Smetana: Má vlast, Rikhard III ym. orkesterimusiikkia

Olen tähän mennessä käsitellyt useasti tšekkiläisen musiikin tunnutetusti suurinta nimeä, Antonín Dvořákia, mutta vain lyhyesti Böömin kansallisromanttisen tyylin isää ja perustajaa. Vuonna 2014 sekä 190- että 130-vuotisjuhlaansa viettävä Bedřich Smetana (1824–1884) on kotimaassaan kansallissäveltäjän asemassa, mutta hänen suppeahko tuotantonsa tunnetaan ulkomailla vain muutamien sävellysten kautta. Niistä ehdottomasti tunnetuin on sinfonisten runojen sarja Má vlast eli Isänmaani tai Kotimaani, jonka tunnetuimman osan, Vltavan eli Moldaun unohtumaton teema on lainattu ties minne, jopa Israelin kansallislauluun. Tai ehkä pitäisi sanoa Vltavan tunnetuksi tekemä unohtumaton teema, sillä sävelmä perustuu epämääräistä alkuperää olevaan italialaiseen kansanlauluun La Mantovana, joka kajahti ilmoille ensi kertaa kai joskus 1500-luvulla. Sävelmä tunnettiin Smetanan aikana eri puolilla Eurooppaa, mutta Smetanan käsittelyssä siitä vasta tuli sekä populaari että kuolematon.

Smetana on ehkä pikemminkin arvostettu kuin intohimoisesti rakastettu säveltäjä. Hän on kykenevä oikeiden tähtien alla luomaan kiistattomia mestariteoksia, mutta toisinaan hänen musiikkinsa on vaarassa vajota hieman innottomaan teemanpyöritykseen, jossa on draivia, muttei välttämättä juuri päämäärää. Toisaalta Smetana sävelsi aikana, jolloin omaehtoinen ohjelmamusiikki oli Böömissä aivan uusi asia. Hän on tienraivaaja, ja tienraivaajille on annettava anteeksi pienemmät kuopat väylän pinnassa. Smetanan seuraajana Dvořák saattoi keskittyä vähemmän ohjelmallisuuden dominoimaan musiikkiin, eikä hänen tarvinnut myöskään käyttää tolkuttomasti energiaa monien esteiden ylittämiseen. Siitä ei kuitenkaan mihinkään pääse, että Dvořák on leimallisen tšekkiläisistä säveltäjistä suurin, laadukkain ja yleisluontoisesti pätevin. Smetanaan kannattaa silti tutustua varsinkin, jos Dvořák yhtään miellyttää.

Bedřich Smetana

Smetana syntyi maaliskuussa 1824 lähes 150 km Prahasta itään sijaitsevassa Litomyšlin kaupungissa, missä hänen isänsä František Smetana johti Waldsteinin kreivin linnanpanimoa. (Tšekissä olut ei ole koskaan kaukana.) Kotona poika tutustui viuluun ja pianoon, ja ensimmäisen julkisen konserttinsa hän antoi pianolla kuuden vuoden iässä. Musiikki ei kuitenkaan tullut määrittämään Smetanan koko tulevaisuudenuraa. Hän kiinnostui jo varhaisnuoruudessaan politiikasta ja kansallisromantiikasta. Sisäoppilaitoksessa Německý Brodissa hän ystävystyi tulevan uudistusmielisen journalistin ja runoilijan Karel Havlíčekin kanssa, ja 15-vuotiaana hän lähti Prahaan opiskellakseen tšekin modernin kirjakielen isänä pidetyn tutkija-aktivisti Josef Jungmannin johdolla. Prahan musiikkitarjonta vei kuitenkin nuorukaisen mukanaan: erityisesti Franz Lisztin resitaali teki Smetanaan suuren vaikutuksen. Toimeentulostaan huolestunut isä palautti Smetanan ruotuun lähettämällä oppiin Plzeňiin (saks. Pilsen; pilsneri on kotoisin täältä).

