Musorgski: Näyttelykuvia (Funtek-Gortšakov-Saraste), Yö autiolla vuorella ym. orkesterimusiikkia

Modest Musorgskin (1839–1881) esitetyin ja rakastetuin orkesteriteos, jonka hän itse sävelsi vain pianosarjaksi, kuullaan lähes aina Maurice Ravelin (1875–1937) loisteliaasti orkestroimana versiona vuodelta 1922. Olen käsitellyt sekä alkuperäistä pianoteosta että Ravelin orkestraatiota aiemmin, ja nyt on aika laajentaa näköaloja. Ravelilla kun ei ole yksinoikeutta Näyttelykuvien orkestraatioon, ja sellaisia on laadittu monia muitakin. Ne vain eivät tapaa päästä juuri esiin, sillä Ravelin version ote levytys- ja konserttiohjelmistoista on hyvin vahva. Eikä syyttä, mutta monipuolisuuden nimissä on kiintoisaa tutustua hieman myös muihin näkemyksiin näistä kuulokuvista. 

On kummallinen yhteensattuma, että tismalleen samaan aikaan, kun Ravel työsti omaa orkestraatiotaan Pariisissa, paiski saman tehtävän parissa töitä slovenialaissyntyinen  
Leo Funtek Helsingissä. Funtek (1885–1965) ja Ravel toimivat toisistaan tietämättä, ja molempien versiot julkaistiin loppuvuodesta 1922, Funtekin hieman aikaisemmin. Funtekin versio seuraa Ravelia uskollisemmin Musorgskin pianoteosta, ja se on myös täydellisempi (Ravel jätti viidennen Promenadi-osan pois ilmeisesti arvellen, että sitä teemaa oli kuultu jo riittämiin). Ranskan tunnetuimman säveltäjän versio jätti tietysti varjoonsa Helsingin kaupunginorkesterin johtajan näkemyksen, ja Funtekin orkestraatio sai ensimmäisen levytyksensä vasta vuonna 1986 (Segerstam, Helsingin kaupunginorkesteri, BIS).

Neuvostoliittolainen säveltäjä Sergei Gortšakov (1905–1976) laati vuonna 1954 Näyttelykuvista uuden orkestraation, jossa pyrki palaamaan Musorgskin venäläisille juurille. Monet muutkin, kuten kapellimestari Leopold Stokowski (orkestraatio 1939) ja pianisti-kapellimestari Vladimir Ashkenazy (orkestraatio 1982) ovat halunneet luoda teoksesta autenttisemmin venäläisen version, joka kontrastoisi Ravelin gallialaisen ja sinänsä hyvin tyylikkään otteen kanssa, mutta Gortšakovin tapauksessa takana taisi olla myös Neuvostoliiton virallinen kulttuuripolitiikka, jonka 1950-lukulaisesta näkökulmasta Ravel oli hieman liian porvarillinen (hän oli kuollessaan kaikkien aikojen rikkaimpia klassisen musiikin säveltäjiä) ja kosmopoliittinen toimiakseen Musorgskin lähes ainoana edusmiehenä. 

Näyttelykuvia on hyvä ja elinvoimainen teos, josta mahtuu kyllä maailmaan monta erilaista versiota. En ole kuullut vielä yhtään, joka pystyisi todella syrjäyttämään Ravelin herkullisen orkestraation, eikä sellaista välttämättä tarvitakaan, mutta moni poikkeava versio voi tarjota virkistystä ja uusia näkökulmia. Tämänkertaisen albumin pääosassa on kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen (s. 1956) 1990-luvulla koostama editio, joka yhdistelee edellä mainittujen Funtekin ja Gortšakovin orkestraatioita. 

Modest Musorgski:

Yö autiolla vuorella (ork. Rimski-Korsakov) (10:39);

Näyttelykuvia (ed. Saraste):

Promenadi I (Funtek, 1:40)
Gnomus (Gortšakov, 2:34)
Promenadi II (F, 0:57)
Vanha linna (F, 4:42)
Promenadi III (G, 0:30)
Tuileries (F, 1:04)
Härät (Bydlo) (G, 2:38)
Promenadi IV (F, 0:43)
Kuoriutumattomien kananpoikien baletti (G, 1:13)
Samuel Goldenberg ja Schmuÿle (F, 2:16)
Promenadi V (F, 1:39)
Limoges. Markkinat (G, 1:20)
Katakombit. Roomalainen hautaholvi (G, 1:38)
Cum mortuis in lingua mortua (Kuolleiden kanssa kuolleella kielellä) (G, 1:46)
Kananjalkainen mökki (Baba Jaga) (F, 3:17)
Kiovan suuri portti (G, 5:02).

