Dvořák: Jousikvartetot

Olen tähän mennessä käsitellyt varsin vähän kamarimusiikkia. Tähän on yksinkertainen syy: pidän enemmän orkesterimusiikista. Se on minusta täyteläisempää ja pidemmän päälle mielenkiintoisempaa ja dramaattisempaa. Mutta kamarimusiikissakin on runsaasti kuulemisen arvoisia mestariteoksia. 
Arvostetuin, aristokraattisin ja vaativin kamarimusiikin muoto on 1700-luvun lopulta ollut jousikvartetto. Sen esittää jousikvartetti, joka koostuu kahdesta viulusta, alttoviulusta ja sellosta. Joseph Haydnin suosioon nostama sävellystyyppi kukoisti Mozartin, Beethovenin, Schubertin ja Mendelssohnin aikana, ja elvytettiin 1900-luvulla uuteen elämään. Jousikvartetossa on tyypillisesti neljä osaa, traditionaalisesti laajahko ja verraten nopea sonaattimuotoinen alkuosa, hidas toinen osa, menuettimainen tai muutoin tanssillinen kolmas osa, ja ripeähkö sonaatti- tai rondomuotoinen finaali.

Jousikvarteton säveltäminen on hyvin vaativaa, jos pyrkii saamaan lopputuloksesta kuuntelukelpoisen ja mielenkiintoisen. Neljälle tasavertaiselle instrumentille säveltäminen edellyttää suvereenia sointivärien, balanssin ja kontrapunktin hallintaa. Onnistuessaan lopputulos on hämmästyttävän rikassointinen, ja parhaat jousikvartetot voivat kuunneltuina luoda illuusion suuremmankin kokoonpanon musisoinnista.
 

Dvořák tšekkoslovakialaisessa postimerkissä 1954.

Antonín Dvořák, jonka kuolemasta on toukokuussa 2014 kulunut 110 vuotta, oli täys/myöhäisromantikoksi sangen innokas jousikvartettojen säveltäjä: hän tuotti niitä kaikkiaan neljätoista kautta koko uransa. Tunnetuimmat niistä ovat numerot 10 ja 12, ensimmäinen lsänimeltään Slaavilainen ja jälkimmäinen Amerikkalainen.

Dvořákilla on säveltäjänä erittäin viehättävä ja vaivattoman kuuloinen melodisuuden lahja, ja tämä piirre on myös hänen kvartettojensa kantava voima, joka valaa niihin elämää ja energiaa. Eräät jousikvartetot voivat olla raskasta ja haukoteltavaakin kuunneltavaa, mutta Dvořákin parissa ei tule hetkeksikään ikävä.

Amerikkalaisesta kvartetosta on saatavilla lukemattomia levytyksiä, ja tavallaan on sääli, että Dvořákin muut kvartetot tapaavat jäädä sen varjoon. Kattavien kokonaislevytysten tekeminen säveltäjän koko kvartettotuotannosta on yleensä jäänyt tšekkiläisille hartioille, eikä se ainakaan huono asia ole: sikäläisillä muusikoilla on ainakin tullut pitkä altistuminen ja harjaantuminen kansallissäveltäjän tuotannon parissa, ja parhaimmillaan heidän tulkinnoissaan soi syvä, väärentämätön rakkaus Dvořákin toinen toistaan hienompia ja melodioita kohtaan. Niin myös nyt käsittelemässäni kvartettopaketissa.

Antonín Dvořák: 

Jousikvartetot; 
Quartettsätze; Zypressen B 152; Terzetto op.74; Kaksi valssia op. 54.

Stamitz-kvartetti.
(Bohuslav Matoušek,  I viulu; Josef Kekula, II viulu; Jan Pěruška, alttoviulu; Vladimir Peixner, sello)

Brilliant Classics (alk. Bayer) (10 CD,), äänitetty Prahassa 1987-1993.


