Bach: Orkesterisarjoja & cembalokonserttoja

Bach: Orkesterisarja nro 2 H-molli BWV 1067, Orkesterisarja nro 3 D-duuri BWV 1068, Orkesterisarja nro 4 D-duuri BWV 1069; Cembalokonsertto F-molli BWV 1056; Konsertto neljälle cembalolle A-molli BWV 1065. Münchener Bach-Orchester, Karl Richter. Eloquence (Deutsche Grammophon), äänitetty 1961-73.

 CD:n ohjelmassa konsertot on hieman erikoisesti työnnetty orkesterisarjojen väliin, mutta ohjelmisto on vakaata ja innoittuneinta Bachia. Mukana ovat ikuiset massasuosikit, 2. orkesterisarjan soittoääni-Badinerie ja 3. orkesterisarjan ikivihreä Air. Neljännestä orkesterisarjasta on tipautettu alkusoitto pois. Se on omituinen ratkaisu, mutta ilmeisesti sille ei ollut tilaa levyllä, jonka kokonaisajaksi on saatu periaatteessa kiitettävä lukema 78:45. En pidä tällaisesta leikkelystä: mieluummin olisi sitten vain pitänyt jättää konserttoja pois sen sijaan, että laitetaan levylle silvottu orkesterisarja.

Cembalokonserttojen vuoksi on syytä liittää tähän levyyn tietty varaus. Jotkut ihmiset eivät voi sietää cembalon ääntä. Kapellimestari Thomas Beechamin mukaan cembalo kuulostaa siltä kuin luurangot parittelisivat peltikatolla. Cembaloninhoajille tämä ei ole oikea albumi, vaikka konsertot ovatkin hyvin lyhyitä. Itse olen sangen suvaitsevainen cembalon suhteen - se on minusta usein peräti hauska leimallisesti menneen ajan soittimena. Esimerkiksi F-mollikonserton lyhyessä Largossa kokonaisvaikutelma on kuin hyisessä, mutta raikkaassa kevätsateessa. Neljän cembalon konsertto kysyy jokaiselta solistilta (Hedwig Bilgram, Iwona Fütterer, Ulrike Schott ja Richter itse) vaivatonta virtuoosisuutta, ja sitä saadaan.

Esitykset eivät edusta periodilinjaa, vaan ovat pikemminkin laajennetun kamariorkesterin tyyliä. Koska, kuten olen jo monen monituista kertaa maininnut, en ole periodipuristi, on tämä minusta erittäin hyvä lähestymistapa. HIP-suuntautuneiden kannattanee pysytellä erossa tästä albumista, mutta muille tarjolla on paljon mielihyvää. Richter kiskoo orkesterista johdonmukaisen erinomaista soittoa, joka saa pirskahtelevaa iloa jopa orkesterisarjojen usein synkänpuoleisiin alkusoittoihin - mikä ei ole aivan vähäinen saavutus. Siltikin tosin monen osan tanssillisuus kärsii siitä, että Richter on valinnut usein äärimmäisen tiukat, täsmälliset ja joustamattomat rytmit. Vasket hoitavat osansa mainiosti. 

Tämä CD on uudelleenjulkaisu Deutsche Grammophonin jo aiemminkin useaan kertaan liikkeelle laskemista levytyksistä, mutta se edustaa 1900-luvun aiempaa barokkimusiikin esitystraditiota parhaimmillaan - ja se on erittäin halpa. Hintaan nähden on ymmärrettävää, että teoksia tai esityksiä ei ole dokumentoitu kirjallisesti - mutta edelleenkään en hyväksy alkusoiton leikkaamista neljännestä orkesterisarjasta. Siitäkin huolimatta tämä on osoittautunut minun kirjanpidossani miellyttävimmäksi ei-periodityyliseksi esitykseksi näistä Bachin orkesterisarjoista: näissä on vähemmän alakuloa kuin monessa muussa. Cembalokonsertot ovat ilahduttava lisä niille meistä, jotka pitävät tästä hauskasta soittimesta kohtuullisina annoksina.