Vivaldi: Neljä vuodenaikaa & muita viulukonserttoja

Venetsialaisen Antonio Vivaldin (1678–1741) humoristisen tunnelmapalakonserttosarjan Neljä vuodenaikaa (Le quattro stagioni, 1725) tunnetuin, puhkisoitetuin ja kliseemäisin osio on ilman muuta Kevät (La primavera). Se on niin perinpohjaisen tuttu ja turvallinen sekä kaiken maailman lannoitemainosten niin pahasti kuluttama, että kestän enää vain harvoin sen kuuntelemista. Sen sijaan sarjan muut osat, joita kuulee edes hiukan harvemmin, ovat jo paljon siedettävämpiä, ihan jo siksikin, että niissä on minusta paljon mielenkiintoisempaa musiikkia kuin melko yksioikoisessa Keväässä.

Giuseppe Arcimboldon näkemys keväästä, 1573

Kesä on Vivaldille painostava ja hiostava vuodenaika, jota riivaavat kärpäset ja ukkosmyrskyt. Osan hauskimpia kappaleita onkin kuvaus juuri kaikenlaisten hyönteisten laumoista, joukossaan myös raskaasti pörisevä sinihohtoinen raatokärpänen. Syksy ja talvi eivät kuulu suosikkivuodenaikoihini, mutta Vivaldin konserttosarjassa ne ovat minulle mieluisimmat osat. Syksy puhkuu energiaa erityisesti vastustamattomassa jahtikohtauksessa, jonka melodiaa on fyysisesti mahdotonta unohtaa. Vivaldin Talven ikimuistoisin osa taas kuvaa pahaenteistä ja epätoivoista tasapainoilua jäätyneillä pinnoilla: koomista, jännittävää ja musiikillisesti nerokasta.

Arcimboldon Kesä (1572)

Vivaldin tunnetuimmasta ja rakastetuimmasta teoksesta on vaikeata keksiä kovin paljoa kirjoitettavaa, ja olen jo siitä pääasialliset sanottavani sanonut; lähinnä voi luetella osien kuvaamia hauskoja asioita, kuten nukkuvia juoppoja (Syksy, Ubriachi dormienti). Vivaldin konserttosarjasta on sellainen määrä levytyksiä, että niiden kaikkien omistaminen saattaa olla jopa varallisuusnäkökulmasta monelle mahdotonta. Tässäpä kuitenkin yksi lisää. Italian tunnetuimman viulistin Salvatore Accardon (s. 1941) taltioinnit vuodelta 1987 voi löytää nykyisin fyysisessä muodossa ehkä helpoimmin ja edullisimmin osana Decca-yhtiön 35 CD:n viuluteosten äänitteiden julkaisua. Kaikkiaan kokoelma on tasokas ja suositeltava hinnasta riippuen.

Antonio Vivaldi:

Neljä vuodenaikaa (Le quattro stagioni):

Konsertto nro 1 E-duuri, RV 269, Kevät (La primavera)

Konsertto nro 2 G-molli, RV 315, Kesä (L'estate)

Konsertto nro 3 F-duuri, RV 293, Syksy (L'autunno)

Konsertto nro 4 F-molli, RV 297, Talvi (L'invierno)

Konsertto neljälle viululle B-molli, RV 580;

Konsertto kolmelle viululle F-duuri, RV 551.

Salvatore Accardo, viulu;

Marianna Sirbu, Sylvie Gazeau, Victor Martin, viulut (RV 580);

Ida Levin, Margaret Batjer, viulut (RV 551);

I Solisti delle Settimani Internazionali di Napoli.

Decca, äänitetty Cremonassa 1987. 63 min 24 sek.

Voi olla outoa kehua jotain musiikkiesitystä musikaaliseksi, mutta tämän Accardo-levytyksen merkittävimpiä kvaliteetteja on juuri sen musikaalisuus. On melko helppoa saada aikaan mukiinmenevä esitys Neljästä vuodenajasta, jos tekniikka on hallussa; sen sijaan todella hyvän ja mieleenpainuvan esityksen tahkoaminen tästä kaikille entuudestaan tuttuakin tutummasta teoksesta on haaste, jonka Accardo läpäisee hämmästyttävän menestyksekkäästi. Olen kuullut terävämpiä ja rapeampia tulkintoja näistä konsertoista, mutten varmasti koskaan kauniimpaa ja musiikillisesti vetoavampaa versiota.

