Tšaikovski: Pähkinänsärkijä

Olen pari kertaa aiemmin viettänyt täällä joulua varsin hartaissa ja hengellisissä tunnelmissa (enkä näemmä viime vuonna ollenkaan), joten vaihtelun ja virkistyksen vuoksi otetaan tänä vuonna hieman riehakkaammin ja fantastisemmin Pjotr Iljitš Tšaikovskin (1840–1893) jouluisen makean Pähkinänsärkijä-baletin lumoissa.

Lavastussuunnittelija Konstantin Ivanovin luonnos Pähkinänsärkijän ensiproduktion (1892) lavastukseksi.

Tšaikovski ei tiettävästi itse pitänyt kolmea balettiaan (Joutsenlampi 1877; Prinsessa Ruusunen 1890; Pähkinänsärkijä 1892) järin mainittavina sävellyksinä. Hän oli tietysti väärässä, ja ehkä aikalaisten parhaimmillaankin kädenlämpöinen vastaanotto vaikutti säveltäjän omaan arvioon. Tosiasiassa Tšaikovskin kolme satubalettia ovat mestariteoksia koko balettimusiikin ja säveltäjän oman tuotannonkin kontekstissa. Niiden juonet ovat ehkä heppoisia, mutta musiikissa Tšaikovski jalostaa ranskalaisen baletin ilmavasta ja vaivattomasta ilmaisusta varmojen rytmien ja melodisten lahjojensa avulla ihanan runsasta, lennokkaan kineettistä, dramaattista ja unohtumatonta musiikkia. Kilpailu 1800-luvun baletissa on tämän jälkeen turhaa: Adolphe Adamin ja Charles Gounod'n tanssisävelmät ovat paikoin oikein pirteitä, elegantteja ja tyypillisesti erittäin viehtättäviä, mutta ne eivät jätä jälkeensä sellaista muistista pyyhkiytymättömien sävelmien liki ehtymätöntä kavalkadia, jollaisten kokoamisessa Tšaikovski on mestarillinen. 

On toki totta, että Pateettinen sinfonia kuulostaa noin jälkikäteen jotenkin tärkeämmältä ja painokkaammalta kuin Makeishaltijattaren tanssi.

Tšaikovski koosti balettiensa tähtinumeroista orkesterisarjat, jotka saavuttivat kokonaisteoksista poiketen melko suurta suosiota jo hänen omana elinaikanaan. Orkesterisarjoista on hyviä levytyksiä saatavilla paljon, ja teoksiin tutustuminen on varmasti kätevintä aloittaa jostain sellaisesta valikoimasta. Varsinkin Pähkinänsärkijä-sarjan kohdalla klassista musiikkia tuntemattomallekin tulee yleensä iloisena yllätyksenä, että iso osa sävelmistä on entuudestaan tuttuja. Otaksuisin myös, että ainakin pienemmille lapsille orkesterisarjan luonnikkaat, lyhyet ja tanssillisesti tarttuvat numerot voivat olla mielekästä kuunneltavaa, jos itse aihetta ei pidä liian lällynä. 

Aikuisille Tšaikovskin baleteissa voi tulla vastaan tietty äitelä tunnelma, mutta se johtuu enimmäkseen baletin tarinasta, ohjelmanumeroiden nimistä – pelkästä kontekstista. Jos sävellyksen nimi on Makeishaltijattaren tanssi, ei yökötys välttämättä ole kaukana. Onneksi musiikkia voi kuunnella myös aivan vapaana fantasiana, ja onneksi Tšaikovski välttää siinä ylettömän makeilun. Jopa tietoisen lapsenomainen Pähkijänsärkijä tavoittaa musiikissaan viattomuuden ja vilpittömyyden, jossa on iloa, väriä ja huumoria, mutta ei manipulaatiota.

Pähkinänsärkijän tarina on preussilaiselta monialaromantikolta E. T. A. Hoffmannilta (1776–1822), jonka kertomus Nußknacker und Mausekönig (Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas, 1816) toistetaan Tšaikovskin säveltämässä Marius Petipan (1818–1910) synopsiksessa varsin uskollisesti. Tarina alkaa, kun Stahlbaumin perheessä vietetään jouluaattoiltaa. Päähenkilö on perheen tytär Clara/Maria (nimet vaihtelevat produktioittain ilman mitään järjellistä syytä; Hoffmannilla tytär on nimeltään Maria, ja Clara on tämän nukke), joka nähdään alkukohtauksessa siskonsa ja veljensä kanssa joulukuusta koristamassa. Vanhempien ja vieraiden liityttyä seuraan alkaa lahjojen jako, jonka keskeyttää vanhan kaappikellon omituinen kello kahdeksan merkkilyönti, joka toimii Drosselmeyerin saapumisfanfaarina. Drosselmeyer on lasten korkea-arvoinen kummisetä, joka harrastaa mekaanisten kapistusten askartelua ja ehkä jotain salaperäisempääkin. Hän esittelee lapsille lahjoiksi tuomiaan hienoja mekaanisia leluja, joiden luonne vaihtelee eri produktioissa. Viimeiseksi lahjoista jää jäljelle vaatimaton pähkinänsärkijänukke, johon Maria ihastuu. Fritz-veli rikkoo lelun tarkoituksella työntämällä sen kitaan liian suuren pähkinän, ja Maria tulee tästä hyvin surulliseksi. Vieraiden poistuttua ja yön koitettua Maria hiipii salonkiin hoivaamaan leukansa murtanutta pähkinänsärkijää. Kun kello lyö kaksitoista, käynnistää hiirikuningas invaasionsa. Hiirten armeija käy ankaraa taistelua piparkakku-ukoista ja leikkikaluista koostuvaa puolustusjoukkoa vastaan, ja lopulta sankarillinen piparkakku-lelukoalitio torjuu hiiri-imperialistit Marian ja eloon heränneen pähkinänsärkijän avulla. Hiirien perääntyessä pähkinänsärkijä muuttuu komeaksi nuoreksi prinssiksi, joka johdattaa Marian lumipeitteiseen metsään.

