Weber: Klarinettiteoksia

Carl Maria von Weber (1786–1826) on niitä puoliksi unohdettuja saksalaisia romantikkoja, jotka ovat onneksi onnistuneet pitämään toisen jalkansa konserttisalien ja oopperoiden ovien välissä. Hänet voitaisiin ehkä muistaa paremmin, ellei tuberkuloosi olisi vienyt häntä hautaan 39 vuoden iässä. Weber oli loistava pianisti ja saksalaisen varhaisromanttisen oopperan mestari, joka on pysynyt yleisöjen tietoisuudessa lähinnä muutamien vastustamattomien alkusoittojen ja kauhuelementtejä sisältävän oopperansa Der Freischütz (suom. Taika-ampuja tai Paholaisen palkka-ampuja).

Weberin isä Franz Anton von Weber (joka täysin perusteetta liitti aatelittomaan nimeensä preposition von) oli baijerilainen viulisti, kapellimestari ja teatterimies, äiti Genovefa Brenner taas wieniläinen laulaja. Franz Antonin (puoli)veljentytär Constanze oli naimisissa Mozartin kanssa. 

Carl Maria von Weber ei ollut aivan Mozartin tai Mendelssohnin veroinen ihmelapsi, mutta kaukana ei olla: ensimmäinen ooppera valmistui 14 vuoden iässä, ja siitä alkaen säveltäjän ura jatkui nousujohteisena saksankielisen alueen eri oopperatalojen johdossa, säveltäen, konsertoiden ja musiikkijournalismia harjoittaen. Vuonna 1821 sai ensi-iltansa Der Freischütz, joka toi romantiikan saksalaiseen oopperaan siinä missä Beethoven toi sen saksalaiseen sinfoniaan. Weberin terveys kuitenkin horjui, ja hän joutui viettämään pitkiä aikoja saksalaisten kylpyläkaupunkien parantoloissa. Se verotti konsertointia ja oopperaproduktioita, mutta antoi hieman sävellysrauhaa. Weberin lääkärit eivät kuitenkaan olleet toiveikkaita, ja matkustaessaan Englantiin Oberon-oopperansa ensi-iltaan säveltäjä mitä ilmeisimmin tiesi päiviensä olevan luetut. Hän sai onneksi elämänsä viime kuukaudet nauttia menestyksestä Covent Gardenissa. Hän kuoli Lontoossa aamuyöllä 5.6.1826 ja tuli haudatuksi sinne. Vuonna 1844 saksalainen kulttuuriväki siirsi hänen jäännöksensä Dresdeniin, missä pidetyssä uudelleenhautauksessa muistopuheen piti Richard Wagner, joka katsoi Weberin edeltäjäkseen romanttisen musiikkidraaman alueella.

Weberin musiikki on eloisaa ja tunteikasta sekä loputtoman kekseliästä. Jos minulta kysytään, on Weber parhaimmillaan nerokkaissa ooppera-alkusoitoissaan ja konsertoissaan. Hänellä on hyvin tarkkanäköinen orkestraation lahja, johon liittyy erinomainen ymmärrys orkesterin kaikkien instrumenttien erityisluonteesta siten, että kaikki tuntuvat jatkuvasti saavan mielekästä soitettavaa. Weber oli viehtynyt erityisesti puupuhaltimiin, ja hän sävelsi ihastuttavat konsertot fagotille ja klarinetille. Varsinkin jälkimmäinen instrumentti, joka oli vielä melko uusi keksintö (Mozart oli ensimmäisiä, jotka sävelsivät sille konserton), oli Weberille läheinen lyyrisen ja mitä ilmeisimmin myös koomisen potentiaalinsa vuoksi. Weberin teokset klarinetille ja orkesterille tai kamarikokoonpanolle kuuluvat ko. instrumentin kirjallisuuden parhaimpiin ja valloittavimpiin teoksiin, jotka pulppuavat peittelemätöntä elämäniloa, lempeää kaihoa ja terävä-älyistä hupia. Näiden sävellysten parissa viihdymme tänään.

Carl Maria von Weber:

Klarinettikonsertto nro 1 F-molli, op. 73 (20 min 47 sek);

Klarinettikonsertto nro 2 eis-duuri, op. 74 (21 min 59 sek);

Concertino klarinetille ja orkesterille, op. 26 (9 min 47 sek);

Klarinettikvintetto bis-duuri, op. 34 (23 min 16 sek).

Kari Kriikku, klarinetti;

Uusi Helsinki -kvartetti (op. 34);

Radion sinfoniaorkesteri, Sakari Oramo.

