Chopin: Pianokonsertot

Puolan suurimpana säveltäjänä ei yleisestä eurooppalaisesta linjasta poiketen pidetä ketään suurten linjojen orkesterisäveltäjää, vaikka sellaisiakin maa on tuottanut (Paderewski, Karłowicz, Szymanowski, Lutosławski, Penderecki). Sen sijaan Puolan kuuluisin muusikko on pianolle pienimuotoisia tunnelmapaloja säveltänyt ja vain muutaman kerran sinfoniaorkesteriin kevyesti koskenut Frédéric Chopin, puolalaisittain Fryderyk Chopin (1810–49).

Chopin 28 vuoden iässä. Yksityiskohta Eugène Delacroix'n kaksoismuotokuvasta, josta Chopin ei tiettävästi itse juurikaan pitänyt.

Chopin oli puoliksi ranskalainen ja nousi kuuluisuuteen ja menestykseen juuri Ranskassa, josta tuli hänen kotimaansa, mutta hän piti itseään aina puolalaisena, ja hänen hajotetun ja alistetun synnyinmaansa asia pysyi hänelle rakkaana läpi hänen valitettavan lyhyen elämänsä.

Chopinin isä, lothringeniläissyntyinen Nicolas Chopin (1771–1844), muutti Puolaan 16-vuotiaana, kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta työskennellä kirjanpitäjänä varsovalaisessa tupakkatehtaassa. Vuonna 1792 Nicolas Chopin päätti jäädä Puolaan, 
mikä oli varmaankin viisasta, sillä Ranskassa hänet olisi kutsuttu palvelukseen Eurooppaa valloittamaan ja/tai kulkutautiin menehtymään. Sen sijaan Varsovassa hän osallistui Tadeusz Kościuszkon johtamaan kansannousuun Preussia ja Venäjää vastaan 
vuonna 1794. 
 Tupakkatehdas joutui lopettamaan toimintansa 1790-luvulla, ja Nicolas Chopin ansaitsi tämän jälkeen elantonsa ranskanopettajana. Hän solmi avioliiton Justyna Kryżanowskan kanssa vuonna 1806. Perhe asettui asumaan Żelazowa Wolan kylään n. 30 kilometrin päähän Varsovasta. Kevättalvella 1810 siellä syntyi myös (kastetodistuksen mukaan) 
Fridericus Franciscus Chopin. 

Nuori Chopin sai systemaattista piano-opetusta kuusivuotiaasta alkaen, eikä hänen tarvinnut eräiden muiden säveltäjien tapaan kamppailla muusikonuransa puolesta kotonaan: päinvastoin, Chopinin isä oli huomattava kulttuurinharrastaja ja tuki poikansa musikaalisuutta. Jo opiskeluaikanaan Varsovan konservatoriossa Chopin saavutti mainetta pianistina, ja 19-vuotiaana hän päätti lähteä länteen onneaan etsimään. Wienin kautta nuorukainen päätyi Pariisiin, minne hän päätti asettua vuonna 1832. Pariisissa asui runsaasti puolalaisia, osa poliittisina pakolaisina, ja kaupungin konsertti- ja salonkielämä sopi Chopinille. Lisäksi Venäjän repressiotoimet Puolassa tekivät paluusta synnyinmaahan varsin epämiellyttävän vaihtoehdon.

Pariisissa Chopin tapasi aikakauden kuuluisimmat pianistit, Friedrich Kalkbrennerin (1785–1849) ja Franz Lisztin (1811–86). Ennen kaikkea hän kuitenkin tutustui kirjailija ja seurapiirieläjä Amantine Dupiniin (1804–76), joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellään George Sand. Chopinin ja Sandin muodostama susipari vietti talven 1838–39 Mallorcalla, missä ilmasto pahensi Chopinin tuberkuloosia. Tämä tauti heikensi Chopinin terveyttä jatkuvasti (hänen isänsä Nicolas kuoli siihen Puolassa 1844), ja viimeinen niitti oli matka Britanniaan. 

Chopin varhaisessa valokuvassa n. 1849.