Makeisvaltakunta.

Metsästä löytyy oikotie satumaiseen Makeisvaltakuntaan, jota prinssi hallitsi ennen kuin muuttui koristeelliseksi kotitalousvälineeksi. (Tosi inhottavaa, kun niin käy.) (Miksi prinssi ei sitten ole kuningas, kun kerran hallitsee? Odottaako hän täysi-ikäisyyttä? Vai tulisiko titteli kääntää sittenkin ruhtinaaksi? Haluan tietää lisää tämän karamellitankoja kasvavan konvehtivaltion hallinnosta!) Prinssin ollessa lumouksen vankina pähkinänsärkijän hahmossa on Makeishaltijatar toiminut valtakunnan sijaishallitsijana. (Vastaako hän pääministeriä? Arkkipiispaa? Millainen perustuslaki on maassa, jossa rakennukset ovat syötäviä?) Makeishaltijattaren tanssi on muuten ensimmäisiä kertoja, kun vakiintuneessa klassisessa orkesterimiljöössä kuullaan celestaa. Prinssi kertoo riemuitseville alamaisilleen Marian sankariteoista, ja valtakunnan väki esittää sarjan ihastuttavia tansseja. Edustettuina ovat kaikki mahtimaat: Kiina (tee), Arabia (kahvi), Venäjä (karamellitangot) ja Tanska (ruokopillit). (Ovatko nämä tyypit ko. maiden lähettiläitä Makeisvaltakunnassa? Tämä synopsis alkaa vaikuttaa vähän keksityltä.) Joku haikaraemo pelmahtaa vielä paikalle riehuvan harlekiinilapsikatraansa kanssa, ja sen jälkeen onkin Makeisvaltakunnassa aika lopettaa juhliminen ja palata normaaliin päiväjärjestykseen, kun prinssin pitää välittää työmarkkinakiistoissa ja hommailla muuta sellaista prinssillistä. Maria saatetaan kotimatkalle porojen vetämässä reessä, ja sokerinen houreuni päättyy näkymään mehiläisistä pörräämässä valtavan kennoston ympärillä hunajaansa vartioiden. Ensi jouluna Maria syö hieman kevyemmin ennen nukkumaanmenoa. Kaiken tämän hulluuden jälkeen lienee ilmeistä, että Pähkinänsärkijä valloittaa pikemmin musiikillaan kuin tarinallaan.

Jouluna makeaa on lupa nauttia hieman runsaamminkin, ja niinpä toivotan kaikille hyvää joulua Pähkinänsärkijän pirtsakan kokonaislevytyksen myötä. Tämä tallenne on saatavilla erillisenäkin, mutta minun kappaleeni on osa mukavaa Tšaikovskin balettien venäläisten kokonaislevytysten kuuden levyn Decca-julkaisua, jonka saa oikein söpössä vaaleanpunaisessa paketissa.

Pjotr Tšaikovski:

Pähkinänsärkijä, op. 71 (Casse-Noisette, koko baletti):

Ouverture (Alkusoitto, 3:13)

1. Näytös
1. Kohtaus


No. 1. Scène: L'Arbre de Noël (Joulukuusi, 3:45)
No. 2. Marche (Marssi, 2:14)
No. 3. Petit galops des enfants et entrée des parents (Lasten pieni galoppi ja vanhempien saapuminen, 2:13)
No. 4. Scène dansante: L'Entrée de Drosselmeyer et la distribution des jouets (Drosselmeyerin saapuminen ja lahjojen jako, 5:02)
No. 5. Scène: La Présentation du Casse-Noisette – Danse Großvater (Pähkinänsärkijän esittely – Isoisän tanssi, 5:31)
No. 6. Scène: Le Départ des invités – La Nuit (Vieraat poistuvat – Yö, 3:21)
No. 7. Scène: La Bataille (Taistelu, 3:21)

2. Kohtaus

No. 8. Scène: Un forêt de sapins en hiver (Talvinen havumetsä, 3:32)
No. 9. Valse des flocons de neige (Lumihiutaleiden valssi, 6:05)