Ondine, äänitetty Järvenpäässä 1993 (op. 34) ja Helsingissä 1996. 76 min 22 sek.

Weber sävelsi klarinettiteoksensa ystävälleen, klarinettitaituri Heinrich Joseph Bärmannille (1784–1847). Järjestyksessä ensimmäinen oli lyhyt ja rakenteellisesti hieman hajanainen, mutta melodisesti suurenmoinen Concertino vuodelta 1811. Baijerin kuningas ihastui teokseen ja Bärmannin mestarilliseen soittoon siinä määrin, että tilasi välittömästi Weberiltä solistille peräti kaksi uutta täyspitkää konserttoa. Näistä ensimmäinen (op. 73) valmistui runsaan kuukauden sisällä tilauksesta ja toinenkin (op. 74) neljän kuukauden sisään. Sävellystyön nopeus (Weberillä oli kiertueita ja oopperoita suunniteltavana ja konsertteja johdettavana samanaikaisesti) heijastelee musiikin luontevaa vaivattomuutta – laatuun se ei heijastu ainakaan kielteisesti. 

Kaikki edellä mainitut kolme teosta ovat virtuoosisia näytöskappaleita, jotka kysyvät sorminäppäryyttä etenkin finaalin viime hetkien läheisyyteen sijoitetussa sävelakrobatiassa, joka tuntuu suorastaan vaatimalla vaativan ansaittuja aplodeja – mutta ne ovat myös musiikillisesti syvällisen tyydyttäviä, vaihtelevia, monipuolimaisia ja vuoristopuromaisen eloisia sävellyksiä, joissa tekniikka ei häiritsevästi tai ilmeisesti dominoi musiikillista sisältöä. Tämä on sammumattoman elämänmyönteistä hyvän mielen musiikkia, joka ei karta jännitteitä eikä mietteliäämpiäkään osioita, kuten Concertinon avaus osoittaa.

Konserton mittoihin kasvanut Klarinettikvintetto (1815) esitetäänkin usein juuri konserttona, jolloin jousikvartetti on korvattu jousiorkesterilla. Onneksi tällä albumilla kuullaan alkuperäinen versio, jossa on intiimimpi ja herkempi tunnelma, ja jossa Weber antaa jousille ilahduttavasti omaehtoisiakin suunvuoroja.

Kari Kriikku (s. 1960) saavuttaa näissä esityksissä ihastuttavan tasapainon häikäisevän vaivattoman tekniikan ja sekä tunteeseen että älyyn vetoavan tulkinnan kesken. Kriikku esittää teokset omilla kadensseillaan, ja suoriutuu sävellysten hillittömistä vaatimuksista riemukkaasti. Ensimmäinen konsertto on hänen näpeissään näistä kappaleista humoristisin ja kärkevin, mutta sutkausmaisten jännitteiden vastineeksi hidas keskiosa hengittää sanomattoman rauhallisesti, kiireettömästi ja rakastavan kaihoisasti.

Toisen konserton parissa Kriikku höllentää hieman terävyyttä (vaan ei sormiaan), ja tuloksena on miellyttävä, kepeä ja lempeä nuottien kaleidoskooppi, jossa korostuu soiton pehmeys ja seesteinen, lämpimän kesäiltainen melodisuus. Finaalin tanssilliset kierteet saavat ylleen uutta hienostuneisuutta, kun taas Andante on lumoavan kaunis, täydellisesti rytmitetty.

Concertino viljelee vastakohtia, ja tunnelma on kuin pienessä sunnuntai-ilotulituksessa. Kautta linjan Sakari Oramon johtama Radion sinfoniaorkesteri tukee ja taustoittaa teoksia ihailtavan linjakkaasti. Orkesterin iskuissa on napakkuutta, ja suvannoissa leppeyttä. Yhteispeli orkesterin ja solistin välillä on saumatonta, ja näissä teoksissa molempien on totisesti oltava hereillä.

Klarinettikvintetto soi samalla vastustamattomalla herkkyydellä. Kvartetti on notkea ja kaunis, eikä Kriikun herkkätajuisessa taituruudessa ole tälläkään kokoonpanolla moitittavaa, vaan musiikille antautuu mieluusti. Ylitse muiden on rauhaisa, lähes hauras Fantasia-osa, joka haaveksii niin varhaisromanttisella herkkyydellä, että on vaikeata kuvitella paljon Weberin tyylille uskollisempaa tulkintaa. Tämä albumi on parhaita klarinettitaltiointien taidonnäytteitä, jonka parissa mieli leikkii ja lepää.