Bach: Oboekonsertot

Bachin valta levyhyllyssä jatkuu, nyt puupuhaltimien parissa. Bachin konsertot oboelle ja oboe d'amorelle - ihastuttavalle, raukean seesteisellä äänellä siunatulle oboen variantille - eivät ole ikävä kyllä säilyneet, mutta tutkijat otaksuvat, että säveltäjän cembalokonsertot ovat saattaneet olla alun perin oboekonserttoja, jotka Bach olisi sitten vain sovittanut uudelleen. On suuri harmi, että juuri cembaloversiot ovat säilyneet. Onneksi kuitenkin cembalokonsertoista on tämän alkuperäteorian nojalla rekonstruoitu Bachin konsertot oboelle ja oboe d'amorelle. Nämä ennallistukset ovat tällä levyllä.

Bach: Konsertot oboelle ja oboe d'amorelle (BWV 1053, 1055, 1056, 1060). Christian Hommel, oboe/oboe d'amore; Lisa Stewart, viulu; Kölnin kamariorkesteri, Helmut Müller-Brühl. Naxos, äänitetty Deutschland Radion studioilla Kölnissä marraskuussa 1996.

 Levy on ytimekkäästi nautinnollinen. Musiikki on melodisinta, rakastettavinta ja hellintä Bachia. Oboen ja varsinkin ikävän harvoin kuullun oboe d'amoren ystäville tämä lienee väistämätön hankinta, mutta on suositeltavissa myös muille barokkimusiikin ystäville, sillä se paikkaa historian julmuudesta aiheutuneen aukon Bachin tuotannossa ja onnistuu siinä kehuttavasti. Hommel soittaa luontevan hillitysti, ilman elostelijan briljeerauksia, ja orkesteri on juonessa mukana: kaikki luottavat siihen, että musiikki kantaa omilla ehdoillaan. He ovat oikeassa: esimerkiksi levyn lyhin teos, BWV 1056, saa mahdutettua yhdeksään ja puoleen minuuttiin (tempot ovat kauttaaltaan ripeät, mistä pidän) huiman määrän huiman kauniita melodioita. Tämä on rekonstruktionakin Bachia parhaimmillaan, ja huomaan joskus unohtuvani tämän levyn pariin samalla tavalla kuin voin unohtua erittäin hyvän abstraktin maalauksen pariin, seurana vain autuas tyhjyys ja mielihyvä, jotka jäävät jäljelle ajantajun paettua.

Se, joka käytti alkuperäiset konsertot kalankääreiksi tai muuhun tarpeelliseen, teki todella pahan asian.