Williams: Tähtien sota -musiikkia

Kävin viime kuussa kastomassa uuden Tähtien sota -elokuvan. Tämän hämmästyttävän menestyksekkään modernin mytologian maailma ei ole koskaan ollut itselleni kovin läheinen saati merkityksellinen. Minulla ei ollut uudelta elokuvalta muita odotuksia kuin että se viihdyttäisi minua. Viihdyttihän se, vaikka lopputaistelun asetelma olikin minusta äärimmäisen kulunut, lähes laiska, ja osapuilleen kaikki juonielementit noukittu melko suoraan alkuperäisestä elokuvatrilogiasta. The Force Awakens on silti hyvä popcornelokuva, joka pelaa varman päälle monen harha-askeleen jälkeen ja onnistuu siinä. Dialogi on ehkä koko elokuvasarjan parasta, ja kökköys on siitä karsittu niin minimiin kuin näin melodramaattisessa filmissä on kai mahdollista. Näyttelijätkin ovat enimmäkseen sulavia ja vakuuttavia, vaikka hahmoissa ei suuria syvyyksiä luodatakaan. Elokuvan rytmitys on hektisempi ja leikkaus ripeämpää kuin mitä alkuperäisestä trilogiasta muistan, ja tämä riistää kokonaisuudesta sellaisia kevyen viipyileviä ja todella tunnelmoivia hetkiä, jotka ehtisivät tehdä syvän vaikutuksen: se muistuttaa teknisesti seikkailu/toimintaelokuvan nykyaikaista hieman kasvotonta standardia enemmän kuin alkuperäisen Tähtien sodan hengittävämpää estetiikkaa. Tämä on merkityksellisestä tämänkertaisen artikkelini kannalta (sillä ei tämän ole tarkoitus olla elokuva-arvostelu), sillä The Force Awakens on musiikillisesti melkoinen pettymys, mitä ilmeisimmin osaksi aiemmasta linjasta poikkeavan rytmityksensä ja kuvakerrontansa vuoksi. Musiikista jäävät mieleen lähinnä vanhojen klassikkoteemojen lämmittelyt. Olin yllättynyt, että tällaisella pääsi Oscar-ehdokkaaksi parhaan musiikin sarjassa.

Minulle koko Tähtien sota -ilmiön ja -tuoteperheen antoisin osa on ehdottomasti John Williamsin (s. 1932) erinomainen elokuvamusiikki, alan välitön ja kiistaton klassikko. On melkein pelottavaa, kuinka suuri vaikutus Williamsilla on ollut viimeisen 40 vuoden länsimaiseen populaarikulttuuriin. Hänen välittömästi tunnistettavista elokuvasävelmistään on tullut tavallaan koko maailman omaisuutta. Niiden merkitys fantastisten elokuvamiljöiden henkiin herättämisessä on ollut oleellisen tärkeä, kuten tunnettu kokeilu havainnollistaa. Williamsin sinfoniset ja musiikkihistoriallisesti hyvin oppineet sävellykset ovat tavoittaneet todennäköisesti suuremman yleisön kuin kaikki maailman sinfonia- ja oopperakonsertit hänen koko elinajaltaan. Ne ovat myös löytäneet tiensä konserttisaleihin, ensin Pohjois-Amerikassa ja hieman myöhemmin Euroopassakin. Ei ihme: Williamsin parhaat sävellykset ovat erittäin korkeatasoista orkesterimusiikkia, joka hyödyntää mojovasti sinfoniaorkesterin mahdollisuuksia. Jos pitäisi veikata, kenen nykyään elävän klassisen musiikin säveltäjän teoksia esitetään säännöllisesti konserteissa vielä sadan vuoden kuluttua, sijoittaisin Williamsin melko korkealle sijalle. Hänen elokuvamusiikillaan on "vakaviin" aikalaisiimme nähden ilmeisiä kommunikatiivisia etuja.

