Casella: Orkesterikonsertto, Pagine di guerra & Sarja C-molli

Alfredo Casella (1883–1947) on 1900-luvun huomattavimpia italialaisia modernistisäveltäjiä. Hän oli eläessään ainakin ulkomailla maineikkaampi kapellimestarina kuin säveltäjänä, ja hänen tuotantonsa on jäänyt pahasti Ottorino Respighin varjoon. Vasta aivan viime vuosina on herännyt Italian ulkopuolellakin uusi kiinnostus Casellan musiikkiin. Kuvaavaa on, että tänään käsittelyssä olevalla, vuonna 2011 äänitetyllä albumilla on kaikkien aikojen ensimmäinen levytys teoksesta, joka kuuluu Casellan huomattavimpiin orkesterisävellyksiin.

Casella vuonna 1938

Torinossa syntynyt ja Pariisin konservatioriossa samoilla kursseilla Maurice Ravelin ja George Enescun kanssa opiskellut Casella. Gustav Mahlerin, Richard Straussin ja Ferruccio Busonin tyyliä seuraten Casella aloitti sävellysuransa myöhäisromanttiseen tyyliin, mutta hänen ilmaisunsa kehittyi modernistiseen suuntaan. 1910- ja 1920-lukujen kuluessa Casella tutustui läheisesti muiden taiteenalojen italialaisiin modernisteihin päätyen yhteistyöhön useiden taidemaalarien ja kirjailijoiden kanssa. Tällöin hänen musiikkinsakin alkoi erkaantua myöhäisromanttisesta ilmaisusta, mutta tonaalisuutta hän ei koskaan hylännyt. Maltillisen modernismin lisäksi Casella piti kapellimestarina ja pianistina tiivistä yhteyttä myös vanhaan musiikkiin; hänellä oli merkittävä osa Vivaldin teosten tuomisessa uudelleen yleisön kuultaviin ja tietoisuuteen.

Musiikillinen uudistusmielisyys vei Casellan poliittisesti arveluttavaan suuntaan. Hän perusti vuonna 1923 Italian musiikkikulttuurin uudistamiseen pyrkivän järjestön, Corporazione delle Nuove Musichen, yhdessä runoilija Gabriele D'Annunzion ja musiikintutkija Gian Francesco Malipieron kanssa. Puljun ja runoilijan nimen pitäisi jo riittää kertomaan, että järjestö oli ideologisesti perin lähellä Mussolinin fasistipuoluetta. Fasistipuolueeseen liittynyt Casella vaikuttaa olleen kiinnostunut lähinnä ideologian esteettisistä, futuristisista aspekteista. Propagandan tuottamiseen hän ei osallistunut, ja säveltäjäkollegat mainitsevat hänen olleen huomattavan avarakatseinen ja kosmopoliittinen luonteeltaan. Tunnetuin Casellan monista oppilaista on elokuvamusiikin säveltäjänä kuuluisuuden saavuttanut Nino Rota.

Casellan sinfonioita on levytetty sen verran, että saatavilla on jopa levytysten suhteen hienoista valinnanvaraa. Sen sijaan muilta osin säveltäjän keskeistä orkesterituotantoa on saatavilla heikosti. Esimerkiksi tämä albumi koostuu kauttaaltaan esikoislevytyksistä.

Alfredo Casella:

Sarja C-molli, op. 13, 1909–10 (26:16);

Pagine di guerra (Sivuja sodasta), op. 25bis orkesterille, 1915, 1918. 11 min.

I Nel Belgio: sfilata di artiglieria pesante tedesca (Belgiassa: Saksan raskas tykistö etenee);

II In Francia: davanti alle rovine della cattedrale di Reims (Ranskassa: Reimsin katedraalin raunioiden edessä);

III In Russia: carica di cavalleria cosacca (Venäjällä: kasakkaratsuväen rynnäkkö);

IV In Alsazia: croci di legno... (Elsassissa: puisia ristejä...)

V Nell' Adriatico: corazzate italiane in crociera (Adrianmerellä: italialaisia ammuslaivoja).

Konsertto orkesterille, op. 61, 1937 (32:42).

Orchestra Sinfonica di Roma, Francesco La Vecchia.

Naxos, äänitetty Roomassa 2011. 69 min 58 sek.

Kulttuuriteoksi luonnehdittava albumi tuo yleisön saataville Casellalta kaksi suurta orkesteriteosta ja yhden pienemmän. Kaikki tehdään italialaisin voimin. Roomalainen kapellimestari Francesco La Vecchia (s. 1954) tulkitsee sävellykset Orchestra Sinfonica di Roman kanssa. Jos purnaa harrasteekseen siitä, miten prkl eliitin hianostelu kulttuuriin pannaan liikaa verom maksajien rahaa, niin kannattaa todella tutustua tähän albumiin: Orchestra Sinfonica di Roma on näet yksi Euroopan harvoista täysin yksityisesti toimintansa rahoittavista sinfoniaorkestereista.

