Allegri, Palestrina, Vivaldi, Bach, Händel ym: Kuoroteoksia

Suruviesti klassisen musiikin maailmasta: Sir David Willcocks kuoli kotonaan 17.9.2015. Hän oli 95-vuotias, syntynyt Cornwallissa 30.12.1919. Willcocks oli monipuolinen muusikko, joka muistetaan parhaiten ansioistaan kuoromusiikin alalla. Normandiassa toisessa maailmansodassa taistellut Willcocks toimi vuosina 1957–1974 Cambridgen yliopiston King's Collegen kuoron johtajana. Tämä Henrik VI:n vuonna 1441 perustama musiikillinen instituutio on Britannian perinteikkäimpiä, arvostetuimpia ja näkyvimpiä klassisia kuoroja, ja Willcocksin omistautuneessa ohjauksessa se nousi ennennäkemättömään maailmanmaineeseen. Mainetta siivitti Willcocksin ja kuoron aktiivinen esiintyminen kansallisissa juhlatilaisuuksissa, ulkomailla ja äänitteillä. 

Willcocksin muistolle soikoon oheinen tupla-albumi hänen suosituimmista cambridgeläisistä levytyksistään.

Gregorio Allegri (n. 1582–1652): 

Miserere (Miserere mei Deus, Psalmi 51) (11:18)

Roy Goodman, poikasopraano

Giovanni Pierluigi da Palestrina (n. 1525–1594):

Stabat Mater (12:52)

Thomas Tallis (n. 1505–1585):

Spem in alium (11:38)

The Cambridge University Musical Society, John Landon (urut) 

Sancte Deus (5:54)

William Byrd (1543–1623): 

Ave verum corpus (4:31)

Antonio Vivaldi (1678–1741):

Gloria D-duuri, RV 589 (28:47)

Elizabeth Vaughan (sopraano), Janet Baker (kontraltto);
Roger Lord (oboe), Kenneth Heath (sello), John Langdon (urut), Andrew Davis (cembalo);
Academy of St Martin-in-the-Fields

Orlando Gibbons (1583–1625):

This Is the Record of John (4:49)

The Jacobean Consort of Viols; Simon Preston (urut)

Johann Sebastian Bach (1685–1750):

Motetti BWV 227, Jesu, meine Freude (engl. Jesu, Priceless Treasure) (26:46)

Bernard Richards (sello), Francis Baines (kontrabasso), Simon Preston (urut)

Georg Friedrich Händel (1685–1759):

Hymnejä kuningas Yrjö II:n ja kuningatar Karoliinan kruunajaisiin (1727), HWV 258–261:

I Zadok the Priest (5:52)
II My Heart Is Inditing (12:42)
III Let Thy Hand Be Strengthened (9:20)
IV The King Shall Rejoice (12:04)

Thurston Dart (cembalo), John Langdon (urut);
English Chamber Orchestra, Emmanuel Hurwitz (ensiviulisti).

The Choir of King's College, Cambridge, Sir David Willcocks.

Decca (2CD), äänitetty King's College Chapelissa Cambridgessa 1958–1966. 147 min.

Albumilla on edustava kokoelma tematiikaltaan kirkollista musiikkia renessanssista myöhäisbarokkiin. Tämä ajanjakso tai kuoromusiikki eivät ole erityisen kiinnostukseni kohteena, eikä minulla ole kovin suurta kokemusta useimmista albumin teoksista.

Avausteokseksi on valittu Allegrin Miserere, myöhäisrenessanssin kompakti mestariteos, jota oli pitkään luvallista esittää vain Sikstuksen kappelissa ja sielläkin vain hiljaisen viikon aikana. Tällä levyllä kuullaan loistelias, pysäyttävä esitys, jonka tähdeksi nousee sittemmin kapellimestarinakin menestynyt Roy Goodman (s. 1951), jota kuullaan tässä ennen äänenmurrosta. Palestrinan varhaisempi Stabat Mater kertoo Marian kärsimyksistä hänen katsoessaan ristiinnaulittua poikaansa, mutta suosittu ja usein sävelletty teksti ei ole raamatullinen, vaan peräisin keskiaikaisesta runosta. Nämä, samoin kuin Byrdin, Gibbonsin (joka aikanaan itse lauloi samaisessa kuorossa) ja Tallisin säestämättömät (Tallisin mestariteos Spem in alium hyödyntää rajallisesti urkuja) renessanssisävellykset soivat hämmästyttävän kevyesti ja kirkkaasti, ja vaikutelma on ylimaallinen ja kunnioitusta herättävä. Äänitys on tavoittanut hyvin tilan tunnun, ja äänet "kaareutuvat" kauniin arkkitehtonisesti ja selkeälinjaisesti. Tämä ilmiö ja äänen sulava terävyys säilyy ilahduttavasti myös silloin, kun säestäjinä on barokkiteoksissa erilaisia instrumenttikokoonpanoja, joskin Händelin kruunajaishymneissä ääni on välillä hieman turhan läpitunkeva ja terävä.
  
Kolme laajinta teoskokonaisuutta ovat barokkimusiikkia. Vivaldin Gloria, Bachin motetti ja Händelin kruunajaishymnit kestävät yhteensä noin puolitoista tuntia, kun muut, varhaisemmat, sävellykset ovat huomattavasti lyhyempiä. Vivaldin 12-osainen sävellys on hyvin ilmeikäs ja yhdistelee monenlaisia tunnelmia mietteliäästä melankoliasta säkenöivään riemuun, ja taloudellisen niukkaa instrumenttivalikoimaa hyödynnetään nerokkaasti. Bachin motetti on sävelletty 1720-luvulla Leipzigin ylipostimestarin vaimon muistojumalanpalvelukseen; teksti vuorottelee Roomalaiskirjeen ja erään saksalaisen virsinikkarin värssyjen välillä. Ajatukseni alkavat tätä kuunnellessa harhailla, kuten niillä on Bachin kuoromusiikin kohdalla tapana. Händelin kruunajaishymnit ovat juhlavaa seremoniamusiikkia, joissa säveltäjä on pannut parastaan, ja ne viedään läpi kruunajaishengessä, joskin kontrastit äityvät välillä hieman ärjyiksi.

Esitykset ovat todella huolellisia, ja kuten mainitsin, äänitys tekee albumista erityisen nautinnollisen ja meditatiivisen kokemuksen. Raikas, kirkas, viileä ja lohdullinen ääni vie ajantajun. Kehua pitää myös sitä, että tällaiselle kokoomalevylle on valittu onnistuneesti kokonaisia teoksia eikä vain kuuluisimpia paloja, kuten joskus on tapana.  
Olen vähemmän innoissani siitä, että sävellysten tekstejä on käännetty englanniksi. Miserere kuulostaa luontevammalta latinaksi, niin hieno kuin tämä esitys onkin, ja Bachin kuoroteosten erottaminen saksan kielestä tekee kummallisen vaikutuksen.