Musiikkia barokkitrumpetille

Trumpetti on rumpujen ja huilujen ohella vanhimpia soittimia. Egyptiläiset hautalöydöt osoittavat trumpetin historian ulottuvan vähintään 2500 vuoden taakse. Instrumentti on tietysti käynyt läpi paljon muutoksia ennen vakiintumistaan nykyiseen muotoonsa, joka tunnetaan kaikissa sinfoniaorkestereissa. Venttiilimekaniikalla on moderniin trumpettiin saatu varmempi ja luotettavampi sointi sekä huomattavasti helpompi soitettavuus, mutta 1500-luvulla jokseenkin vakiintuneen ja 1600-luvulla kukoistaneen venttiilittömän luonnontrumpetin soinnissa on usein hienostuneempi, laulavampi ja kirkkaampi ääni. Onneksi voimme nykyään nauttia halumme mukaan kumman tahansa instrumentin hyvistä puolista, sillä astetta korkeampaa virtuositeettia vaativan luonnontrumpetin eli barokkitrumpetin soitto elvytettiin 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana, ja nykyään eletään barokkitrumpetin toista kultakautta.

Trumpetinsoittaja pidoissa. Gerard Doun barokkiaikainen maalaus 1660-l.

Barokkitrumpetin soitettavuus on hieman helpottunut, kun 1960-luvulla onnistuttiin instrumenttiin lisäämään hallintaa helpottavia pieniä ilma-aukkoja, jotka eivät muuta radikaalista soittimen ääntä. Barokin aikana (n. 1600–1750) sävellettiin suuri määrä teoksia, joissa trumpetilla on merkittävä soolo-osuus. Ne oli usein tarkoitettu hoviorkestereiden tunnettujen virtuoosisoittajien käyttöön. Sittemmin teoksia on yhä esitetty modernilla trumpetilla, ja barokkitorven myöhäistä uutta tulemista kuvaakin hyvin se seikka, että nyt käsiteltävä äänite vuodelta 1995 sisältää kahden teoksen ensilevytykset sellaisella instrumentilla, jolle ne sävellettiin.

"The Art of the Baroque Trumpet, Vol. 1":

Johann Friedrich Fasch (1688–1758):

Trumpettikonsertto D-duuri (n. 1750);

Georg Friedrich Händel (1685–1759):

Mr. Handel's Celebrated Water Piece (Sarja D-molli, 1733);

Johann Melchior Molter (1696–1765):

Trumpettikonsertto nro 1 D-duuri (n. 1750);

Leopold Mozart (1719–87):

Trumpettikonsertto D-duuri (1762);

Henry Purcell (1659–95):

Sonaatti D-duuri (1694);

Georg Philipp Telemann (1681–1767):

Trumpettikonsertto nro 1 D-duuri;

Giuseppe Torelli (1658–1709):

Sonaatti D-duuri (1690).

 
Niklas Eklund, barokkitrumpetti;

Drottningholms Barockensemble, Nils-Erik Sparf.

Naxos, äänitetty Petruskyrkanissa Tukholmassa 1995. 57 min.

Göteborgilainen neljännen polven trumpetisti Niklas Eklund (s. 1969) loistaa tällä mainiolla barokkitrumpettisarjan avauslevyllä, joka pitää sisällään seitsemän useampiosaista teosta, jotka eivät liene suurelle yleisölle aivan jokapäiväisiä tuttavuuksia. Barokki-intoilijoiden keskuudessa ne tosin voidaan lukea trumpettimusiikin peruskirjastoon kuuluviksi. 

Valikoiman tunnetuin säveltäjä on Georg Friedrich Händel. Viisiosainen sarja, joka julkaistiin Lontoossa 1733 nimellä Mr. Handel's Celebrated Water Piece alkaa hyvin lyhyellä alkusoitolla, joka on sovitettu säveltäjän toisesta Vesimusiikkisarjasta vuodelta 1717. Sarjan muut osat (yksikään ei ylitä kestoltaan kahta minuuttia) ovat ilmeisesti Händelin uudelleensovituksia hänen aiemmista teoksistaan; ainakin yksi on jäljitetty hänen aiempaan oopperaansa.  

Muut säveltäjinä sangen hyvin tunnetut hahmot levyllä ovat Georg Philipp Telemann ja Henry Purcell. Hampurissa ja Darmstadtissa pisimmät työrupeamansa tehnyt Telemann (äänt. Tee-lemann) on historian tuotteliaimpia säveltäjiä, joka on palannut arvoon vasta vähitellen toisen maailmansodan jälkeen – ikävä kyllä siinä vaiheessa jo kosolti hänen teoksiaan oli ehtinyt kadota. Telemann oli erityisen tykästynyt trumpettiin, ja hänen viehättävä ensimmäinen trumpettikonserttonsa oli tiettävästi ensimmäinen lajissaan Saksassa. Musiikki on vastustamatonta kekseliäisyydessään, ja Eklundin trumpetti soi esimerkillisen tarkasti ja näppärästi.

Purcell taas arvostetaan suurimmaksi englantilaiseksi säveltäjäksi ennen Elgaria. Hän sävelsi erityisesti näyttämölle, ja Sonaatti vuodelta 1694 on todennäköisesti syntynyt suunniteltuna välisoittona tai muunlaisena episodina johonkin suunnitteilla olleeseen draamaan. Erityisesti suvantomaisen kaunis Adagio ja teoksen kansanmusiikkivaikutteita esittelevä päätösosa miellyttävät korvaa.

Leopold Mozart tunnetaan omaa sävellystyötään paremmin W. A. Mozartin vaativana isänä. Hänen kaksiosainen trumpettikonserttonsa vuodelta 1762 edustaa hyvin myöhäistä barokkia, mutta se on mukava ja valoisa teos, jonka parissa kymmenminuuttinen vierähtää kepeissä tunnelmissa. Jälkimmäinen osa ilottelee tarttuvilla fanfaariaiheilla, joita Eklund kohtelee rakastavan napakasti.

Veronalaissyntyisen Giuseppe Torellin Suonata con stromenti e tromba taas on kohtalaisen juhlallinen neliosainen kokonaisuus, jossa on sekä tarmokkaan ekstrovertteja että hillityn mietteliäitä sävyjä. Näiden vuorottelu tuo hienosti esiin instrumentin tunnelma- ja tunneskaalan. Sointi vaihtelee voimaisen pehmeästä terävään ja rapeaan pysyen johdonmukaisen raikkaana.

Saksalaisten Faschin ja Molterin melko lailla samaan aikaan syntyneitä trumpettikonserttoja ei ole ennen tätä albumia levytetty barokkitrumpetilla. Ne ovat keskenään varsin samantyyppisiä, joskin Fasch on yleisvaikutelmaltaan hilpeämpi: hänen konserttonsa finaali kuulostaa välillä elegantilta, mutta reippaalta metsästysretkeltä torvifanfaarien keskellä.

Eklund soittaa kautta linjan häikäisevän kauniisti ja vivahteikkaasti, ja Nils-Erik Sparfin johtama Drottningholmin barokkiorkesteri suoriutuu hyvin, vaikka onkin usein hyvin selvästi säestäjän roolissa. Äänitys on hyvä. Albumin kuunteleminen on raikastuttava kokemus, ja tämä on erinomainen avaus Naxoksen barokkitrumpettisarjalle. Albumia voi suositella yleisesti kaikille vaski-instrumenteista pitäville. Vasket yleensäkin pääsevät liian harvoin loistamaan huomion keskipisteenä näin juhlallisesti ja kauniisti.