Arcimboldon Syksy (1573)

Accardo tuntee tietysti italialaisen barokkisen ja klassisen viulun tradition ehkä paremmin kuin kukaan elossa oleva aktiivisolisti ja hänellä on käytössään repertuaaria varten veistetty loistava Stradivarius-instrumentti, mutta teknisten edellytysten moitteettoman ylittämisen lisäksi hän soittaa häikäisevällä antaumuksella. On hyvin vaikea perustella taiteelliselta kannalta sitä, miksi maailmaa pitäisi raskauttaa enää yhdelläkään uudella levytyksellä Vivaldin Vuodenajoista, ja Accardon syvästi musikaalinen, rakastava ja nokkela tulkinta tarjoaa oikeutusta riittämiin. Tätä teosta on vaikea saada kuulostamaan todella tuoreelta: voihan toki aina lisätä teknisesti särmää, soittaa nopeasti tms., mutta on todella haastavaa päästä lähelle tilaa, jossa Vuodenaikoja voisi kuunnella kuin ensimmäistä kertaa siten, että se kuulostaisi todella luontevalta ja vaivattomasti virtaavalta musiikilta.
 

Arcimboldon Talvi (1573)

Tällä taltioinnilla saavutetaan se, mitä voi pitää lähes mahdottomana: Vivaldin Kevään ensiosa kuulostaa tuoreelta ja mukaansatempaavalta. Iso osa ansiosta kuuluu solistin ja johtajan töistä vastaavalle Accardolle, mutta myös Napolissa majaansa pitävä ensemble tekee loisteliasta työtä, joka nostaa äänitaustasta esiin lukuisia eloisia yksityiskohtia. Tämä antaa musiikille uutta, lyyristä mukaansatempaavuutta. Esimerkiksi Kevään ensiosa on hyvin touhukas ja vivahteikas, mikä tekee tästä mielessäni puhkikuluneesta sävellyksestä uudella tavalla vetoavan.

Kun Kevät, johon suhtaudun ylipäänsä hyvin varauksellisesti, kiskoo minusta Accardon johdolla näin vuolasta kehua, niin muut kolme konserttoa ovatkin sitten ansainneet enää melko estotonta ylistystä. Musisointi on kauttaaltaan huippuluokkaa, tempovalinnat luontevia kuin lämpöinen vesi, ja Accardon viulutaituruuden lisäksi erityismaininnan ansaitsee cembalisti, joka soittaa tätä ongelmallista ja ääneltään joskus kolhoakin instrumenttia erittäin sulavasti ja kauniisti.
Jos joukosta pitää valita jokin konsertto suosikiksi, olisi se minun kohdallani Talvi. Viimat viheltävät miellyttävän riipivästi, liukastelukohtaus on energinen, ja jäistä tihkua jäljittelevät pizzicatot ovat heleämmät kuin koskaan.

Vivaldin muu tuotanto elää (ja voi enimmäkseen hyvin) Vuodenaikojen varjossa. Se on horjumattoman laadukasta, ja myös tätä albumia täydentävät konsertot useammille viuluille ovat barokin kiistattomia mestariteoksia. Tulkinnat ovat samaa tasoa kuin Vuodenajoissa, ja muut solistit pysyvät hyvin Accardon mukana. Tämä on mainio albumi, ja vaikka Rampalin huilutulkinta pysyykin yhä suosikkitulkintanani Vuodenajoista, voi tätä Accardon erinomaista viulukonserttotulkintaa suositella varauksetta traditionaalisen Vivaldin ystäville. Jos en kaikesta tästä kiistattomasta laadusta huolimattakaan vielä aivan pysty suhtautumaan Kevääseen avoimin mielin, lienee menetys omani.