Vuonna 1848 Chopin otti vastaan kutsun Lontooseen, kun Pariisissa ja muutenkin mantereella oli taas vaihteeksi vallankumousvuosi. Britannian ilmasto vain heikensi jo ennestään kuolemaisillaan olleen pianistin vointia, ja hän piti viimeisen uransa vain noin 30 julkisesta resitaalista Lontoossa viimeisillä voimillaan Britannian puolalaisten pakolaisten hyväksi. 45-kiloinen säveltäjä palasi Pariisiin marraskuussa 1848 ja sinnitteli hengissä vielä lähes vuoden. Hän kuoli tuberkuloosiin Place Vendômella sijaitsevassa huoneistossa aamuyöllä 17.10.1849. Hän oli 39-vuotias. 

Chopin ei ollut julkisuushakuinen, vaikka olikin toki tunnettu ja kuuluisa. Hän konsertoi harvoin, ja oli paremmin kotonaan intiimimmässä salonki-ilmapiirissä. Tämä käy ilmi myös hänen tuotannostaan. Chopinin teokset ovat pienimuotoisia ja runollisia tunnelmakuvia: herkkiä, lyhyitä mutta viipyileviä. Niissä on viehätysvoimaa, mutta ne vaativat sympaattisen tulkitsijan; pelkkä esittäminen jättää ne latteiksi. Pidän Chopinin tunnelmallisuudesta ja herkkyydestä sekä siitä, että hänen musiikissaan on yksilöllisesti venyvää varaa tulkinnalle, mutta olen silti enemmän kallellaan dramaattisten ja suurtenkin elkeiden romantiikkaan. Chopinin teoksissa voi kuulla toisinaan kiintoisankin kirjon tunteita – melankoliaa, kaipuuta, surua, riemua, toivoa – mutta niissä on silti yleensä salonkimusiikin lähtemätön leima, joskin ne edustavat lajityypin huippua. Chopin on minulle yleensä välipalamainen tunnelmavirkistys; minusta on vaikeata paneutua hänen musiikkiinsa kovin pitkäksi aikaa.

Chopin sävelsi kaksi suurimittaisinta ja sinfonisinta teostaan alle parikymppisenä ennen lähtöään Puolasta. Kyseessä on kaksi konserttoa pianolle ja orkesterille. Niiden järjestysluvut ovat 1 ja 2, tosin teosten kronologia on päinvastainen. Chopin esitti molemmat konsertot viimeisessä Puolan-konsertissaan. Tämän jälkeen hän ei palannut konserton lajityyppiin, ja muutenkin sävelsi erittäin vähän musiikkia muille instrumenteille kuin pianolle, johon hänellä tuntui olevan runollisen orgaaninen sidos. Molemmat pianokonsertot ovat olleet hyvin suosittuja ja vaikutusvaltaisia; niitä jäljiteltiin paljon 1800-luvun aikana. Olen jo ehtinyt käsitellä eräitä venäläisiä esimerkkejä vahvasti Chopin-vaikutteisista pianokonsertoista.  

Nyt otan käsittelyyn erään viimeaikaisen (ja erittäin hyvin myyneen) levytyksen Chopinin molemmista konsertoista.

 
Frédéric Chopin:

Pianokonsertot nro 1 & 2.

 
Lang Lang (piano);

Wiener Philharmoniker, Zubin Mehta.

Deutsche Grammophon, äänitetty Wienin Musikvereinissa 2008. 73 min 12 sek.


Tällä luksuriöösillä levyllä kiinalaissyntyinen pianisti Lang Lang (s. 1982) tulkitsee Chopinin konsertot niiden säveltämisjärjestyksessä. Wienin filharmonikot hoitavat orkesteriosuudet, joita voi välistä oikeutetusti kutsua säestykseksi, intialaissyntyisen Zubin Mehtan (s. 1936) komennossa.