Plzeňissä Smetana sai käytyä koulunsa loppuun työskennellen samanaikaisesti pianistina ravintoloissa, majataloissa ja sosieteettitilaisuuksissa, ja lopulta myös eläköitynyt isä taipui sille kannalle, että pojan kannattaisi suuntautua musiikkiuralle. Kesällä 1843 rahaton nuorukainen saapui Prahaan saamaan ensimmäistä kertaa muodollisia musiikkiopintoja Josef Prokschin johdolla. Proksch oli uudistusmielinen pedagogi, joka ihaili Beethovenia, Schumannia, Berliozia, Chopiniä ja Lisztiä, tuohon aikaan "uutta musiikkia". Opiskelupaikan Smetana sai suhteilla naisystävänsä Kateřina Kolářován kautta, ja opintonsa hän rahoitti varakkaiden prahalaisten jälkikasvun pianonsoiton opettajana.

Smetana oli uudistushaluinen nuori säveltäjä, joka paloi halusta koetella voimiaan säveltäjänä ja esiintyjänä. Vuonna 1847 hän oli pienimuotoisella konserttikiertueella läntisessä Böömissä saavuttamatta juuri menestystä. Turhautunut säveltäjä lähti mukaan vuoden 1848 paneurooppalaiseen vallankumousliikehdintään (samoin kuin Richard Wagner tahollaan). Prahassa opiskelijat ja nuori kulttuurieliitti ottivat vallan Smetanan vanhan tutun Havlíčekin johdolla. Kumousliike vaati Itävallan pääministeri Klemens von Metternichin eroa ja suurempia vapauksia niin yksittäisille kansalaisille kuin valtakunnan vähemmistökansallisuuksillekin. Smetana oli itse barrikadeilla Prahan Kaarlensillalla. 

Kaarlensillan barrikadi Prahan kansannousun aikaan.

Vallankumous kukistettiin, seuraavien vuosien sisällä Habsburgien sensuuri palautti otteensa, ja Havlíček karkotettiin Italiaan, missä hän myöhemmin kuoli - mutta Smetana ei kärsinyt poliittisesta toiminnastaan kovin pahasti. Itse asiassa hän saavutti ensimmäistä kertaa pientä menestystä, kun vallankumousliikehdinnän yhteydessä kruunusta luopunut keisari Ferdinand asettui Prahaan ja pestasi Smetanan hovipianistikseen. Jo vuonna 1848 Smetana oli uuden aikakauden lumoissa perustanut Prahaan Lisztin tuella oman pianoinstituutin, jossa toimi pääopettajana. Lisäksi hän oli kesällä 1849 solminut avioliiton Kateřina Kolářován kanssa.

Seuraavat vuodet olivat kuitenkin huonoja. Smetanan taitoja pianistina ylistettiin, mutta hänen omat sävellyksensä saivat varsin haalean vastaanoton traditionalistisen prahalaisyleisön keskuudessa. Henkilökohtaisessa elämässä säveltäjä kohtasi vain vastoinkäymisiä: hänen kolme tytärtään kuolivat kolmen vuoden sisään 1850-luvulla, ja samalla hänen vaimollaan Kateřinalla todettiin tuberkuloosi - tuohon aikaan vaihtelevan hidas kuolemantuomio. 

Masentunut Smetana ahdistui Prahassa ja matkusti vuonna 1856 hieman yllättäen Ruotsiin, missä hänestä sukeutui nopeasti Göteborgin musiikkielämän huomattavin hahmo. Hän pysytteli enimmäkseen Ruotsissa vuoteen 1862. Vuodet olivat työntäyteisiä, eikä Smetanalta jäänyt paljon aikaa säveltämiseen. Lisäksi Ruotsi oli musiikin suhteen verraten takapajuinen maa, jossa harrastettiin lähinnä kuorolaulua. Smetana kuitenkin saavutti Ruotsissa aiempaa vakaamman taloudellisen aseman ja myös arvostusta esiintyen myös kuningas Kaarle XV:n perheelle.