2. Näytös

No. 10. Scène: La Palais enchanté du Royaume des douceurs (Makeisvaltakunnan lumottu palatsi, 3:22)
No. 11. Scène: L'Arrivée de Casse-Noisette et Clara (Pähkinänsärkijän ja Claran saapuminen, 4:52)
No. 12. Divertissement (Divertimento):

a. Le Chocolat, danse espagnole (Kaakao, espanjalainen tanssi, 1:10)
b. Le Café, danse arabe (Kahvi, arabialainen tanssi, 3:11)
c. Le Thé, danse chinoise (Tee, kiinalainen tanssi, 1:07)
d. Trépak, danse russe (Trepak, venäläinen tanssi, 1:01)
e. Dans des mirlitons (Ruokopillien tanssi, 2:14)
f. La Mère Cigogne et les polichinelles (Haikaraemo ja pienten klovnien tanssi, 2:24)

No. 13. Valse des fleurs (Kukkaisvalssi, 6:24)
No. 14. Pas de deux: Le Price et la fée Dragée (Prinssi ja Makeishaltijatar):
Intrada (Johdanto, 5:01)
Variation 1: Tarantella (0:36)
Variation 2: Danse de la fée Dragée (Makeishaltijattaren tanssi, 2:05)
Coda (1:15)
No. 15. Valse finale et Apothéose (Viimeinen valssi ja apoteoosi, 4:56) 

Mariinski-teatterin kuoro, Valeri Borisov (Lumihiutaleiden valssi);

Mariinski-teatterin orkesteri, Valeri Gergijev. 

Decca/Philips, äänitetty Baden-Badenissa Saksassa 1998. 80:58. (Yksi CD osana 6 levyn pakettia, jossa myös baletit Prinsessa Ruusunen ja Joutsenlampi.)

Osseettikapellimestari Valeri Gergijevistä (s. 1953) on leivottu venäläisen musiikin yleispätevää ja arvovaltaista lähettilästä. Tulokset ovat minusta vaihtelevia, mutta parhaimmillaan hän on muotoillut mukavasti erottuvia ja vahvoja tulkintoja, joissa on autenttisen venäläisen paikallisvärin karheaa loistoa. Koska Pähkinänsärkijän tarina on hieman infantiili ja tanssi itselleni etäisempi taiteenlaji, olen hyvin tyytyväinen Gergijevin sinfoniseen tulkintaan baletista. Hän esittää musiikin fantastisena jatkumona, ei vain irrallisten numeroiden sarjana. Hyvin tutusta musiikkiaineksesta hiotaan esiin jopa virkistävää dramatiikkaa, mutta vaivaton ja ilmava eteneminen säilyttää sadunomaisen tunnelman. 

Gergijevin tempot ovat rivakat, mistä on etua. Ensinnäkin koko baletti mahtuu yhdelle levylle, mikä on mukava plussa niille, jotka haluavat hankkia fyysisen albumin vain tästä teoksesta. Toiseksi viipyilemätön musiikki istuu osuvasti lapselliseen ja unenomaiseen ilmapiiriin. Sävelmät ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi tuttuja, ja niistä on puristettavissa enemmän tehoa ja virtuositeettia luontevan ripeällä tahdilla kuin hidastelulla ja viipyilyllä. Tämän kokonaislevytyksen kanssa ei käy aika pitkäksi kertaakaan.

Muotoilu on erinomaisen huolellista, ja säveltäjän melodiset rakenteet viimeistellään rakastavalla, terävällä ja humoristisella otteella. Gergijev ei usein anna itsestään kovin humoristista vaikutelmaa (mikä on tosin vähän hankalaakin isossa osassa hänen tunnetuinta repertoaariaan), mutta tässä baletissa pyöritään pilke silmäkulmassa ja riemu rinnassa. Yksityiskohdat toteutetaan viimeisen päälle, ja kuuntelukokemus on kauttaaltaan miellyttävä, vaivaton, mielenkiintoisen jännitteinen ja erittäin hauska. Äänitystekniikkakin tukee esitystä hienosti. Gergijevin pietarilaisissa Mariinski-levytyksissä ääni voi olla hieman ongelmallinen, mutta tämä tuotanto onkin taltioitu Baden-Badenissa (joka sekin kuulostaa hieman karkkimaan toponymialta) kirkkaissa ja selkeissä oloissa terävänä kuin liekityksestä kristallisoitunut sokeri ja täyteläisenä kuin kinuskikastike. Tähän reseptiin Gergijev lisää vielä lämpöä, kierroksia, kermavaahtoa ja lorauksen tujua likööriä, jolloin nautinnollinen lopputulos erottuu taitavan dramatiikkansa ja vahvan luonteensa edukseen kaikista muista kuulemistani tulkinnoista. Tämä on jännittävää herkkua ja korkeaa hupia, jonka pariin voi antautua aivan hyvällä omatunnolla vähintään kerran vuodessa, ja kerranhan vuodessa joulukin vain on, kuten kalenteriasiantuntijat tapaavat sanoa. Ihastuttavan hyväntuulinen, sävykäs, tummasuklaisen energinen ja herpaantumaton esitys on piristänyt minua poikkeuksetta jokaisella kuuntelukerralla.