kaikki muutkin osat.

Vuosi 2016 otetaan täällä vastaan toisenlaisella juhlakonsertilla. Böömiläisen Julius Ernst Wilhelm Fučíkin (1872–1916) kuolemasta on kulunut sata vuotta, ja uutuusalbumissa hän pääsee ilahduttavan näkyvästi ja juhlavasti esille. Kuka tämä Fučík sitten olikaan? Nimi ei ehkä heti kalskahda kovin tutulta, mutta kirjaimellisesti kaikki kuuloaistilla siunatut ovat kuulleet hänen musiikkiaan. Fučíkin tunnetuin sävellys on sirkusmusiikkina tunnettu marssi Gladiaattorien tulo (Einzug der Gladiatoren/Vjezd gladiátorů), joka alkujaan syntyi paljon vakavampaan yhteyteen säveltäjän lukiessa innolla Henryk Sienkiewiczin historiallista romaania Quo vadis. Nyt marssia on mahdotonta enää yhdistää roomalaisiin amfiteattereihin jonglöörien ja klovnien seasta. Se on silti edustava otos Fučíkin vaivattoman melodisesta ja pontevasta musiikista, josta tulee hyvälle tuulelle.

Välitöntä hyväntuulisuutta aiheuttaa myös säveltäjän ulkonäkö.

Straussin dynastian tuotannosta ilmenee Wienin keisarillinen loisto, mutta Fučíkin elämä ja musiikki tarjoaa kiinnostavan näkökulman suuren kaksoismonarkian monietniseen käytännön todellisuuteen. Böömissä (tuolloin kuningaskunta Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian cisleithenialaisessa eli "itävaltalaisessa" osassa) tšekkiläiseen sukuun syntynyt Fučík opiskeli fagottia, viulua ja lyömäsoittimia sekä säveltämistä Antonín Dvořákin johdolla Prahassa, liittyi sitten Itävalta-Unkarin armeijaan ja päätyi Ala-Itävallan Kremsiin soittamaan Itävallan marssikuninkaaksi kutsutun Josef Wagnerin (1856–1908, ei sukua Richardille) tasokkaaseen orkesteriin, kunnes sai pestin Prahan Deutsches Theateriin (nyk. Prahan valtionooppera). Pian hän sai kuoronjohtajan työn Kroatia-Slavoniasta, joka taas oli Unkarin kruunun alaisuuteen kuuluva kuningaskunta. Tämän rupeaman jälkeen hän palasi armeijaan ja päätyi johtamaan 86. jalkaväkirykmentin soittokuntaa Sarajevoon Bosniaan (Itävalta-Unkarin yhteishallintoalue), missä syntyi mm. tuo kuuluisa gladiaattorimarssi. Sotilassoittokuntauransa aikana Fučík ehti työskennellä myös Budapestissa (mistä hän piti), Suboticassa (osa Serbian voivodikuntaa, joka sulautettiin Unkarin kruunun maihin) ja lopulta uransa huipulla 1910-luvulla taas kotimaassaan, Böömin Terezínissä (Theresienstadt). 

Fučíkin musiikki on sulavaa ja enimmäkseen viihteellistä keskieurooppalaista lajia, mutta siinä kuuluu kiinnostus kansanmusiikin rytmeihin ja kansanomaisiin melodioihin hieman Dvořákin tapaan. Fučíkin tuotannossa kuuluu böömiläisiä ja unkarilaisia vaikutteita ja toisinaan myös laimennettua turkkilaista eksotiikkaa sekä italialaista tunnelmaa, esim. tämänkertaisen albumin Miramare-alkusoitossa, jonka innoittajana on Triestessä sijaitseva kartanolinna, joka rakennettiin arkkiherttua Ferdinand Maximilianille, joka päätti päivänsä surkeasti Meksikon keisarina hieman ennen Fučíkin syntymää. (Itävallan arkkiherttua on ollut aika vaarallinen arvo.) 

Viimeistään 1910-luvun alusta Fučík oli Itävalta-Unkarin ja todennäköisesti koko Euroopan tunnetuin ja suosituin sotilassoittokunnan johtaja, jonka asemaa voi verrata amerikkalaisen John Philip Sousan maineeseen. Hän johti orkesterinsa usein vierailumatkoille ulkomaille, varsinkin Saksaan. Vuonna 1913 Fučík päätti ryhtyä vapaaksi taiteilijaksi. Hän irtisanoutui armeijasta, kokosi oman orkesterin ja muutti Berliiniin, minne perusti oman musiikkikustantamon. Seuraavana vuonna syttynyt ensimmäinen maailmansota teki tästä liiketoiminnasta huomattavasti vähemmän kannattavaa kuin aiemmin. Julius Fučík kuoli syöpään Berliinissä 25.9.1916. Hän oli 44-vuotias eikä ehtinyt koskaan nähdä Itävalta-Unkarin hajoamista. Hänen veljenpoikansa Julius Fučík (1903–1943) oli natsien teloittama tšekkoslovakialainen kommunistipropagandisti ja vastarintaliikkeen aktiivi. 

Fučík oli tuottelias säveltäjä, jonka teosluettelossa on satoja kappaleita, useimmat niistä kevyitä. Hänen musiikkiaan voi kuulla Tšekissä valtiollisissakin yhteyksissä, ja Gladiaattorien tulon kautta hän on varmasti musiikillisesti kaikkein tunnetuin – ei ehkä maineikkain, mutta levinnein – tšekkiläinen säveltäjä.

