D'Albert: Sinfonia F-duuri & Tiefland-prologi

Eugen d'Albert (1864–1932) viettää Richard Straussin tapaan parhaillaan 150-vuotisjuhlaa, mutta hänestä ei julkaista aukeaman levyisiä teema-artikkeleita päivälehdissä. Se käy järkeen, kun ei d'Albertin musiikkiakaan juuri pääse kuulemaan. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että d'Albertin elämäkerta saattaa olla jopa mielenkiintoisempi kuin hänen musiikkinsa.

Glasgowssa englantilais-saksalais-ranskalais-italialaiseen perheeseen syntynyt Eugène d'Albert lähti musiikkiopistoon Lontooseen 12-vuotiaana. Hänen instrumenttinsa oli piano, ja jo parin vuoden kuluttua lehdistö ylisti hänen soittotaitojaan. Vuonna 1881 hän lähti Mendelssohn-stipendin turvin jatkamaan opintojaan Itävaltaan. Hän tapasi Brahmsin ja Lisztin, ja humaltui Tristanin ja Isolden esityksestä.

D'Albert ei tyytynyt vain ihastumaan keskieurooppalaiseen kulttuurielämään: hän alkoi myös aktiivisesti halveksia brittiläistä kotiaan. D'Albert ei jättänyt käyttämättä tilaisuutta brittiläisen kulttuurin ja musiikkikoulutuksen vähättelyyn. Hänelle oli tärkeää julistaa julkisesti ratkaisuaan omaksua saksalainen identiteetti, jonka merkiksi hän muutti etunimensäkin: Eugènestä tuli Eugen. Hän muutti Weimariin opiskelemaan Lisztin alaisuudessa. Pianistina hän nousi nopeasti Euroopan tunnetuimpien solistien joukkoon. D'Albert sävelsi pianokonserton ja esitti sen Wienin Musikvereinissa instituution historian nuorimpana säveltäjä-solistina; hän myös teki erään varhaisimmista Lisztin pianoteosten äänityksistä. (Vuonna 1886 kuolleen Lisztin omaa musisointia ei ikävä kyllä taltioitu jälkipolville.) Säveltäjänä d'Albert oli tuottoisa ja laajensi nopeasti sävellysrepertuaariaan pianoteosten ulkopuolelle. Hän sävelsi kaikkiaan 21 oopperaa, jotka saavuttivat kohtalaista menestystä, ja joita ei tietenkään enää esitetä missään.

Keski-ikäinen d'Albert ihailijapostikortissa

D'Albertin yksityiselämä oli vilkasta ja sekavaa. Hän oli naimisissa kuusi kertaa ja erosi yhtä monta kertaa, peitoten halveksimiensa englantilaisten kuuluisan monarkin avioerojen, jos ei vaimojen määrässä. Tunnetuin avioliitto hänellä oli kuuluisan venezuelalaisen pianisti Teresa Carreño García de Senan kanssa. Niin innokkaasti kuin d'Albert saksalaista identiteettiään korostikin, tuli hänestä hyvin nopeasti sveitsiläinen vuonna 1914 kansainvälisen tilanteen kiristyessä. Ensimmäisen maailmansodan päivät d'Albert lusmuili enimmäkseen Zürichissä. Sodan jälkeen eurooppalainen modernismi jätti d'Albertin täysromanttisen tyylin taakseen. Häntä kunnioitettiin enemmän kuin kuunneltiin. 

Eugen d'Albertin elämä päättyi jokseenkin kunniattomalla ja korostuneen antiklimaktisella tavalla. Hän menehtyi 67 vuoden iässä paettuaan silloista vaimoaan Latviaan osana avioeroprosessia. Sen jälkeen maailma unohti hänet. Nykyään d'Albertin nimen mainitseminen todennäköisesti aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta jopa klassiseen musiikkiin varsin perehtyneiden ihmisten keskuudessa. Kulttuurihistorian, uteliaisuuden ja 150-vuotisjuhlan nimissä haluan kuitenkin hieman kurkistaa hänen laajaan tuotantoonsa.

Eugen d'Albert:

Sinfoninen prologi oopperaan Tiefland, op. 34. 10:45.

Sinfonia F-duuri, op. 4. 51:55.

MDR-Sinfonieorchester Leipzig, Jun Märkl.

Naxos, äänitetty Leipzigissa 2011. 62:40.