Mitenkään latteaa, hengetöntä tai vulgaaria ei Williamsin musiikki ole. Se ilmentää romanttisen, jälkiromanttisen ja modernistisen taidemusiikkitradition vahvaa tuntemusta. Williamsin parhaissa teoksissa, kuten Tähtien sota -musiikissa, on ilmeistä jatkumoa vanhan Holloywoodin muhkeista elokuvasävelmistä, joita tekivät erityisesti Erich Wolfgang Korngold ja Max Steiner – molemmat klassisesti koulutettuja itävaltalaisia, jotka toivat suuren myöhäisromanttisen soinnin valkokankaille. Williamsin musiikissa on ilmeisiä yhtäläisyyksiä koko joukkoon tunnetumpia ja "vakavampia" säveltäjiä. Ilmeisistä vaikutteista voidaan tunnistaa ainakin Antonín Dvořák, Richard Wagner, Richard Strauss, Edward Elgar, Ottorino Respighi, Igor Stravinsky, Sergei Prokofjev, Béla Bartók ja Gustav Holst, joista viimeksi mainitun vaikutus Tähtien sodan musiikkiin on erityisen selvä. Holstin Planeetat-sarjan äänimaailma oli elokuvasarjan musiikin lähtökohtia.   

Tähtien sota -elokuvasarjan musiikki kelpaisi erittäin tyydyttäväksi kuuntelemiseksi aivan sellaisenaan kokonaisuutena, mutta äänitteiden ja konserttiohjelmien tarpeisiin on mielekkäämpää rajata se joukoksi musiikillisia kohtauksia. Näistä on koostettu lukuisia äänitejulkaisuja, joista ei ole markkinoilla pulaa. Käsittelen tänään levyä, joka on toteuttu eräässä George Lucasin onnistuneemmista mammuttihankkeista, Skywalker Ranchin konserttisalissa. 

John Williams:

Musiikkia alkuperäisestä Tähtien sota -elokuvatrilogiasta:

I Star Wars: Main Theme (5:51)
II Princess Leia (4:43)
III The Little People (5:15)
IV The Imperial March (3:03)
V Yoda's Theme (3:15)
VI Parade of the Ewoks (3:47)
VII The Asteroid Field (4:34)
VIII Luke and Leia (4:59)
IX The Cantina Band (2:16)
X Here They Come! (2:16)
XI Jabba the Hutt (3:07)
XII The Forest Battle (4:20)
XIII Throne Room and Finale (7:57)

The Skywalker Symphony Orchestra, John Williams.

Sony, äänitetty Skywalker Ranchillä Kaliforniassa 1990. 55 min. 

Williamsin luottosoittajista koottu orkesteri esittää valikoiman alkuperäisen elokuvatrilogian tunnetuimpia numeroita konserttisali-studiossa, jonka on määrä itse George Lucasin hieman mahtailevan, mutta armeliaan lyhyen esittelykirjoituksen mukaan luoda tila, jossa äänitetty musiikki kuulostaisi yhtä elävältä kuin katedraalissa kuultuna. Tiedä sitten vertailukohdista, sillä eurooppalaistyyppiset katedraalit tapaavat olla sinfoniselle musiikille akustisesti haasteellisia tiloja, mutta äänityksen laatu on loistava, välitön, jymyävä, kirkas ja tarkka. Kapellimestarina toimiva säveltäjä hekumoi seikkailuelokuvaan sopivalla briljanssilla, ja tulkinnat ovat energisiä ja säkenöiviä. 

Mukaan valitut kohtaukset ovat kauttaaltaan mainiota musiikkia, mutta paljon enemmänkin olisi mahtunut mukaan. Kustannukset ovat tällaisessa hankkeessa varmasti olleet tavallista studioäänitystä korkeammat, mutta alle tunti musiikkia tuntuu lievästi pihistelyltä. Mukaan olisivat mahtuneet esimerkiksi Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun upean wagneriaaniset finaalit. Levystä muodostuu toki tällaisena aivan mielekäs ohjelmallinen kokonaisuus, mutta jäin kaipaamaan vielä lisääkin. Suurin moitteeni kohdistuu kuitenkin tautisen rumaan ja halpuutta sekä kunnianhimottomuutta huokuvaan kansikuvaan, joka on kuin 80-luvun koulupojan leikekirjasta.

Levyä voi suositella heille, jotka haluavat äärimmäisen kauniin ja täyteläisen äänityksen erinomaisen elokuvamusiikin kohokohdista. Elokuvamusiikkiin tutustuvallekin tämä varmasti toimii, kunhan pitää mielessä, että enemmänkin kuuntelemisen arvoista trilogiasta vielä löytyy.