Lang nousi kansainväliseen maineeseen 2000-vuosikymmenellä päästen nopeassa tahdissa esiintymään maailman huippuorkesterien kanssa. Hänen konserttinsa ja resitaalinsa tapaavat olla loppuunmyytyjä, ja hänen levyjään on myyty siihen malliin, että hän on menestyksekkäimpiä elossa olevia klassisia muusikoita. Hänellä on ollut vaikutusta siihen, että muualla maailmassa kituva fyysisten levyjen myynti on ollut kasvussa Kiinan markkinoilla. Lang ei kieltäydy myöskään populaarimmanpuoleisista tapahtumista, ja hän on esiintynyt usein viihtellisemmissäkin gaaloissa. Langia on moitittu joskus tämän vuoksi ulkokohtaiseksi, mutta on tunnustettava, että hän on väsymätön klassisen musiikin puolestapuhuja, joka on erittäin aktiivisesti mukana myös laaja-alaisessa hyväntekeväisyystoiminnassa.

Pinnalta tarkastellen tämä Chopin-levytys on erinomainen. Langin tulkinta on huolellisesti muotoiltua ja sekä piano että orkesteri soivat hivelevän kauniisti ja luonnollisesti. Varsinkin konserttojen hitaissa keskiosissa Langin tunnelmointi onnistuu erittäin palkitsevasti, ja nämä nautinnolliset, vuoroin samettiset ja helmeilevät musiikkikeitaat ovat puhdasta nautintoa. Mehta johtaa viimeisen päälle hiottua wieniläisorkesteria siten, että upeasta orkesterisoinnista tulee se tekijä, joka nostaa levyn luksusluokkaan. Totta puhuen Chopinin orkestraalisäveltäjän taidot eivät välttämättä ansaitsisi näin loistavaa orkesteria, mutta se kuulostaa suurenmoiselta, ja myös melko selkeä, erittäin luonnollinen ja häiriötön äänitys edesauttaa ylellistä yleisilmettä (Konsertto nro 1 on konserttitaltiointi, mitä ei juuri kuunnellessa arvaisi.)

On paketissa sentään parannettavaakin. Osan vastuusta saa kantaa säveltäjä. Chopin oli nämä konsertot säveltäessään hyvin nuori, ja ne olivat hänelle ilmeisesti ennen kaikkea tapa esitellä pianistinkykyjään yleisesti arvostetun sävellystyypin, konserton, puitteissa. Konserton rakenne ja orkesteriosuudet eivät ilmeisesti kiinnostaneet nuorukaista yhtä paljon, tai sitten hän oli epävarma taidoistaan näillä alueilla. Tosiasia on kuitenkin se, että näistä konsertoista tuntuu välillä puuttuvan suunta ja jännite. Se tekee niistä haastavia solisteille ja orkestereille. Varsinkin konserttojen avausosat tavoittelevat dramaattista painokkuutta, jota on vaikeata saada kantamaan, eikä siinä onnistuta tälläkään levyllä ihanteellisesti. Itse asiassa konserttojen avausosat ovat tulkintojen heikointa antia, jossa soitetaan tosin kauniisti, mutta ilman dramaattisen jännitteen luomaa painoarvoa. Lang sortuu välillä uskomaan, että fyysisesti voimakas soitto itsessään riittäisi draaman luomiseen, mutta ilman päämääriä yritykset jäävät puolinaisiksi. Jos tällaisia ongelmia ilmenee, voi niitä ainakin yrittää peitellä valitsemalla astetta ripeämmät tempot. Ikävä kyllä tätä kikkaa ei ole noudatettu, ja konserttojen avausosat tuntuvat välistä junnaavan venytetysti, mikä vain korostaa niiden heikkouksia.

Jos pystyy sietämään em. puutteita (useimmiten huomaan pystyväni), on tarjolla tulkinnallisesti ja draamallisesti melko keskinkertaisten avausosien jälkeen hyvin loistokkaasti helmeilevää ja ulospäinsuuntautunutta Chopiniä luksussäestyksellä. Kyse ei ole mistään järin syvällisistä tulkinnoista, mutta rohkenen väittää, ettei musiikkikaan ole kaikkein syvällisintä, onpahan vain hyvin miellyttävää ja viihdyttävää.