Tämä kohtalaisen tuore albumi yhdistää d'Albertin nuoruuden ja kypsän kauden sävellyksiä. Säveltäjän ainoaksi jäänyt sinfonia sai ensiesityksensä 1886 d'Albertin ollessa vasta 22-vuotias, kun taas ooppera Tiefland kantaesitettiin Prahassa 1903 ja sai alkusoittomaisen "sinfonisen prologin" vuonna 1924.

D'Albertin sinfonia on nuoruudentyöksi itsevarmaa ja hallittua musiikkia. Odotukseni tutustuessani teokseen ensimmäistä kertaa olivat terveellisen matalalla, mutta ne tämä sinfonia ylitti helposti. Tyyli ja äänimaailma ovat saksalaisromanttiset: yhtäläisyyksiä löytyy ainakin Schumanniin ja Brahmsiin. Nuori säveltäjä herättää mielenkiinnon heti alussa hiljaisella ja hitaalla johdannollaan, mikä ei ole nuorille, aloitteleville romantikkosäveltäjille ominaista. D'Albertin orkesterinkäyttö on taidokasta, joskaan ei kovin uskaliasta. Hänellä piisaa musiikillisia ideoita ja teemoja, jotka eivät ainoastaan pidättäydy banaliteeteista, vaan lisäksi saavat osakseen laadukasta ja kiinnostavaa kehittelyä. Jokainen osa on myös täyttä asiaa, eikä lähes yli 50-minuuttisessa nuoruudensinfoniassa tule vastaan junnaavia tai tyhjiä hetkiä, mitä on pidettävä kunnioitettavana saavutuksena. Mieleenpainuvaa d'Albertin sinfonian musiikki ei ole, mutta kuuntelemishetkellä sitä seuraa hyväksyvällä mielenkiinnolla. Varsinkin kolmas osa, scherzomainen Sehr schnell, on viehättävä, tyylikkään jännitteinen kappale, jossa säveltäjä tuntuu olevan vapautuneimmillaan ja omaperäisimmillään. On sääli, ettei d'Albert jatkanut sinfonian lajityypin parissa: jos hän oli parikymppisenä tällä tasolla, olisi hänellä ollut edellytykset mestariluokkaan.

Tiefland (Alanko tai Alamaa) perustuu Àngel Guimerà i Jorgen (1845–1924) katalaaninäytelmään Terra baixa (1896). Draama, joka käsittelee maanomistusta, omaisuutta, ihmissuhteita ja traditioita Pyreneillä, oli vuosisadan vaihteessa sensaatiomaisen suosittu, ja tällä aallonharjalla ratsasti d'Albertin oopperakin. Koko tarina muistetaan nykyisin hyvin kehnosti ja lähinnä sen takia, että Leni Riefenstahlin oopperaversion pohjalta tekemä filmatisointi on pisimpään tuotannossa ollut näytelmäelokuva (1934–1954). D'Albertin vuonna 1924 säveltämä "sinfoninen prologi" toimii omituisesti oopperan varsinaisen alkusoiton (Vorspiel) jälkinäytöksenä. Kohtaus on yöllinen pastoraali kivikkoisella ylänköniityllä lumihuippuisten Pyreneiden juurella, missä paimenet kommunikoivat torvillaan maisemaa peittävän usvan yli. Tunnelmapalana tämä on tehokas ja maisemakuvauksena intensiivisen odottava.  

Müncheniläissyntyinen Jun Märkl (s. 1959) johtaa Saksan ensimmäistä (perustettu 1923) radio-orkesteria tällä albumilla, ja MDR Leipzigin runsas, sulava ja lämpimän romanttinen sointi tuntuu ihanteelliselta välineeltä tämän musiikin tulkitsemiseen. Puupuhaltimet ja vasket ovat hyvin aistikkaita, ja äänitys erinomainen, paljon parempi kuin tällaisten unohdettujen säveltäjien unohdettujen teosten parissa olisi oikeus odottaa. Levytykset ja esitykset tästä repertuaarista ovat niin harvinaisia, ettei minulle ole mahdollista tehdä tässä vertailuja eri tulkintojen välillä, mutta musisointi on niin kaunista ja äänitys niin esimerkillinen, etten taida näistä teoksista muita levytyksiä kaivatakaan. Tämä albumi on musiikillisesti ilahduttavan ja yllättävänkin tyydyttävä, kiistattoman korkeatasoisesti toteutettu kulttuuriteko, joka tosin taitaa olla kiinnostava lähinnä romanttisen repertuaarin harvinaisuuksien ystäville.