Sibelius: Karelia-musiikki & Sanomalehdistön päivien musiikki

Suomen itsenäisyyden juhlapäivänä itseoikeutettua musiikkiohjelmaa on Sibelius, ja mitkäpä osat hänen tuotannostaan paremmin istuisivat päivän tunnelmaan kuin laajat ja juhlalliset sarjat Suomen valtiotaistelun päiviltä maamme taiteen kultakaudelta.

Useimmille klassisen musiikin harrastajille lienee jokseenkin tuttu Sibeliuksen kolmiosainen Karelia-sarja op. 11; harvemmin kuullaan sarjaa Scènes historiques op. 25; sen sijaan kaikille suomalaisille lienee sävelruno Finlandia op. 26 varsin hyvin tunnettu. Erittäin harvoin pääsee kuitenkin kuulemaan niitä teoskokonaisuuksia, joista em. kappaleet on poimittu ja muokattu. 1890-luvulla Sibelius sävelsi kaksi kansallistunteen sävyttämää kuvaelmamusiikkisarjaa tempauksiin, jotka edustavat hyvin Suomen heräävän nationalismin ja ensimmäisen sortakauden ajan kulttuurielämää. Molemmat edustavat pyrkimystä tulkita historiaa nykyhetkeen relevantisoidusta näkökulmasta käsin. Kuvaelmasarjoissa Suomelle rakennetaan kunniakas, mutta koettelemusten täyttämä kansallinen historia, jonka katsotaan muokanneen kansakuntaa ja oikeuttavan asioita nykyhetkessä. Venäläisen sensuurinkin oli vaikeampaa puuttua perustellusti sellaiseen kansallishengen nostatukseen, joka haki kuvastonsa kaukaisilta ajoilta ja allegorioiden muodossa.

Sibelius vuonna 1890. Eero Järnefeltin maalaus.

Helsingin Yliopiston Viipurilainen Osakunta tilasi Sibeliukselta vuonna 1893 musiikkia juhlailtamaan, jossa kerättiin varoja "itäisten rajaseutujen yhteiskunnallisen ja kulttuurielämän kohentamiseen". Kansallismieliset ylioppilaat halusivat varmistaa Karjalan sitomisen muun Suomen yhteyteen. Sitä pidettiin suomalaisuuden pyhänä maana, idealisoituna Lönnrotin runonlaulajien kotina. Sibelius itsekin rakasti kovasti Karjalaa, minne oli tehnyt häämatkansakin. Hän sävelsi erittäin nopeasti kahdeksanosaisen sarjan alku- ja välisoittoineen, ja kiireeseen nähden se on vietävän hyvä suoritus. Kuvaelmasarja tulvii mainioita sibeliaanisia melodioita, rempseää henkeä ja tietoisen hiomatonta, arkaaista kansanmusiikkia teeskentelevää tyyliä. Nykykuulijalle kuvaelmasarja on puhdasta nautintoa, jonka tunteminen on myös kulttuurihistoriallisesti antoisaa. Tämä läpeensä viihdyttävä karelianistinen herkku Suomen taiteen kultakaudelta ei kuitenkaan pidemmän päälle miellyttänyt säveltäjäänsä. Itsekriittinen Sibelius erotti kolme osaa Karelia-sarjaksi ja julkaisi alkusoiton erikseen (Karelia-alkusoitto op. 10). 

Sibelius saattoi pitää Karelia-musiikkia liian populistisena ja pinnallisena. Myös kuvaelmasarjan lajityyppi arvelutti säveltäjää. Hän kirjoitti veljelleen ensiesityksen olleen loistelias menestys (mikä oli totta) ja täsmensi ironisesti, että yleisö osoitti suosiotaan ja möykkäsi innostuksissaan niin kovasti, että musiikkia ei juuri edes kuultu. Sibelius jätti lopulta jälkeensä epätäydellisen partituurin, josta puuttuu paljon sivuja, osa kokonaan, osa revittyjen liuskojen muodossa. Tänään käsittelemälleni Ondinen levylle on säveltäjä  
Jouni Kaipainen (s. 1956) täydentänyt ja rekonstruoinut Karelia-musiikin kokonaisuudessaan, ja kyseessä on tämän ennallistuksen esikoislevytys.