C-mollisarja orkesterille työllisti Casellaa vuosina 1909–1910. Se on hyvin kiintoisa sikäli, että se kuulostaa hämmästyttävän tutulta. Ensimmäinen osa (Alkusoitto) on ainakin suomalaisiin korviin äänimaailmaltaan hyvin sibeliaaninen, joskin ehkä R. Straussin vaikuttaman Sibeliuksen tapaan. Vielä paremmaksi meno käy, kun päästään päätösosaan (Bourrée), jonka alkuteema on lainattu miltei suoraan Sibeliuksen 3. sinfoniasta. Tosin tämän perään kuullaan pian lähes yhtä selkeä muistuma Mahlerin 4. sinfonian alusta. Vaikka musiikissa on paljon tuttua, ei se ole missään nimessä yllätyksetöntä. Päin vastoin, Casellan sarja on kauttaaltaan energistä ja omaperäistä, vaikka käyttääkin muiden teemoja.

Reimsin katedraali tykistötulessa 20.9.1914

Tätä kirjoitettaessa (2014) on vietetty ensimmäisen maailmansodan alkamisen 100-vuotismuistoa monin tavoin. Casella kirjoitti sodan aikana lyhyiden kappaleiden sarjan, jotka esittävät näkymiä sodasta eri puolilta Eurooppaa. Muotoon "Sivuja sodasta" tai "Sodan sivuja" kääntyvä Pagine di guerra. Monet italialaiset futuristit tervehtivät teollisen suursodan tuhoavaa energiaa tavoin, jotka vaikuttavat yksinomaisesti patologisilta, mutta Casella ei näytä jakaneen tuollaista näkemystä. Syvän murheellinen elegia saksalaisessa tykistötulessa pahasti vaurioituneen Ranskan kuninkaiden kruunajaiskirkon äärellä on aavemainen, ja  Elsassissa kaatuneita ranskalaisia muistetaan riisutulla, Marseljeesia lyhyesti muistelevalla hiljaisesti keinahtelevalla elegialla. Venäjällä kasakat taas karauttavat uusklassistiselta vivahtavaan hyökkäykseen, joka ei tunnu paljoa saavuttavan. Viimeinen osa on sarjan myöhäisin, vuodelta 1918, ja sodan kääntyminen ympärysvaltojen voitoksi ehkä sai Casellan kuvaamaan Italian laivastoa avoimen juhlistavasti. Casellaan teki ilmeisesti vaikutuksen sodan tapahtumien tunkeutuminen elokuvateatterien uutisfilmeihin, joita leikattiin lyhyiksi paloiksi, ja tämä ehkä osaltaan selittää kappaleiden lyhyyden, joka voi jälkikäteen tuntua ensimmäisen maailmansodan kaltaisen tapahtuman kohdalla hieman kepeältä lähestymiseltä. Mutta se toimii kappaleiden lyhyyteen ja keskinäiseen erilaisuuteen nähden hämmästyttävän hyvin ja jopa tyylikkäästi.

Casellan täysmodernistista tyyliä edustava Konsertto orkesterille on tilaustyö Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin 50-vuotisjuhlakaudelle 1937–38. Se on hyvin omaperäinen, jopa kummallinen, ja ennen kaikkea oikeutetun kunnianhimoinen teos, joka paljastaa Casellan kypsän mestaruuden. Vertailukohtia voisi etsiä Bartókista, Hindemithistä ja myös Šostakovitšista. Aika ei käy pitkäksi, sillä säveltäjä pitää menon vauhdikkaana, ja koko ajan tapahtuu. Hän tekee hyvin täyttä musiikkia, joka on sekä viihdyttävää että rakenteellisesti kompleksista, mitä ei voi kaikista modernisteista sanoa.

Tämän albumin musiikki ei ole ehtinyt käytössä nuhjuiseksi kulumaan, ja ylipäänsä anti kuulostaa erittäin kestävältä. Pidän Casellaa löytönä, jonka ei tarvitse hävetä lainkaan esim. paljon tunnetumman Respighin rinnalla. Maestro La Vecchia puristaa nuoteista kaiken liikenevän energian, siltä ainakin tuntuu. Äänitys on erinomaisen laadukas ja vivahteikas: esimerkiksi Kasakoiden rynnäkkö on taltioitu teknisestikin todella vaikuttavasti. Selkeitä ja innokkaita, nautittavia tulkintoja käytännössä uppo-oudosta, mutta erittäin mukaansatempaavasta ja uudelleenkuuntelua kestävästä ja myös ansaitsevasta musiikista.