Alfvén: Sinfonia nro 5 ym.

Hugo Alfvénin Sinfonia nro 5 A-molli op.54 ei tullut helpolla maailmaan, eikä se ole tarttunut konserttitalojen ohjelmistoihinkaan. Lähes tunnin mittaiseksi paisunut teos uuvutti säveltäjää yli vuosikymmenen, sai ensiesityksensä vuonna 1953 ja oli vielä senkin jälkeen viisi vuotta säveltäjän paranneltavana. Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Alfvén suostui julkaisemaan lopulliseksi jalostetun version. Teosta on esitetty kokonaisuudessaan harvoin ja levytetty vielä harvemmin. Viimeisimpiä levytyksiä on nyt levyhyllyesittelyssä vuoronsa saava Naxos-tuotanto, jossa Niklas Willén johtaa Norrköpingin sinfoniaorkesteria orkesterin kotikaupungissa vuonna 2004. Täytepalana levyllä on lisäksi lyhyt Andante religioso, joka on taltioitu 2005. 

 Alfvén muunteli sinfoniassaan ainesta aiemmasta Bergakungen-baletistaan, joten kyseessä oli ilmestymisaikanaan melkoisen vanhakantainen teos. Muotia ei voi lukea teokselle haitaksi, mutta on todettava, että sinfonia ei muodosta kovin mukaansatempaavaa kokonaisuutta. Kaksi ensimmäistä osaa, rapsodinen, parikymmenminuuttinen avaus ja kiistattoman taidokkaasti muotoiltu Andante, ovat varsin toimivia. Myös kolmannessa osassa on mielenkiintoa, ei vähiten ksylofonin takia. Nämäkään osat eivät tunnu kuitenkaan pelaavan erityisen hyvin yhteen, ja siksi lopetuksen pitäisi olla vakuuttava ja tuoda teokseen koherenssia. Siinä finaali ei kuitenkaan onnistu. Se yrittää kyllä kovasti: 18-minuuttinen päätösosa liikkuu pitkälti Alfvénille tutuissa maisemissa - mutta vain ulkoisesti ja muodon puolesta. Musiikki on muodoltaan eloisaa, mutta se tuntuu laahaavan paikallaan. Itseäni finaali alkaa turhauttaa viimeistään seitsemännen minuutin kohdalla. Se ei ole huono, se on pitkästyttävä, ja se on musiikissa paha vika. Mikä pahinta, se saa myös kaksi edellistä osaa vaikuttamaan pitkästyttävämmiltä kuin mitä ne ovatkaan, varsinkin sinfonian kolmannen osan. Alfvénin viides sinfonia on kiistattomalla taidolla sävelletty torsomainen sinfonia, joka tarjoaa muutamia oivalluksia, mutta ikävä kyllä myös pettymyksiä. Ennen kaikkea siitä tuntuu puuttuvan tuoreus, josta ei ole säveltäjän parhaissa teoksissa pulaa.

Andante religioso on paljon sinfoniaa varhaisempi teos. Se on Alfvénin vuonna 1913 kirkon vihkimiseen säveltämästä kantaatista erottama välisoitto. Se on hyvin kaunis ja levollinen neliminuuttinen ja uskonnollisena kokemuksena arvioituna ehdottomasti enemmän lempeän armollinen kuin vavahduttava. Omaan makuuni se loppuu aavistuksen turhan imelästi. 

Willén on osoittautunut ansiokkaaksi Alfvénin tulkitsijaksi, ja norrköpingiläisetkin soittavat kauniisti. Kun äänityskään ei jätä toivomisen varaa, on vain myönnettävä, että viitonen ei ole Alfvénin sinfonioista vahvin, vaan pikemminkin heikoin.

Lyhyesti: Epätyydyttävä myöhäissinfonia, jossa on hyvät puolensa, ja makeahko täytekappale. Sopii lähinnä vain Alfvén-harrastajille.