Paine: Sinfonia nro 1 & Shakespeare-sävellykset

Yhdysvaltalaiset klassisen musiikin säveltäjät ovat päässeet toden teolla maineeseen vasta 1900-luvulla, jolloin yleisöt ovat pitäneet heidän teostensa ilmentämästä "amerikkalaisuudesta". Mutta Yhdysvalloissa sävellettiin klassista musiikkia myös ennen kuin se kuulosti leimallisen amerikkalaiselta. Muutama sukupolvellinen amerikkalaisia orkesterisäveltäjiä on jäänyt lähes täydelliseen unohdukseen, mistä heitä on jo kulttuurihistorian nimissä syytä nostaa jälleen esiin.
 

John K. Paine nousemassa esiin unohduksen seepiansävyisestä sumusta

John Knowles Paine (1839–1906) oli ensimmäinen syntyperäinen yhdysvaltalainen, joka tuli tunnetuksi juuri suurisuuntaisesta sinfoniaorkesterimusiikistaan (erotuksena niistä, jotka olivat tunnettuja muusikkoja ja yrittivät säveltää orkesterille). Maineläissyntyinen Paine kuului vanhimpana ja menestyneimpänä jäsenenä Uudessa-Englannissa vaikuttaneeseen säveltäjäryhmään, joita kutsutaan joskus Bostonin kuusikoksi.

Paine opiskeli 1850–60-lukujen taitteessa Saksassa ja hankkiutui hyviin väleihin Clara Schumannin kanssa. Palattuaan kotiin hän ryhtyi järjestämään akateemista ja systemaattista teoreettista musiikkikoulutusta amerikkalaismuusikoille Harvardissa, missä hän työskenteli antaumuksellisesti yli neljänkymmenen vuoden ajan.

John Knowles Paine:

Alkusoitto Shakespearen komediaan "Kuten haluatte", op. 28, 1876 (10:27);

Shakespearen "Myrsky" – Sinfoninen runo, op. 31, 1877 (20:03);

Sinfonia nro 1 C-molli, op. 23, 1875 (40:08)

Ulster Orchestra, JoAnn Falletta.

Naxos, äänitetty Belfastissa 2012. 70:38.

Blogin Shakespeare 450 v -teema jatkuu kahden sävellyksen voimin. Näistä lyhyempi on alkusoitto Kuten haluatte (As You Like It) vuodelta 1876. Heti alusta alkaen käy selväksi, että Painen sävellystyyli on perinpohjaisen germaanista: mieleen tulevat helposti Mendelssohnin ja Schumannin alkusoitot, mutta tyylillisestä plagiaatista ei ole kyse. Paine ei selvästikään ole pelkkä jäljittelijä, vaan taitava orkesterinkäyttäjä, joka kohoaa keskinkertaisuuden yläpuolelle. Kuten haluatte ei pyri esittelemään Shakespearen komedian tapahtumia tai hahmoja, vaan tavoittelee vapaamuotoisesti hullunkurisen draaman tuntua. Sävellyksen substanssi ei ole mieleenpainuvinta lajia, mutta siinä on mukavaa rytmiikkaa ja ilmavuutta. Paine ei sorru orkesterinkäytössään germaaniseen sudenkuoppaan, paksuun ja homogeeniseen äänimassaan, vaan välttää sen erittäin taitavasti.