Hovanštšina – Preludi (ork. Rimski-Korsakov, 5:29)

Karsin valtaus (Juhlallinen marssi) (alkuper. versio, 5:08)

Scherzo bis-duuri (ork. Rimski-Korsakov, 3:12).

Toronto Symphony Orchestra, Jukka-Pekka Saraste.

Apex (alk. Finlandia Records), äänitetty Torontossa 1996. 57:26.

Sarasteen editio yhdistelee hyvin tasapuolisesti Funtekin ja Gortšakovin orkestraatioita, ja molempien kädenjälkeä kuullaan ospuilleen yhtä pitkään. Yhteensulautumisen kanssa ei ilmene ongelmia: molempien herrojen orkestraatiota sävyttää slaavilainen ote, joka on selvästi Ravelia itäisempää mallia, mutta keskinäisessä sopusoinnussa. Mikään osista ei varsinaisesti šokeeraa eroillaan Ravelin orkestraatioon, mutta virkistävää niitä on kuulla. Ravel oli parantumattoman sensuaalinen tyylitaituri, kun taas tämän albumin orkestraatioissa on enemmän rosoa. Ne ovat talonpoikaisempia ja paikoin väkevämpiä, mutteivät aina. Esimerkiksi Gortšakovin Bydlossa härät todella tekevät työtä, johon verrattuna Ravelin versio tuntuu... näyttelykuvalta samasta kohtauksesta. Vastaavasti Funtekin Baba Jaga raivoaa ja tylyttää vielä Ravelin sinänsä hurjaa ja takaa-ajomaista juoksutustakin hektisemmin ja painajaismaisemmin. Toisaalta Kiovan portti ei Gortšakovin näkemyksenä aivan vakuuta. Kiistatta musiikki on mahtavaa, ja pystyn hyvin kuvittelemaan 1800-luvun lopun venäläisen romantikon paisuttavan aineksista jotain hyvin samansuuntaista, mutta finaalin jalopiirteisyydessä ja majesteettisuudessa mestaruus jää Ravelin sulavan ja hehkuvan orkestraation tiliin. 

Nämä vertailut ovat itsessään kiinnostavia, ja vaikka en ehkä suosittelisi tätä ensimmäiseksi Näyttelykuvat-kokemukseksi kenellekään, on tämä hyvä lisä niille, jotka ovat teokseen ihastuneet. Ravelin orkestraatioista on taltiointeja markkinoilla todella runsaasti, ja sitä kuulee varsin usein konserteissakin. Koska hyväänkin musiikkiin voi leipääntyä, etenkin kun Musorgskin sinfoninen tuotanto on hyvin suppea, on hienoa, että saatavilla on myös vaihtoehtoisia versioita. Kuulisin näitä mieluusti konserteissakin, enkä panisi pahakseni useampiakaan levytyksiä tämän albumin yhdistelmästä. 

Albumin muu sisällys on valikoima Musorgskin yksittäisiä orkesterikappaleita. Niitä ei kannata kohdella pelkkänä täytemateriaalina: Yö autiolla vuorella sukeutuu ehkä hieman yllättäenkin albumin hienoimmaksi esitykseksi. Huolestuttavasti vailla mystiikkaa alkava noitasapatti parantaa huimasti menoaan, ja se lietsotaan todella innostuneeseen ja vaikuttavaan hekumaan, joka myös laantuu hyvin tunnelmallisesti. Aivan alkua lukuun ottamatta erinomaiseksi luonnehdittavaa esitystä tukee hyvä ja selkeä äänitys, ja kokonaisuutena tämä on ehdottomasti monien kuulemieni Öiden Rimski-orkestraatioiden kärkikastia.