Smetana pysytteli kiinni eurooppalaisen musiikin kehityksessä vierailemassa säännöllisesti Saksassa ja Habsburgien mailla. Erityisesti hän nautti käynneistään Lisztin luona Weimarissa, ja hänen siellä kuulemansa Lisztin sinfoniset runot, erityisesti Faust-sinfonia, tekivät häneen syvän vaikutuksen ja rohkaisivat orkesterimusiikin tielle. Näinä vuosina Smetanan elämässä tapahtui muitakin muutoksia. Kateřina kuoli Prahassa 1859, ja seuraavana vuonna Smetana avioitui veljensä kälyn Barbora Ferdinandován kanssa.

Vaikka elämä Ruotsissa olikin työntäyteistä, sai Smetana aikaiseksi Göteborgin-vuosinaan ensimmäiset kypsät orkesteriteoksensa, Lisztin sävelrunojen esimerkkiä seuraavat, kirjallisuusaiheista innoittuneet Rikhard III:n (Shakespeare), Wallensteinin leirin (Schiller) ja Haakon-jaarlin (Oehlenschläger). Smetana paloi halusta päästä esittämään sävellyksiään tasokkaan orkesterin kanssa, ja Itävalta oli kärsinyt Italiassa niin pahoja tappioita, että kansan rauhoittamiseksi Habsburgien oli sallittava poliittiset reformit. 
Ilmapiirin vapautuminen houkutteli Smetanan takaisin Prahaan, minne hän jäikin, vaikka menestys oli yhä sangen vaihtelevaa, joskin parempaa kuin ennen. Tšekin kielen asemaa parannettiin, ja Böömin kulttuurielämässä alkoi hektinen kukoistuskausi. Uusia teattereita perustettiin, ja tekikielisille ja tekkiläisiä aiheita käsitteleville teoksille oli suuri tilaus. Smetana ryhtyi paitsi säveltämään ja johtamaan, niin myös opettelemaan tšekkiä, jota hän ei puhunut lainkaan sujuvasti. Smetanan luontevin kieli oli saksa, mutta hän ryhtyi elvyttämään ja parantamaan tšekin kielen taitojaan ottaen asiakseen puhua tšekkiä joka päivä. (Mieleen tulee tässä kohdassa toinen kansallisromantikko, ruotsinkielinen Jean Sibelius, joka kehotti Ainoa kirjoittamaan hänelle suomeksi harjoituksen vuoksi. Mainittakoon myös, että Unkarin asialla mielellään esiintynyt Liszt oli saksankielinen ja väänsi unkaria melko kankeasti.)

Kansalliseksi merkkitapaukseksi muodostui Smetanan 1860-luvun alussa säveltämän historiallisen oopperan Brandenburgilaiset Böömissä ensiesitys Prahan väliaikaisessa teatterissa 1866. Samana vuonna sai ensiesityksensä myös Smetanan tunnetuimmaksi noussut ooppera, koominen maalaisdraama Myyty morsian. Tämä ooppera on Tšekissä kansallisaarteen asemassa. Se käsittää valtavasti kansanmusiikkimaisia aiheita, tansseja ja tietysti myös olutta ylistäviä kuoro-osuuksia. Ensiesitys oli kuitenkin pettymys, sillä Preussin ja Itävallan välille syttyneen sodan vuoksi yleisöä saapui paikalle vähänlaisesti. Joka tapauksessa Myydystä morsiamesta, tästä harmittomasta maalaiskomediasta, tuli Smetanan suuri läpimurto, uudenlainen ja perinpohjaisesti kansallista tyyliä edustava böömiläisen taiteen rajapyykki.

Myydyn morsiamen kansilehti vuodelta 1919.

Taloudellinen menestys ei kuitenkaan ollut taattua. Smetana ajautui riitoihin traditionalistien kanssa. Nykyään vaikuttaa huvittavalta, että maalaiskomedialla ja kansantanssiaiheilla profiloitunutta Smetanaa syytettiin "ääriwagnerilaiseksi", mutta Prahan kulttuurieliitin keskuudessa kyti jatkuvasti katkera riitä traditionalistien ja uudistusmielisten kansallisten välillä. Kulttuurisen kuohunnan keskellä Smetana aloitti orkestraalisen mestariteoksensa säveltämisen. Vuonna 1872 hän ryhtyi työhön tavoitteenaan laaja sinfonisten runojen sarja, jonka olisi määrä kuvastaa Böömiä, sen maata, kansaa, kulttuuria, historiaa ja tulevaa kukoistusta. Ma vlást, suuri sävelrunosarja, valmistui 1879, ja siitä on tullut tšekkiläisen kulttuurin musiikillinen käyntikortti. Säveltäjä itse ei vain enää ylistystä kuullut. Hän ei kuullut enää juuri mitään.