Julius Fučík:

Marinarella, Konserttialkusoitto op. 215 (1908, 10:59)

Onkel Teddy, Marche pittoresque op. 239 (Teddy-setä, 1910, 4:53)

Donausagen, (Dunajské pověsti) Konserttivalssi op. 233 (Tonavan taruja, 1909, 10:18)

Die lustigen Dorfschmeide, Marssi op. 218 (Iloiset kyläsepät, 1908, 2:34)

Der alte Brummbär, Polka comique op. 210 ("Vanha äkäpussi", tunnettu usein myös nimellä "Karhun päätä kivistää" tms., 1907, 5:00)

Einzug der Gladiatoren (Vjezd gladiátorů), Konserttimarssi op. 68 (Gladiaattorien tulo, 1899, 2:36)

Miramare, Konserttialkusoitto op. 247 (1912, 7:47)

Florentiner Marsch (Florentinský pochod), Grande marcia italiana op. 214 (Firenzeläinen marssi, 1907, 5:20)

Winterstürme, Konserttivalssi op. 184, ork. Pavel Staněk (Talvimyrskyjä, 1906, 9:21)

Hercegovac-marssi op. 235 (1908, 2:56)

Die Regimentskinder, Marssi op. 169 (Rykmentin lapset, 1905, 3:02)

Ballettratten, Valssi op. 226 (Pikku ballerinat, 1909, 8:05)

Mississippi-joki, Amerikkalainen marssi op. 160/161 (1902, 2:45)

Unter den Admiralsflagge (Pod admirálskou vlajkou), Konserttimarssi op. 82, ork. Jerome Cohen (Amiraalinlipun alla, 1901, 3:45).

David Hubbard, fagotti (Der alte Brummbär);
Aleksei Kiseljov, sello (Winterstürme);

Royal Scottish National Orchestra, Neeme Järvi.

Chandos, äänitetty Glasgow'ssa 2015. 80 min.

Fučíkin musiikista on ollut saatavilla hyvin vähän muita kuin tšekkiläisiä tulkintoja, joten uusi julkaisu on lähtökohtaisesti erittäin tervetullut. Kokoelmassani on vain yksi toinen Fučík-albumi, Václav Neumannin Prahassa 1970-luvulla johtama tunnelmallinen valikoima, jossa on tosin Fučíkia vain vajaat 50 minuuttia. Esitykset ovat tällä Warnerin edullisessa Apex-sarjassa uudelleenjulkaistussa tuotteessa hyvät, mutta äänitystekniikan ja ohjelman runsauden puolesta on ehdottomasti suositeltava tätä uutta levyä, jossa virolainen Neeme Järvi (s. 1937) johtaa skottilaista orkesteria – ei kaikkein ilmeisin yhdistelmä tälle ohjelmistolle. Fučíkin vetovoima lienee kuitenkin varsin universaalia, ja Järvi tekee huolellista ja tyylikästä jälkeä.

Fučíkin musiikki painottaa tyyliä sisällön yli ja tuo varsin usein mieleen Wienin Straussit – esimerkiksi mainion sinfoninen valssi Winterstürme, jossa on todellista hittiainesta, voisi hyvin olla Johann nuoremman kynästä – ja hieman harvemmin Dvořákia: esimerkiksi Die lustigen Dorfschmeide on tunnelmaltaan hieman Slaavilaisten tanssien tyylinen numero. Levyn muutamat alkusoitot ovat vietävän hyviä ja tuovat hyvin johdonmukaisesti mieleen opereteillaan menestyneen Franz von Suppén. Erityisesti avausnumero, komea Marinarella-alkusoitto, kävisi Suppén parhaista teoksista kuin väärä raha, ja mukana on myös Smetanan tapaan kevyen oopperamaisesti käsiteltyä kansanmusiikkimaista ainesta – ja myös hienoista eksotiikkaa. Fučík suunnitteli itsekin operettia ja jopa oopperaa, mutta ei koskaan saanut kumpaakaan hanketta valmiiksi. Järvi ja skottilaisorkesteri muotoilevat ihastuttavan melodisen musiikin eufonisesti ja pettämättömällä tyylillä. Se toimii parhaiten pidemmissä teoksissa, ja konserttivalssit sekä -alkusoitot suorastaan loistavat ja saavat ihmettelemään, miksi tätä musiikkia ei kuule useammin. Winterstürmen lisäksi lyhyt Onkel Teddy on vain "löytämistä" odottava hitti, eikä Donausagen-valssikaan pölyttyä ansaitsisi. Tunnetuimmat numerot, Gladiaattorimarssi ja Firenzeläinen marssi, ovat Järven käsittelyssä hieman totuttua hillitympiä ja musikaalisempia yleissävyltään, mikä on ihan virkistävää, ja yksityiskohdat ovat terävät ja sähäkät.

Vertailussa 70-luvun Neumann-levytykseen oikeastaan vain huumorinumero, Fučíkin omalle instrumentille fagotille räätälöity Der alte Brummbär (josta näkee monenlaisia käännöksiä) on selvästi parempi esitys kuin tämä uutuusversio. David Hubbardin fagotti soi sulavasti ja mutkattomasti, mutta myös hieman liian suoraviivaisesti. Neumannin versiossa äänessä on  Jiři Formaček, joka saa fagotista irti enemmän kärttyisää huumoria.

Uusi kokoelma on ilahduttava kunnianosoitus nautinnollisen viihdemusiikin lähes unohdetulle mestarille. Säihkettä ei puutu, ja pilkettäkin on mukavasti silmäkulmassa näiden rakastettavien ja harmittomien teosten esityksissä, jotka on äänitetty miellyttävän luonnollisen oloisesti. Minulla on ollut jo monta hauskaa hetkeä tämän hyväntuulisen ja tyylikkään levyn parissa. Tällä kelpaa lohduttautua loppiaisena ja aloittaa vuotta 2016.