Muuta ohjelmaa tarjoaa Preludi Musorgskin keskeneräiseksi jääneestä historiaoopperasta Hovanštšina (Hovanskin tapaus), jonka Rimski-Korsakov (jälleen kerran) saattoi lopulliseen asuunsa. Lyhyt hieman salaperäinen teos soi miellyttävän sävykkäästi, mutta se on nähtävästi otsikoitu albumilla väärin. Ainakin anglotranslitteroituna muotona Khovanshchina vastaa paremmin venäläistä asua kuin tämän levyn tiedoissa esiintyvä "Khovanchina", joka on toki helpompi kirjoittaa ja lukea.

Keskeneräisyyden teemaa jatkaa Karsin valtaus. Tämä lyhyehkö, mutta venäläiseen tapaan värikäs sävelmä on albumin ainoa teos, josta kuullaan Musorgskin itsensä laatima orkestraatio. Se on tarkoitettu alkujaan nimellä Juhlallinen marssi ohjelmanumeroksi balettia ja oopperaa yhdistelevään hankkeeseen nimeltä Mlada. Yhteistyöprojektissa olivat Musorgskin lisäksi mukana myös Aleksandr Borodin, César Cui, Ludwig Minkus ja (tietysti) Rimski-Korsakov. 
  Sanonta useasta kokista saattaisi päteä, jos tässä olisi saatu edes soppa aikaiseksi. Ikävä kyllä mitään esityskelpoista versiota ei saatu aikaan, kun yhteensovitus oli ongelmallista ja kontribuoijat kuolivat vähitellen pois 1880-luvulta alkaen. Tunnetuin tämän yhteistyön hedelmistä lienee Rimski-Korsakovin Mladaan säveltämä Ylimysten kulkue, jota kuulee toisinaan itsenäisenä orkesterinumerona varsinkin Venäjällä. 
   Vastaavaa juhlamusiikkia on tämä Musorgskin marssikin, johon tuli lopulta vahva orientalistinen tuntu. Säveltäjä uudisti 1870-luvulla tuottamaansa teosta vuonna 1880, ja saman vuoden lokakuussa se esitettiin uudistettuna Pietarissa osana keisari  
Aleksanteri II:n kruunajaisten 25-vuotisjuhlaa. Marssin uusi nimi Karsin valtaus juhlisti keisarin voittoisaa Turkin sotaa, jonka seurauksena Venäjä sai haltuunsa Karsin oblastin ottomaaneilta (nykyään ko. alue hiertää, monen muun asian ohella, Turkin ja Armenian välejä). Tämä on harvoja orkesteriteoksia, jotka Musorgski sai esitetyksi omana versionaan elinaikansa puitteissa, joskin vain joitakin kuukausia ennen kuolemaansa masentuneena alkoholistina, jonka elimistö petti alta. (Tämä ei ole ainoa Aleksanteri II:een liittyvä Musorgskin sävellys. Näyttelykuvien viimeinen osa kuvaa monumenttia, joka suunniteltiin juhlistamaan lähes täydellisen salamurhankestävän keisarin pelastumista eräältä salajuonelta. Ei ole tiedossa, pitikö keisari Musorgskin musiikista, ja joka tapauksessa hän ei elänyt yhtään Musorgskia pidempään kruunajaistensa 25-vuotisjuhlan jälkeen. Seitsemäs murhayritys nimittäin onnistui – kahdelta välttyminen saman päivän aikana olisikin ollut vähän liikaa, ja kolmaskin oli toimintavalmiudessa – ja Aleksanteri kuoli hirvittävällä tavalla pommin kappaleiksi repimänä noin kaksi viikkoa ennen Musorgskia.)

Ohjelman päättää Rimski-Korsakovin orkestraatio Musorgskin opiskeluaikanaan säveltämästä mallikelpoisesta harjoitustyöstä. Eloisa Scherzo on aivan mukiinmenevä encore. Ohjelma on kiintoisa, vakuuttavasti esitetty ja hyvin miellyttävästi äänitetty, mutta yhteiskesto jää alle tuntiin. Musorgskin orkestraalinen tuotanto on toki suppea, mutta mukaan olisi mahtunut vielä muutamia välisoittoja oopperoista. Jos on kiinnostunut Ravelin orkestraatioon tottuneena kuulemaan Näyttelykuvia ainakin hieman uusin korvin, tarjoaa tämä albumi kiinnostavan vaihtoehdon.