Smetana oli 1870-luvulla kuuroutunut lähes täysin, ja hänen terveytensä heikkeni muutenkin. Kuulovaivojen lisäksi hänellä oli sekavuustiloja, voimakasta kurkkukipua, paiseita ja iho-ongelmia. Lähes täydellä varmuudella kyseessä oli kuppa. (Olkoon tämä siis tämän klassiseen musiikkiin keskittyvän blogin kesäkumikappale. Muistakaa Schubert, Donizetti, Schumann, Smetana ja Delius, ja toimikaa intiimielämässänne paremmin. Ai niin, Rossinillakin oli tippuri.) 
 

Haluaisitko sinä kokeilla elämää ilman nenää? Josef Myslivečekin oli pakko, ja vain, koska oli seksuaalisesti aktiivinen aikana ilman luotettavia ehkäisymenetelmiä.

 Smetanan rahat kuluivat hoidon etsinnässä ulkomailla, mutta parannuskeinoa ei löytynyt, eikä olisi tuolloin löytynytkään. Masentunut, köyhtynyt, kuuroutunut ja riitaantunut Smetana muutti vuonna 1875 Prahasta Jabkenicen maalaiskylään. Eristäytyvä ja sairas säveltäjä aloitti eristyksissä uransa tuotteliaimman kauden. Keski-Böömin metsämailla syntyivät hänen monet oopperansa, intiimit ja dramaattiset jousikvartettonsa, ja tietysti Ma vlást sai loppusilauksensa; sarja sai ensiesityksensä 1882. Smetanaa se ei enää auttanut. Maataan syvästi rakastanut ja sille suuria kulttuuripalveluksia tehnyt taiteilija kuoli rahattomana ja järkensä menettäneenä Prahan mielisairaalassa toukokuussa 1884.

Smetanan Ma vlástista on lukuisia hyviä levytyksiä (oma suosikkini on James Levinen wieniläisversio), mutta säveltäjän muita orkesteriteoksia voi olla haasteellisempaa löytää. Tällä kertaa käyn läpi edustavaa kokoelmaa, joka käsittää Smetanan lähes koko orkesterituotannon oleellisimmilta osiltaan. Kun mukana on myös sävelruno Rikhard III, istuu valikoima hyvin myös Shakespeare-juhlavuoden ohjelmaan.

Bedřich Smetana:

Má vlast (Isänmaani, 76 min):

I Vyšehrad
II Vltava (Moldau)
III Šárka
IV  Z českých luhů a hájů (Böömin metsistä ja pelloilta)
V Tábor
VI Blaník

Boston Symphony Orchestra, Rafael Kubelík.

Äänitetty Bostonissa 1971.


Rikhard III, sinfoninen runo, op. 11 (12 min 12 sek);

Wallensteinin leiri (Valdštýnův tábor), sinfoninen runo, op. 14 (15 min 3 sek);

Haakon-jaarli (Hakon Jarl), sinfoninen runo, op. 16 (15 min 26 sek);

Prahan karnevaali suurelle orkesterille (Pražský karneval) (5 min 38 sek).

Symphonieorchester des Bayerischen Rundfunks, Rafael Kubelík.

Äänitetty Münchenissä 1971.


Otteita oopperasta Myyty morsian (Prodaná nevěsta, 19:38):

Alkusoitto (6:32)
Polkka (4:55)
Furiant (2:05)
Skočná (6:06)

Wiener Philharmoniker, James Levine.

Äänitetty konsertissa Wienin Musikvereinissa 1986.

Deutsche Grammophon (2 CD).