Vuonna 1985 perustettu šekkiläinen Stamitz-kvartetti voitti tuoreeltaan 1986 EBU:n jousikvartettokilpailun ja ryhtyi tämän jälkeen Dvořákin jousikvartettojen levytysurakkaan. Saksalaiselle Bayer-levy-yhtiölle tehdyt levytykset on sittemmin lisensoitu, ja nykyisen ne saa helpoiten (ja halviten) haltuunsa Brilliant-yhtiön uudelleenjulkaisuna.
Tämä kymmenen levyn paketti on todella kovan luokan musisointia, ja sen voi tuurilla löytää suorastaan naurettavan edullisesti. Ainakin vielä jokin aika sitten näitä käytännössä annettiin pois Anttiloissa alle 15 eurolla.

Elämänmakuisesti ja ilman rutinoitumisen merkkejä soittava Stamitz-kvartetti on johdonmukaisen tyylikäs ja rakastettava kautta linjan. Muusikot soittavat kauniisti ja saumattomasti yhteen, ja heidän soitossaan on Dvořákin musiikille elintärkeätä lämpöä. Nelikon esitykset eivät selvästikään ole vain kokonaislevytyksen takia hallittua rautaista ammattitaitoa, vaan jokaiseen teokseen erityispiirteineen paneudutaan tavalla, joka tuo juuri sen yksilölliset vahvuudet ja ominaispiirteet esiin. 
Esimerkiksi säveltäjän 28-vuotiaana säveltämä D-duurikvartetto on ylimitoitettu nuoruudentyö, kestoltaan ylivoimainen (yli 70 min!) ja epäkäytännöllinen jättiläinen, jonka muoto ei ole parhaiten hallittuja ja jonka kontrapunkti ei ehkä ole kaikkein hienostuneinta - mutta siinä on säveltäjälle leimallinen vaivattoman melodian lahja, joka yhdistyy rohkeaan ja kunnianhimoiseen nuoruuden kokeiluun. Teosta ei esitetä juuri koskaan, mutta tällä levyllä se soi niin vastustamattoman tyyliinsä sopivasti, että sitä todella kuuntelee mielikseen. Toinen esimerkki muodollisesti vähemmän onnistuneesta kvartetosta on jännitteinen E-mollikvartetto op. 10, jossa säveltäjä yrittää yhdistää kontrapunktiseen lajityyppiin oopperamaista, laulumaista draamaa, työntää pitkiä jännitteitä sinne, missä tiheys toimii paremmin. Kvartetti esittää silti nämäkin hieman erikoiset teokset tinkimättömällä vakaumuksella, jota on kunnioitettava.

Myös kypsät mestariteokset saavat arvoisensa tulkinnat, yksilölliset ja huolitellut. Stamitz-kvartetin yksityiskohtien ja tekstuurien hallinta on ylistettävää, ja esimerkiksi kuulussa Amerikkalaisessa kvartetossa niin tärkeät musiikin valaistusefektit toteutuvat erinomaisen kauniisti, rennosti ja pakottomasti. Myös Slaavilaisen kvarteton riemukkaat tanssimelodiat loistavat vapautuneesti. Kvartettojen lisäksi pakkaukseen sisältyy myös koko joukko pienimuotoisempia kamarimusiikkikappaleita. Niitä kuulee harvoin, ja ne ovat enimmäkseen valloittavia. Erityisesti Terzetto op. 74 on täynnä pulppuilevaa riemua, ja pianoversiosta jousikvartetille sovitetut Kaksi valssia ovat asiaankuuluvan elegantteja ja keveitä viihdepaloja.

Tätä kokonaislevytystä on vaikeata olla suosittelematta. Esitykset ja tulkinnat ovat vaivattomia, elämäniloisia ja syvässä yhteisymmärryksessä säveltäjän ihastuttavan melodiamaailman kanssa. Äänitys on hyvätasoinen, ja ohjelmalehtinen taustoittaa kiitettävästi teosten rakennetta ja historiaa hieman kankealla englannilla ja varmaan minuakin pahemmalla jaarittelulla. Maallikko saa siitä enemmän tietoa kuin tulee koskaan näistä välittömästi nautittavista teoksista tarvitsemaan.