Vuonna 1899 Sibelius sai vielä suuremman mittakaavan kansallisen sävellystyön. Suomen sivistyneistölle koittivat kovat ajat, kun uusi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov otti isovenäläisten piirien tukemana tehtäväkseen Suomen venäläistämisen. Hän ei puhunut Suomesta valtiona, vaan venäläistettävänä rajamaana. Helmikuussa 1899 Nikolai II antoi manifestin, joka ohitti Suomen suuriruhtinaskunnan perustuslait, ja tämän nojalla kenraalikuvernööri aloitti venäläistämisohjelman, jota vastaan suomalaiset ylioppilaat keräsivät vähäväkisestä maasta parissa viikossa puolen miljoonan allekirjoittajan adressin, joka vetosi suoraan H. M. keisariin. Nikolai II ei suostunut ottamaan koko valtuuskuntaa vastaa, lähettipä vain sanan, ettei ollut näille "vihainen". Keisari ei katsonut voivansa ottaa vastaan myöskään adressia Suomen puolesta Euroopan kulttuurielämän suurilta vaikuttajilta (mm. Theodor Mommsen, Émile Zola, Anatole France).

Hyökkäys. Edvard Iston maalaus vuodelta 1899. Suomen kansallismuseo.

Keisarin edustajat eivät ottaneet vastaan lainkaan kritiikkiä; päinvastoin, kenraalikuvernööri määräsi lehdistöä ilmestymiskieltoon ja muutoin sensuroitavaksi, jos ne liikaa vastustivat venäläistämispolitiikkaa. Sanomalehtiä lakkautettiin ja esim. Päivälehti oli viikkokausia julkaisukiellossa. Marraskuussa 1899 järjestivät laajat suomalaiset kulttuuri- ja kansalaispiirit Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa Sanomalehdistön päivät, kulttuuritapahtuman, joka oli tosiasiallisesti protestihenkinen mielenilmaus Suomen valtioinstituutioiden ja sananvapauden puolesta. Tapahtumassa pidettiin intomielisiä puheita molemmilla kotimaisilla kielillä, ja ohjelman huipennuksena tarjoiltiin sarja kuvaelmia Suomen historiasta sekä häivähdys maan uljaasta tulevaisuudesta. Kuvaelmia olivat laatimassa ja ohjaamassa Eino Leino, Jalmari Finne ja Kaarlo Bergbom. Sibelius sävelsi kuusi kuvaelmakappaletta ja alkusoiton juhlanäytäntöön. Viimeinen kuvaelma esitteli vapaamielisen keisari 
Aleksanteri II:n, pohjoismaiden suurimman romanttisen runoilija Runebergin, sensuurin kanssa kamppailleen lehtimiesfilosofi Snellmanin, Suomen eepoksen kokoaja Lönnrotin, vuoden 1863 valtiopäivien säätyjen puheenjohtajat, Cygnaeuksen kansakoulujärjestelmän perustajana ja, viimeisenä, kohti tulevaisuutta kuljettavan rautatien. Tämän kuvaelman musiikki tunnetaan hieman muunneltuna itsenäisenä sävelrunona nimeltään Finlandia. 

Jean Sibelius:

Karelia-musiikki eli Kuvaelmamusiikkia Viipurilaisen Osakunnan juhla-arpajaisiin kansanvalistuksen hyväksi Viipurin läänissä (1893), täydentänyt Jouni Kaipainen (1997):

Alkusoitto;
Tableau 1: Karjalainen koti – Sanoma sodasta (1293);
Tableau 2: Viipurin linnan perustaminen (1293);
Tableau 3: Liettuan herttua Narimont veronkannossa Käkisalmen läänissä (1333);
Intermezzo;
Tableau 4: Balladi – Kaarle Knuutinpoika Viipurin linnassa (1446);
Tableau 5: Pontus de la Gardie Käkisalmen edustalla (1580);
Intermezzo: Alla marcia;
Tableau 6: Viipurin piiritys (1710);
Tableaux 7 & 8: Vanhan Suomen liittäminen jälleen Suomen suurruhtinaskuntaan (1811) – Maamme-laulu (Fredrik Pacius, sov. Sibelius).

Sanomalehdistön päivien musiikki eli Musiikkia Sanomalehdistön päivien juhlanäytäntöön (1899):

Preludio;
Tableau 1: Väinämöinen ilahduttaa laulullaan luontoa, Kalevan ja Pohjolan kansaa;
Tableau 2: Suomalaisia kastetaan;
Tableau 3: Juhana Herttuan hovista;
Tableau 4: Suomalaiset kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618–48);
Tableau 5: Isonvihan aikana (1713–21);
Tableau 6: Suomi herää.

Anna-Kaisa Liedes & Tellu Virkkala, sopraanot (Karelia Tableau 1);
Juha Kotilainen, baritoni (Karelia Tableau 4);

Tampereen filharmoninen kuoro (Karelia Tableau 8);

Tampereen kaupunginorkesteri, Tuomas Ollila.

Ondine, äänitetty Tampere-talossa 1998. 78 min 50 sek.