Erinomaista kaksoislevyä hallitsee suvereenisti Rafael Kubelíkin bostonilainen tulkinta Tšekin kansallissävellyksestä. Säveltäjä ja kapellimestari Kubelík (1914–1996) on 1900-luvun jälkipuoliskon suuria auktoriteetteja varsinkin tšekkiläisessä repertuaarissa. Kommunistivallankaappausta Tšekkoslovakiasta vuonna 1948 paennut Kubelík sai Sveitsin kansalaisuuden 1960-luvulla. Tšekkoslovakian hallitus kutsui hänet useasti takaisin kotiin, mutta Kubelík kieltäytyi palaamasta ennen kuin kaikki poliittiset vangit vapautettaisiin ja oppositioryhmien toiminta sallittaisiin. Eläköitynyt Kubelík palasi kotimaahansa vasta samettivallankumouksen jälkeen 1990 johtaakseen vielä kerran Má vlastin. Tuo ylevä ja tunteikas kotiinpaluukonsertti on Supraphonin taltioimana kuulemisen arvoinen, mutta nyt keskitymme tämän kaksoislevyn antiin.

Litografia esittää Vyšehradin linnakkeen 1400-luvun asussaan.

Má vlastin ensimmäinen osa on minusta koko sarjan hienoin. Vyšehrad on vanha linnoitus korkealla, Vltavajokeen laskevalla kalliolla Prahassa. Sen musiikillinen kuvaus on sarjalle loistava avaus, menneisyyden loistoa ja koettelemuksia haaveellisesti ja traagisesti esittelevä mestariteos. Sävellyksen ensi tahdit johdattelevat kuulijan kaukaiseen menneisyyteen. Jos minulta kysytään, on tämä noin vartin pituinen kuulokuva pehmeine ja ylväine melodioineen sekä dramaattisine muistoineen parasta, mitä Smetana koskaan sävelsi.

Vltava Prahan Kaarlensillalla. Kuva: Estec GmbH

Paljon jälkeen ei jää seuraava osa, Vltava (joka tunnetaan myös ko. joen saksalaisella nimellä Moldau). Kaksitoistaminuuttista sävelrunoa kuulee usein myös itsenäisenä konserttialkusoittona, ja miksipä ei kuulisi. Se on suurenmoinen ja lumoavan melodisesti virtaava kuvaus Vltavan matkasta alkulähteiltä vuoristopuroina ja kasvavana, laaksojen läpi liplattavana ja koskina kuohuvana jokena aina Prahan siltojen alle. 

Amatsonit ratsailla. J. H. W. Tischbeinin maalaus.

Kolmas osa, Šárka, on episodi keskiaikaisesta amatsonilegendasta. Kosmas Prahalaisen 1100-luvulla muistiin merkitsemä kertomus käsittelee tarua amatsonien - ja naisten ylipäänsä - sodasta miehiä vastaan. Šárka on miesten pettämäksi joutunut ja tästä katkeroitunut neito, joka sitoo itsensä puuhun ja uskottelee olevansa kapinoivien amatsonien vanki. Ritari Ctirad miehineen vapauttaa Šárkan ja rakastuu tähän saman tien. Šárka huumaa sotajoukon viinin, ja miesten nukkuessa neito töräyttää metsästystorvea, jolloin metsikössä piileskelleet amatsonit ryntäävät esiin ja tappavat taintuneet soturit. Tämä jakso on sarjan sävelrunoista kompaktein, mutta myös melodramatiikassaan välillä oopperamainen. 

Neljäs osa on tunnelmaltaan melko pastoriaalinen Böömin metsistä ja pelloilta, johon ei liity etenevää kertomusta, vaan lähinnä musiikillista maisemamaalausta. Metsien jylhyys ja synkkyys tulevat esiin, mutta vastapainoksi kuullaan myös miellyttäviä maaseutuääniä, ja osan huipennukseksi on sijoitettu sadonkorjuujuhla tansseineen. Tämä on mutkaton ja leppoisa osa, joka esittelee Smetanan vaivatonta melodianlahjaa, jonka Dvořák häneltä omaksui ja jalosti edelleen.