Alkusoittoa mittavampi ja monipuolisempi teos, jossa ilmenevät useimmat edellä jo mainitut hyveet, on sinfoninen runo Myrsky (The Tempest), joka on sävelletty 1877 – neljä vuotta Tšaikovskin samaa aihetta käsittelevän sävelrunon jälkeen, mikä on kiintoisaa heille, joista tällaiset vertailut ovat kiintoisia. Venäläisen tulkinta korostaa Shakespearen draaman myrskyelementtejä ja romanttista rakkautta, kun taas amerikkalainen painottaa aivan alkua lukuun ottamatta näytelmän fantastisia puolia. Albumin takakannessa Painen Myrskyä kuvataan sanoilla "adventurous and powerful Lisztian tone poem". Kuvaus on harhaanjohtava: Painen sävellys on pikemmin herkkä ja värikäs kuin väkevä, ja lisztiläinen se on vain siinä kaikkein muodollisimmassa mielessä kuin sävelrunon formaattia on pidettävä Lisztin innovaationa. Musiikki on ilmavaa ja vivahteikasta, ja tällä kertaa Paine kuvailee tiettyjä henkilöhahmoja ja kohtauksia. Sävellys on jaettu viiteen tauotta esitettävään osioon, jotka ovat (I) Myrsky, (II) Levollinen ja onnellinen kohtaus Prosperon kammion edustalla, (III) Ariel, (IV) Prosperon kertomus, (V) Ferdinandin ja Mirandan onnellinen rakkaus ja (VI) Calibanin episodi. Sävellys on mainio – eloisa ja loistavasti rytmitetty. Kliimaksit järisyttävät, mutta musiikki tavoittaa myös näytelmän arvoituksellisen lumon tavalla, jossa on paremmin onnistunut vain Sibelius näyttämömusiikissaan. Tämä sävellys on todellinen löytö ja yllättävän arvokas sekä vertailukelpoinen lisä Shakespearestä innoittuneen ohjelmamusiikin laajaan, mutta epätasaiseen joukkoon.

Painen Sinfonia nro 1 piti säveltäjän puuhakkaana vuodesta 1872 kevättalveen 1875. Kun C-mollissa kulkeva sinfonia alkaa Allegro con brio -merkityllä avausosalla, jossa kuullaan välittömästi voimakkaita iskuja, on musiikkisnobien tapana naljailla välittömästi, että Beethoven teki sen paremmin Viidennessään. Onneksi Paine ei yritä tehdä kalkkeeripaperijäljitelmää vanhan Ludwigin kuuluisimmasta sinfonisesta käyntikortista, vaikka ensiosan kolmen ensimmäisen minuutin jälkeen erittäin huolestuttavasti siltä kuulostaakin. Teos löytää oman paikkansa jostain Beethovenin ja Mendelssohnin väliseltä alueelta, jossa on ehkä hieman Saint-Saënsia joukossa, mutta se seisoo omilla jaloillaan. Dramatiikka ja intensiteetti hellittävät huomattavasti ensiosan jälkeen, ja sinfonia löytää sisäosissa oman äänensä. Toinen osa on hyväntuulinen scherzo, ja kolmas ilmavan kaunis Adagio, joka malttaa olla laahaamatta. Painen vahvuudet, avaruuden ja orkestraalisen läpinäkyvyyden säilyttäminen sekä tuoreuden ja keveyden tuntu, antavat sinfonialle vahvan uudelleenkuunteluarvon. Säveltäjällä on myös sulavan melodisen ja eloisan puupuhaltimien käsittelyn lahja, jota hän käyttää runsaasti. Kiittää kannattaa lisäksi sinfonian rakenteellista toimivuutta: kokonaisuus on hyvin tyydyttävä, ja monen vähäisemmän romanttisen säveltäjän kompastuskivi, eteenpäin suuntautuvan energian hyytyminen, ei tämän elämäniloisen teoksen menoa uhkaa. Varsinkin finaali on täydellisen tyydyttävä, venyttämätön ja mielenkiintoinen eikä pelkästään pakollinen lopetusnumero. Tämä sinfonia kuulostaa merkitykselliseltä. Uskon sen päätyttyä, että sen kuuntelu oli hyvin käytettyä aikaa.

Painen sävellysten omia vahvuuksia auttaa huomattavasti laadukkaaksi ja luotettavan innostavaksi harvinaisemman orkesterirepertuaarin tulkiksi paljastunut JoAnn Falletta, joka ei epäile tämän musiikin ansioita tai vetovoimaa. Tulkinnat ovat innokkaita, napakoita ja lyyrisiä. Sävelissä ei ryhdytä piehtaroimaan, ja puupuhaltimet on harjoitettu huolella. Pohjois-Irlannissa tehty äänitys on selkeä ja sulava, kauttaaltaan mielihyvää tuottavaa kuuntelua. Toivon mukaan saamme samalta kokoonpanolta vielä Painen toisenkin sinfonian, kun tämä albumi on niin vakuuttava ja ilahduttava.