Tällä tamperelaisvoimin tehdyllä albumilla molemmat sarjat saavat nautittavat, tyylikkäät ja menevät tulkinnat. Karelia-musiikki on sarjoista eloisampi ja rempseämpi, Sanomalehdistön päiväin musiikki taas juhlallisempi ja arvokkaampi. 
Karelia on vastustamattoman hauskaa, nuorta ja terveen maskuliinista Sibeliusta, jossa on potkua ja poljentoa sekä tiettyä energistä, hyvin kuvallista huminaa. Jouni Kaipainen on tehnyt hyvää ja saumatonta täydennystyötä, ja hän on myös kirjoittanut erinomaisen esittelyesseen ohjelmalehteen.


Karelia-kuvaelmasarjan alkusoitto on pontevaa ja humisevaa menoa, jossa kuuluu nuoruuden into, ja Karelia-sarjaankin päätyneitä teemoja kuullaan näytteiksi siitä, mitä tuleman pitää. Ensimmäisessä kuvaelmassa sopraanot esittävät tarttuvan sovituksen Kalevalan 14. runosta, jonka keskeyttää sotamelske. Maan turvaksi rakennetaan seuraavassa kuvaelmassa Viipurin linnaa, ja musiikin gregoriaaniseen kirkkolauluun viittaavat piirteet pyrkivät allegorisesti ankkuroimaan Karjalan ja Suomen osaksi ns. länttä erotukseksi ortodoksisesta Novgorodista ja Moskovasta. 


Kolmannessa kuvaelmassa Liettuan herttua on veronkannossa, ja sotaväkeä on mukana hänellä sen verran, että aikaiseksi saadaan marssimeininkiä. Neljäs kuvaelma on herkkä ja haikea balladi, joka baritonina esittää Ruotsin kuningas Kaarle VIII, joka joutuu syrjäytettynä hallitsijana pitämään hoviaan Viipurissa minnelaulajaa kuunnellen. Muut kuvaelmat ovat eloisaa sotilashenkistä musiikkia, jonka tyyli on tuttu Karelia-sarjasta, jonka Intermezzo ja Alla marcia tietysti myös kuullaan energisinä tulkintoina. Viimeiset kuvaelmat ovat erikoinen pari. Kyseessä on koko sarjan propagandistisin osuus, jossa Vanha Suomi (eli Venäjän haltuun ennen vuotta 1809 tullut Karjala) "palaa" "muun Suomen" yhteyteen. Kuvaelma huipentuu kamppailullisten vaiheiden jälkeen todella vaikuttavaan ja kieltämättä hieman yllättävään sovitukseen Fredrik Paciuksen Maamme-laulusta kuorolle ja orkesterille. Ei ehkä kovin hienovaraista, mutta tehokasta ja äärimmäisen viihdyttävää. Yksin Sibeliuksen mielikuvituksellisen juhlallinen sovitus Paciuksen lopultakin (anteeksi nyt vain) varsin keskinkertaisesta laulelmasta on kiehtova.


Sanomalehdistön päiväin musiikissa vallitsevat vakavammat sävyt, ja yleisvaikutelma on pidättyväisempi. Säveltäjäkin on tosin kypsynyt vuosien 1893 ja 1899 välillä. Toinen kuvaelma, Suomalaisia kastetaan, on hieman pidempi kuin materiaalin puolesta olisi väliksi, mutta siinäkin on juhlavaa painokkuutta. Hauskin osa on kuvaus Juhana Herttuan hovista Turun linnassa. Musiikki sisältää tällä kohdin hupaisia espanjalaisaksentteja muistutuksena siitä, että 1500-luvulla oli Ruotsin valtakunnassakin ns. espanjalainen tyyli muodissa varsinkin pukeutumisessa. Kolmikymmenvuotinen sota alkaa hentoisena menuettina ja päättyy ratsumarssiin, joka kuulostaa hyvin aidosti 1600-lukulaiselta ja perin tutulta: esikuvana on selvästi ollut ns. Suomalaisen ratsuväen marssi, joka oikeastikin tuon sodan päiviltä periytyy. Viimeinen osa, Suomi herää, muokkautui Finlandiaksi vähäisin, finaalihuipennusta koskevin muutoksin.

Ondinen julkaisu on kaikin puolin mainio, jopa kulttuuriteoksi mainittava. Tuomas Ollilan johdolla tamperelaisorkesteri soittaa nasevasti ja peittelemättä musiikin tunteisiin ja mielikuvitukseen vetoavia puolia. Äänitys voisi ehkä olla vielä hieman tarkempi ja tasapainoisempi, mutta ei minulla koskaan ole näin hauskaa ja viihtyisää ollut eksplisiittisen isänmaallisen musiikin parissa. Erinomaisilla, monikielisillä esittelyteksteillä varustettua, välillä jo unohdettua kansallisaarretta kelpaa markkinoida ulkomaillekin, sillä musiikki on lajissaan laadukasta, kainostelematonta ja mukaansatempaavaa, myönteisen isänmaallisuuden ilmentymää parhaimmillaan.