Viides ja kuudes osa liittyvät temaattisesti ja aiheensa puolesta yhteen. Molemmat käsittelevät Böömin varsinaista historiaa - ei siis enää mitään amatsoniromansseja. Tábor saa nimensä kaupungista, joka oli hussilaisten keskus 1400-luvun alun hussilaissotien aikana. Kyse ei ole Helsingin yliopistollisen sairaalan hallintoriidoista.

Olipa totisesti hersyvän hauska vitsi. Latista toki visioitani vielä lisää.

Jan Hus (n. 1369–1415) oli esireformaattori, joka sai aikaan melkoisen äläkän Böömissä. Hän oli se tyyppi, jonka viimeisiksi sanoiksi mainitaan "voi pyhä yksinkertaisuus" (o sancta simplicitas). Hus tiettävästi lausui sanat, kun vanha, vääräselkäinen eukko kantoi surkean risukimpun hänen polttoroviolleen. Hussilaisen liikkeen tukahduttaminen johti sotaan, joka pitkälti asetti böömiläiset unkarilaisia ja saksalaisia vastaan. Paavi julisti hussilaisia vastaan useita epäonnisia ristiretkiä, ja tämä ns. harhaoppi selvisi Böömissä laajalti vielä 1500-luvulle saakka. Radikaalihussilaisilla ei ollut toivoa, kun maltillisemmat halusivat neuvotella rauhasta. Hussilaiset ryhtyivät tappelemaan keskenään, ja radikaalit taboriitit (kaupunkinsa mukaan), jotka julistivat Jumalan valtakunnan tuloa, kärsivät lopullisen tappion 1434. Hussilaissodat päättyivät radikaalihussilaisten tappioon sekä Böömin kruunun siirtymiseen keisari Sigismund Luxemburgilaisen haltuun, mikä toisaalta toi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan pääkaupungin joksikin aikaa Prahaan, mutta samalla enteili Böömin itsenäisyyden loppua 1500-luvulla.

Smetanan kuvaus myrskyisästä Táborista pyrkii ilmentämään historiallista kuohua, mutta myös joustamattomuudesta ja itsepäisyydestä nousevaa sankaruutta sekä uhrauksia. Kappaleessa lainataan ja hyödynnetään hussilaisten tunnushymnin Ktož jsú boží bojovníci (Te Jumalan soturit) vaikuttavaa säveltä. 

Hussilaisten tunnusviiri. Olut on aina mukana kuvassa Böömissä.

Blaník lainaa samaa sävelmää ja alkaa suoraan siitä, mihin Tábor loppuu. Tämä sävelruno, joka ottaa nimensä pienestä vuoresta (638 m), kuvaa tšekkien historiallisia koettelemuksia, mutta päättyy juhlalliseen ja voittoisaan lupaukseen Böömin vapaudesta ja onnesta. Legendan mukaan Wenzel I (907–935) nukkuu vuoren sisässä valtavan armeijan keskellä. Kun Böömiä uhkaavat valloittajat vähintään viideltä (niitä pitää jostain syystä olla enemmän kuin pääilmansuuntia, koska legendat ovat niin järkeviä) eri vihollistaholta, nousee Wenzel armeijoineen päihittämään heidät. Legenda on ikävä kyllä pelkkä legenda: Varsovan liitossa oli enemmän kuin neljä jäsentä, mutta silti Wenzel & co. eivät vuonna 1968 nousseet pelastamaan Tšekkoslovakiaa neuvostomiehitykseltä. 

Joka tapauksessa Blaník johdattaa Ma vlást -sarjan voittoisaan päätökseen, joskin välillä kuullaan myös pastoraalista luonnonkuvausta vuoren rinteiltä paimenhuiluineen.  
Kubelíkin tulkinta Smetanan muhkeasta isänmaanylistyksestä on huomattavan hyvä. Ma vlást sisältää muutamia loistavia osia ja piirteitä: erityisesti kaksi ensimmäistä osaa ovat mestarillista sävelmaalailua. Mutta toisaalta Smetana ei ollut aina säveltäessään ihan täydessä terässä. Muissa osissa on melko runsaasti toistoa eikä aivan riittävästi palkitsevaa kehittelyä. Säveltäjällä on hyvä melodian taju ja kyky kirjoittaa miellyttävää ääntä myös silloin, kun musiikissa ei välttämättä ole ihanteellisesti sisältöä. Böömin metsistä ja pelloilta käy pitkästyttävän rajoilla, ja Tábor on välillä hieman junnaavan oloinen. Kubelík saa kuitenkin kaikki osat soimaan siten, että ne tuntuvat aivan täydeltä musiikilta ja ensiosien vertaisilta mestariteoksilta. Tulkinnat ovat kauttaaltaan energisiä, ja niissä on vahva eteenpäin suuntautuva liike. 
Tyyli tekee sarjan ensimmäisestä osasta Vyšehradista vähemmän runollisen ja taianomaisen kuin toivoisin, mutta liikaa ei voi valittaa, sillä Vltava taas virtaa rytmikkäämmin ja mukaansatempaavammin kuin juuri koskaan. Kubelíkin tempot eivät ole viipyileviä tai märehtiviä, ja tuloksena on miellyttävän maskuliinisia tulkintoja sankarillisesta musiikista. En ole konsanaan kuullut seikkailullisempaa ja vakuuttavampaa Šárkaa.

Böömin metsistä ja pelloilta on se osa, jonka voin toisinaan suosiolla jättää väliin, mutta Kubelíkin ratkaisu painottaa sävellyksen tummempia ja mehevämpiä sävyjä on onnistunut, vaikka tempo tuntuukin välillä hieman väkinäisen tasaisenrivakalta. Kaksi käytännössä yhteen kasvavaa loppuosaa voivat olla toisinaan melkoinen koettelemus, jos niihin ladataan liiaksi paatosta, mutta Kubelík onnistuu pitämään tunnelman eloisana loppuun asti. Tämä Ma vlást ei ole sentimentaalinen tai nostalginen, vaan pikemminkin miehuullinen ja ankara, mutta oikeissa ja toimivissa kohdissa. Bostonin sinfoniaorkesteri soittaa tasapainoisesti ja sulavasti. Esimerkiksi vasket eivät törise hirmuisen voimallisesti, mikä edesauttaa Smetanan melodioiden saumatonta ja pehmeää virtausta. Levinen tulkinta pysyy suosikkinani, mutta Kubelíkin bostonilainen Má vlast on erittäin hieno, hallittu ja ennen kaikkea musiikkikerronnallisesti toimiva esitys Smetanan loistavinta ja vähemmän loistavaa musiikkia yhdistävästä rakkaudentunnustuksesta.  

Just and fair historical appraisal! Just and fair historical appraisal! My kingdom for a just and fair historical appraisal!

Toisella levyllä kuullaan Kubelíkin baijerilaiset taltioinnit Smetanan lyhyemmistä sävelrunoista. Näistä varhaisin, Rikhard III (1858) on henkilökuva Shakespearen rakastetuimpiin kuuluvasta kyttyräselkäisestä konnasta, ja seuraa selvimmin Lisztin sinfonisten runojen mallia. Rikhardin olemusta ja luonnetta kuvaamaan on valittu sopivan pahaenteinen teema, joka käy läpi useita voittoisia, tappiollisia ja asianmukaisesti hirmutekojen myötä vääristyviä muunnelmia, kunnes Rikhard kohtaa murhaamiensa haamut, jotka viittovat kuninkaalle tien tuhoon Bosworthin taistelussa. Sävellys on periaatteessa toimiva ja tunnelma kohdillaan, mutta kokonaisuus saavuttaa "vain" Lisztin keskitason, jos vertailla halutaan. Dramatiikkaa ja kekseliäisyyttä kyllä löytyy, mutta tunnelman lisäksi juuri muuta ei kuulijan mieleen kappaleesta jääkään. 

Hyvin toisenlainen teos sen sijaan on Wallensteinin leiri. Schillerin kolmikymmenvuotiseen sotaan sijoittuvan Wallenstein-draaman alkusoitoksi aiottu sävellys on kooste laajan näytelmän monista episodeista, kuten leirielämän hyörinästä ja munkkien pitämistä hartauksista. Smetanaa kiinnosti lähdemateriaalissa ilmeisesti eniten se, että Wallenstein ja enin osa hänen miehistään olivat böömiläisiä, ja niinpä lisztiläiselle sinfoniselle runolle vieraita kansanmusiikkiaiheita kuullaan runsaasti. Episodimaisessa kappaleessa on hetkensä, mutta kokonaisuutena se ei ole mikään suuri mestariteos. 

Olavi Tryggvason (tai mahdollisesti Asterix) kohtelee epäjumalankuvia kuten viikingit kohtelevat kaikkea. Kirvespirstomalla.

Ruotsissa työskennellessään Smetana tutustui myös pohjoismaiseen romantiikkaan, joka otti aiheensa sikäläisestä muinaisuudesta. Tanskalaisen Oehlenschlägerin Olavi Tryggvasonin saagan pohjalta laatiman dramaattisen runoelman innoittama sinfoninen runo Haakon-jaarli (1861) liittyy Norjan kristillistymiseen. Syrjäytetyn kuninkaan kristitty poika Olavi päihittää pakanallisen Haakonin, joka uhraa poikansa jumalilleen varmistaakseen voittonsa. Mitään erityisen pohjoismaista makua tässä musiikkikuvaelmassa ei ole, ja se on myös hieman ylipitkä, mutta tavoittaa sopivasti dramatiikan, menetyksen ja hurskauden tunnelmat.

Prahan karnevaali (1883) jäi Smetanan viimeiseksi sävellykseksi. Sen piti olla johdanto uuteen tanssillisten sävelrunojen sarjaan, mutta Smetanan terveyden kokonaisvaltainen romahdus teki aikeet tyhjiksi. Jälkeen jäänyt teos on lyhyt, mutta hektinen, jopa hieman hyperaktiivinen ja ylivirittynyt kappale, jossa eri tanssilajit viuhuvat kuin pyörteenä. Tunnelma on hieman oudoista harmonioista huolimatta hyväntuulinen, jopa komediallinen. Tämä on selvästi lyhyistä sävelrunoista omaperäisin ja saa harmittelemaan, että hankkeelle ei syntynyt jatkoa.

Smetanan lyhyet sävelrunot ovat pikemminkin mielenkiintoisia kuin mieleenpainuvia sävellyksiä. Ne ovat säveltäjän kotimaan ulkopuolella kuriositeetteja, mutta Kubelík johtaa müncheniläistä orkesteria horjumattomalla dramatiikan tajulla, ja soitto on ensiluokkaista. Tunnelmat ovat vahvoja, eikä näiltä sävellyksiltä oikein muuta voi vaatiakaan. Näistä teoksista tuskin tarvitsee useampia levytyksiä, ja minulle tämä riittää hyvin.

Tupla-albumin loppuosan täyttävät James Levinen Wienissä 1980-luvulla äänitetyt otteet Myyty morsian -oopperasta. Alksoitto ja tanssit ovat pohjattoman hyväntuulisia ja lennokkaita kappaleita, jotka henkivät teoksen huumoria. Skočná saattaa olla tuttu joillekin vanhojen Maantiekiitäjä-piirrettyjen ystäville. Levine ja Wienin filharmonikot esittävät valikoiman tarkasti mutta letkeästi. Rytmillisyys pikemminkin imaisee mukaansa kuin hallitsee tanssien pyörteitä ulkopuolisena kehyksenä. 

Ei liene yllätys, että digitaalinen äänitys Wienistä 1980-luvun jälkipuoliskolta on parempi kuin analoginen äänitys 1970-luvun alusta, mutta kauttaaltaan albumin äänitys on hyvä ja mutkaton. Kubelíkin orkestereissa on sointimassan ohella myös selkeyttä, mikä on hyvä asia varsinkin silloin, kun Smetana innostuu kontrapunktista ja myös silloin, kun musiikkiin pitää saada säkenöiviä efektejä. Minulla on Má vlastista kaksi muuta levytystä, mutta jos haluaa Smetanan tärkeimmät orkesteriteokset kerralla, on tämä tupla-albumi erittäin hyvä valinta, sillä varauksella, että Vyšehrad on parhaisiin kilpailijoihin verrattuna hieman kanttimainen.